Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Khashoggin murha suututtaa – Trumpin asekaupat Saudi-Arabiaan tyrmättiin

Yhdysvaltain kongressi on torpannut presidentti Donald Trumpin hallinnon asekaupat Saudi-Arabiaan ja muille arabiliittolaisille. Kongressin edustajainhuone äänesti keskiviikkona 8,1 miljardin dollarin arvoisia asekauppoja vastaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Senaatti oli jo aiemmin äänestänyt asekauppoja vastaan.

Lakiesitys siirtyy nyt presidentin pöydälle, ja hän voi käyttää veto-oikeuttaan kongressin sivuuttamiseksi. Veton kumoaminen vaatisi kongressissa kahden kolmasosan enemmistön.

Vaikka esitys asekauppojen torppaamisesta meni nyt kirkkaasti edustajainhuoneen läpi, ei nykyinen äänimäärä riittäisi Trumpin veton kumoamiseen.

Kongressissa ollaan vihaisia Saudi-Arabialle viimesyksyisestä sauditoimittaja Jamal Khashoggin murhasta. Yhdysvalloissa asunut Khashoggi oli kirjoittanut kriittisesti Saudi-Arabian vaikutusvaltaisesta kruununprinssistä Mohammed bin Salmanista ja joutui Istanbulissa saudiagenttien murhaamaksi.

“On todella tärkeää, että Yhdysvallat ilmaisee kantansa.”

Kongressissa myös pelätään, että Saudi-Arabialle myytäviä aseita käytetään siviilien tappamiseen Jemenissä, missä Saudi-Arabian johtama liittouma käy sotaa. Jemenissä on käynnissä YK:n mukaan maailman pahin humanitaarinen kriisi.

Lisää aiheesta

– Kun näemme, mitä Jemenissä on meneillään, on todella tärkeää, että Yhdysvallat ilmaisee kantansa, edustajainhuoneen ulkoasiainkomitean puheenjohtaja Eliot Engel sanoi.

Trump on halunnut myydä aseistusta Yhdysvaltain liittolaisille Saudi-Arabialle, Arabiemiirikunnille ja Jordanialle.

Normaalisti asekauppoihin tarvitaan kongressin suostumus, mutta Trump ilmoitti keväällä käyttävänsä hätätilavaltuuksia kongressin kiertämiseen. Trump perusteli hätätilaa Iranin aiheuttamalla uhkalla.

Poikkeusvaltuuksien käyttäminen on saanut kritiikkiä myös joiltakin republikaaneilta senaatissa ja edustajainhuoneessa.

Osa republikaaneista on kuitenkin kritisoinut asekauppojen torppaamista vaarallisena tekona Iranin kasvattaessa vaikutusvaltaansa Lähi-idässä.

– Jos annamme heidän menestyä, terrorismi kukoistaa, epävakaus valtaa alaa ja liittolaistemme kuten Israelin turvallisuus on uhattuna, sanoi ulkoasianvaliokunnassa istuva republikaaniedustaja Michael McCaul.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE