Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kiemurat vääntyvät jo nimismiehen kiharoiksi – “Hallituksella ei keinoja puuttua Länsipohjan sairaalan myyntiin”

Länsipohjan keskussairaala on kovan kiistelyn kohteena.

Yksityisiä sote-markkinoita tutkinut yliopistonlehtori Liina-Kaisa Tynkkynen arvioi, ettei hallitus välttämättä löydä kovia keinoja puuttua Meri-Lapin mittavaan sote-ulkoistukseen.

– Minun on hirveän vaikea keksiä, mitä ne voisivat olla. Ei ole lainsäädäntöä, joka kieltäisi tuollaisen. Kunnilla on kuitenkin edelleen järjestämisvastuu ja itsehallinto, tämä on kyllä hankala tilanne hallitukselle, Tynkkynen sanoo STT:lle.

Pehmeiden keinojen puolella periaatteessa mahdollista olisi yrittää vielä vaikuttaa päätökseen esimerkiksi jonkinlaisilla porkkanoilla.

Tynkkynen sanoo itsekin hätkähtäneensä kuullessaan Meri-Lapin suunnitelmista. Vaikka ulkoistuksia tehtiin edellisenkin hallituksen aikana sen turvaamiseksi, että palvelut pysyisivät omalla alueella, olivat ne eri mittakaavan ratkaisuja. Tuolloin päänavaajana toimi Rääkkylän kunta, joka ulkoisti sote-palvelunsa.

– Kyllä tämä aika hurja sopimus monesta näkökulmasta on. Jos ajatellaan, että 15 vuodeksi tehdään sopimus, jossa on äärettömän tiukat uhkasakkosysteemit eli siitä on hirveän vaikea irrotatutua, niin kyllä se on tässä tilanteessa aika riskialtis aluepoliittinen teko.

Hänen mielestään ratkaisu ei takaa sitä, että sote-palvelut alueella toimivat hyvin.

– Tämä takaa vain sen, että ne palvelut ovat fyysisesti alueella saatavissa. Mutta pystyn tutkijana myös ymmärtämään tätä ratkaisua: monet kunnat ja alueet kokevat, että tämä kansallisen tason suunnittelu ei palvele heidän etuaan.

Lisää aiheesta

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE