Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

KHO kumosi hallinto-oikeuden ratkaisun – mitä tapahtuu Helsingin hiippakunnassa, piispa Laajasalo?

Helsingin piispa Teemu Laajasalo.

Korkeimman hallinto-oikeuden tämänpäiväisen varmasti monet yllättäneen ratkaisun mukaan Oulun tuomiokapitulilla oli oikeus antaa varoitus samaa sukupuolta olevan parin avioliittoon vihkineelle papille.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Aiemmin Pohjois-Suomen hallinto-oikeus oli kumonnut papin saaman kirjallisen varoituksen.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ovat tänään todenneet kirkon nettisivujen mukaan, että ”KHO:n ratkaisu selkeyttää oikeudellista tilannetta pitkään jatkuneessa kirkon vihkikäytäntöjä koskeneessa keskustelussa”.

”KHO on nyt tehnyt päätöksen siitä, voiko samaa sukupuolta olevan parin vihkineelle papille koitua seuraamuksia. Kirkon avioliittokäsityksestä päättäminen kuuluu kirkon omille päätöksentekoelimille perustuslain turvaaman uskonnonvapauden piiriin kuuluvana asiana”, piispojen lausunto kuuluu.

Piispainkokous käsittelee asiaa 21.10.2020.

Katseet asiassa kohdistuvat nyt etenkin Helsingin hiippakuntaan, jossa saman sukupuolen parien vihkiminen on piispan suulla hyväksytty. Kun piispainkokous aiemmin hahmotteli erilaisia vihkimiskäytäntömalleja, esillä oli myös niin kutsuttu ”sovintomalli”. Juuri tähän Helsingin piispa Teemu Laajasalo on aiemmin vedonnut:

– Olen iloinen siitä, että ykseyden vaalimisen vuoksi piispojen enemmistö näyttää olevan valmis omasta ensisijaisesta kannastaan huolimatta hyväksymään tarvittaessa mallin numero 3, eli sovintomallin, jossa kirkko pitää avioliittoa miehen ja naisen välisenä ja vihkii tämän mukaisesti, mutta antaa mahdollisuuden kirkolliseen vihkimiseen myös samaa sukupuolta oleville pareille. Tällainen malli eräänlaisena keskitien sovintoratkaisuna turvaa koko kirkon ykseyden erimielisyyden keskellä, Helsingin piispa Teemu Laajasalo oli todennut.

Lisää aiheesta

– Juridisen tilanteen epäselvyyden vuoksi kaikkien parien vihkimisen mahdollistavan sovintomallin mukainen toiminta on jo ollut tosiasiallinen tilanne Helsingin hiippakunnassa. Yksittäiset seurakunnat ovat tehneet samaa sukupuolta olevien parien vihkimisten tai hääjuhlien tilojen käyttöpäätöksiä ja tuomioistuimien keskenään erilaisten linjojen jälkeen tuomiokapituli on tehnyt päätöksen olla antamatta seuraamuksia samaa sukupuolta olevia pareja vihkineille papeille, Laajasalo oli niin ikään sanonut.

Kun Helsingin tuomiokapituli viime vuoden lokakuussa käsitteli istunnossaan kolme ilmoitusta papeista, jotka ovat vihkineet samaa sukupuolta olevan parin, kapituli katsoi, ”että koska asia on oikeudelliselta kannalta epäselvä, ei ole tässä vaiheessa perusteltua harkita seuraamuksia papille, joka on toimittanut samaa sukupuolta olevan parin vihkimisen.”

“Olen yhä edelleen täysin optimistinen.”

Nyt Helsingin tuomiokapitulissa joudutaankin pohtimaan, miten KHO:n päätökseen on suhtauduttava. Piispa Teemu Laajasalo painottaa, että hän on vasta käynyt lyhyesti päätöksen läpi ja nyt kapitulissa on istuttava ja mietittävä, mitä päätöksestä käytännössä juridisesti seuraa. Valmiita vastauksia hänellä ei siis tässä vaiheessa vielä ole.

Ilman mitään kantaa juridiseen puoleen, Laajasalo haluaa tuoda oman näkemyksellisen kantansa esiin.

– Minä haluan uskoa koko sydämestäni, että ei kirkolliskokous salli eikä halua sitä, että kirkko tällaisessa asiassa hajoaa, vaan Kristuksen käskyn mukaisesti pyrimme ykseyteen. Se on meidän tehtävä, kyllä me siihen pystymme. Olen tässä suhteessa ollut ja olen yhä edelleen täysin optimistinen. Tämä olkoon viesti myös kaikille sateenkaarivähemmistöön kuuluville. Heidän asiansa on tärkeä, he ovat osa tätä kirkko, täysivaltainen osa. Tämä asia tullaan ratkaisemaan niin, että jatkossakin heidät voidaan vihkiä, Laajasalo sanoo.

Kun Laajasalo siirtyy tarkastelemaan KHO:n päätöstä juridisesti, hän toteaa muiden piispojen tapaan näyttävän siltä, että juridisesti epäselvä tilanne on poistunut.

– Voi tietenkin ajatella, että tämä on yksittäistapaus, mutta on varmasti niin, että tällä on ennakkopäätösvaikutusta muualla, hän toteaa.

Laajasalon mukaan KHO:n päätös yleisellä tasolla alleviivaa sitä, että kannassa vihkimiseen on kyse kirkon autonomiaan liittyvästä asiasta, joka kirkon pitää pystyä ratkaisemaan itse.

