Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kieliäänestys jätti haavan – “Pohjoismaiden neuvoston presidentti petti Suomen eduskunnan”

Maarit Feldt-Ranta.

Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajisto käsitteli eilen kokouksessaan Islannissa aloitetta, jolla pyrittiin parantamaan suomen ja islannin kielten asemaa neuvostossa. Aloitteen tarkoituksena oli huolehtia muun muassa siitä, että suomalaisilla ja islantilaisilla kansanedustajilla olisi mahdollisuus tehdä aloitteita omalla kielellään.

PN:n Suomen valtuuskunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta (sd.) kertoo tiedotteessaan, että äänestyksessä ahvenanmaalainen PN:n presidentti Britt Lundberg (C) äänesti Suomen valtuuskunnan aloitetta ja kielioikeuksien laajentamista vastaan.

Lundbergin ääni oli ratkaiseva asian käsittelyssä PN:n puheenjohtajistossa.

– Olen todella pettynyt. Suomen valtuuskunta esitti Lundbergia aikanaan Pohjoismaiden neuvoston presidentiksi, emmekä pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen eduskunnan valtuuskunnan aloitetta vastaan.

– Lundbergin toiminta oli erittäin valitettavaa, eikä edistä hyvien kielisuhteiden edistämistä Pohjolassa eikä myöskään Suomessa, Feldt-Ranta sanoo.

– Suomen eduskunta on Lundbergin presidenttiyden vuoksi järjestänyt kaikkiin kokouksiin tulkkauspalvelut ruotsin kielellä. Myös sitäkin taustaa vasten tuntuu kummalliselta, ettei Lundberg näe muiden edustajien kielellisten palvelujen vahvistamisen tärkeyttä.

“Olen todella pettynyt.”

Lisää aiheesta

Britt Lundberg toimii PN:n keskiryhmän puheenjohtajana.

Feldt-Rannan mielestä nyt voikin kysyä, hyväksyvätkö keskiryhmän suomalaiset puolueet keskusta, vihreät ja RKP Lundbergin toiminnan.

– Ainakaan se ei sovi siihen hyvään pohjoismaiseen kulttuuriin, jolla yritämme edistää Pohjoismaiden välistä yhteistyötä ja integraatiota, hän päättää tiedotteensa.

Myös kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) oli todistamassa paikan päällä tapahtumia Reykjavikissa.

Tuomioja kommentoi äänestystä Facebook-päivityksessään.

– Pohjoismaiden neuvoston puheenjohtajistossa Reykjavikissa ehdotus islannin ja suomen kielen nostamiseksi tasaveroiseen asemaan neuvoston työkielinä skandinaavisten kielten rinnalla koki takaiskun kun puheenjohtajisto ei äänin 6–5 (Ahvenanmaan edustajan äänen ratkaistaessa) sitä tukenut, Tuomioja raportoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE