Suomen kieli on kovin sukupuolittunut, vaikkei meillä olekaan kieliopillisia sukuja eikä henkilöön viitattaessa tehdä eroa sukupuolten välillä, vaan sanotaan neutraalisti hän. Miehet ovat kuitenkin suomenkin kielessä yleispätevästi ihmisiä ja jos ihminen sattuukin olemaan nainen, se usein erikseen ilmaistaan, kuten vaikkapa täti-ihminen tai diakonissa.

Kuitenkin diakonissa voisi vallan hyvin olla diakoniatyöntekijä, niin kuin vaikkapa tiedemies voi olla tutkija tai tieteentekijä ja lehtimies toimittaja tai journalisti. Luottamusmies taas voisi aivan hyvin olla luottamushenkilö. On kuitenkin tunnettava työtehtävän historia ja luonne, jotta nimikkeen merkitys ei muutu. Siksipä luottamusmies ei voi jatkossa olla vain työntekijöiden edustaja eikä eduskunnan puhemies suoraan käänny puheenjohtajaksi.

Toisin kuin ensi miettimältä voisi kuvitella, ei sukupuolittuneen osan korvaaminen aina tarvitse tapahtua henkilösanalla. Esimerkiksi virkamiehen ei tarvitse olla jatkossa virkahenkilö, vaan joko viranhaltija tai viranomainen tehtävänkuvasta riippuen. Esimiehen taas ei tarvitse olla esihenkilö, vaan nimeke voisi olla johtaja, päällikkö, vastaava tai vaikkapa pomo.

Joidenkin mielestä tällainen on turhaa puuhastelua ja kielen runnomista maailmalle vieraaseen muottiin ideologisista tarkoitusperistä käsin. Entäpä jos kaikkien näiden maskuliinisten sanojen tilalla olisi feminiininen vastine? Esimerkiksi sotaneiti, lakinainen, tiedemuija, emännöijä, putkityttö, maarouva tai työsuojelumimmi. Sanottaisiinko silloinkin niin, että mitä suotta hyvää vaihtamaan ja ajateltaisiinko, että nämä sanat eivät muokkaa ajattelua, käsitystämme näistä ammateista tai rajaisi sukupuolittuneesti näihin ammatteihin hakeutumista?

Sukupuolittuneiden rakenteiden purkamista tulee tehdä kaikilla tasoilla, myös ammattinimikkeissä. Mistä sukupuolitetusta ammattitermistä sinä aloittaisit?