– Tämä päätös ei mielestäni poista ratkaisun tarvetta. Kuten aikaisemmin, ajattelen edelleen, että kirkon yhdenvertaisuuden mutta myös ykseyden näkökulmasta löytyy ratkaisu, jonka mukaan myös samaa sukupuolta olevat voidaan vihkiä kirkollisesti. Tavoitetila ei ole muuttunut eikä tarve ole muuttunut.

– Olen joskus sanonut, että tämä on kirkkosuhdekysymys, mutta sen ei pitäisi olla sellainen. Tämä on Helsingin hiippakunnassa ja monissa isoissa kaupungeissa kirkkosuhdekysymys, mutta ei ole mitään mieltä, että tämän takia kirkko hajoaa tai tähän kompastustaan. Siksi vahva draiveri on olemassa, että meidän pitää löytää tähän yhteinen ratkaisu.

Kirkkosuhdekysymyksellä Laajasalo tarkoittaa suomeksi sanottuna sitä, että ihmisiä eroaisi kirkosta, kun aletaan pohtia, mitä KHO:n päätös käytännössä tarkoittaa.

“On pysähdyttävä ja mietittävä.”

Tällä hetkellä tilanne on siis Laajasalon ja piispojen tulkinnan mukaan se, että oikeudellinen tulkinta saman sukupuolen parien vihkimiseen on selkiytynyt.

Helsingin hiippakunta on aiemmin todennut kaikkien parien vihkimisen olevan mahdollista hiippakunnassa nimenomaan oikeudellisen tilanteen epäselvyyden vuoksi eikä hiippakunnassa ole samalla perusteella annettu seuraamuksia saman sukupuolen pareja vihkineelle. Nyt oikeuden päätöstä joudutaan katsomaan uudelleen korkeimman oikeusasteen annettua ratkaisunsa.

– Nyt on tärkeää, että on mahdollisuus perehtyä rauhassa sekä päätöksen sisältöön että vaikutuksiin. Haluan, että tähän perehdytään nyt yhdessä kapitulissa.

– On pysähdyttävä ja mietittävä, miten pääsemme eteenpäin niin, että yhä edelleen kaikki parit voisi vihkiä, mutta on selvää että yksittäinen piispa tai pappi ei voi toimia kirkon järjestystä vastaan, Laajasalo hahmottelee vaikeaa tilannetta.

Toisaalta jatkaessaan, hän sanoo myös, että yhdenvertaisuuden ja kirkon ykseyden pysymisen kannalta on välttämätöntä, että löytyy malli, jolla voidaan vihkiä samaa sukupuolta olevia.

Suurimmassa määrin tällaisen mallin on löydyttävä Laajasalon mukaan siksi, että on kyse lähimmäisenrakkaudesta ja vähemmistöjen elämästä ja oikeuksista.

Jatkossa saattaa käydä kuitenkin niin, että Helsingin kapituliin tehdään uudelleen kanteluja saman sukupuolen parien vihkimisestä ja asioita on peilattava KHO:n päätökseen. Laajasalo ei halua lähteä millään tavallaan ennakoimaan, mitä tämä tarkoittaisi. Hän kuitenkin toteaa, että on erotettava se, mikä on kiellettyä tai sallittua siitä, minkälaisia seurauksia teoista halutaan harkita.

“Minä uskon, että me pystymme päätöksen tekemään.”

Kun Laajasalolta kysyy, helpottiko vai vaikeuttiko KHO:n päätös kirkon tilannetta, hän sanoo, että siihen on erittäin vaikea vastata.

– Henkilökohtaisesti ajattelen, että jos tavoite on se, että mahdollisimman nopeasti voitaisiin vihkiä kaikkia pareja koko Suomessa, nyt ollaan tilanteessa, että korkeimman oikeusasteen mukaan kirkon järjestys ei tätä salli. Voidaan sanoa, että se vaikeuttaa. Samalla voidaan sanoa, että kirkon autonomian näkökulmasta on tietenkin tärkeätä, että tällainen ratkaisu mahdollistaa sen, että päätös on kirkon käsissä ja kirkko itse päättää tämän. Vähemmistössäkin olevien näkökulmasta on varmaan tärkeää, että juuri kirkko haluaa heidät vihkiä eikä niin että joku siihen pakottaisi, Laajasalo sanoo.

Voi kuitenkin olla, että kirkolliskokous ei pysty asiassa ottamaan kantaa suuntaan eikä toiseen.

– Minä uskon, että me pystymme päätöksen tekemään. Silloin se ratkaisu on sellainen sovintoratkaisu, missä me ymmärrämme, että tähän ei voida rakentaa mallia, jossa joillakin on jotain erivapauksia tai omantunnonvapauksia. Joillekin tämä on Jumalan ilmoituksen asia ja toisille yksiselitteisesti ihmisarvo- ja yhdenvertaisuuskysymys, jossa ihmisillä ei voi olla melkein samat oikeudet vaan täysin samat. On mahdotonta saada ihmiset näistä kannoista liikahtamaan. On löydettävä ratkaisu, jossa on sellainen sovinto, jossa nämä kaksi mallia voivat elää rinnakkain, Laajasalo sanoo.

Kirkon piirissä KHO:n päätös herättää valtavasti keskustelua niin puolesta kuin vastaan.

– Paavalin seurakunnassa jatkamme samaan tapaan kuin ennen tätä päätöstä. Vihimme ja siunaamme kaikki parit, jotka tätä pyytävät, helsinkiläisen Paavalin seurakunnan kirkkoherra Kari Kanala on kirjoittanut Facebookissa KHO:n päätöksen jälkeen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE