Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kiharaiseksi menee – ICT-alan kiky-pöydässä odotetaan lomailevan tietosuojavaltuutetun lausuntoa

Pron puheenjohtaja Jorma Malinen odottaa tietosuojavaltuutettua lomilta.

ICT-alan kilpailukykysopimuksen soveltamisneuvotteluissa odotetaan tietosuojavaltuutetun lausuntoa, kertoo ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen. Neuvotteluissa Pro ja työnantajajärjestö Palta ovat kiistelleet vuokratyövoimaa koskevasta tiedonsaannista. Malinen kertoo, että tietosuojavaltuutettu Reijo Aarniota on yritetty saada tällä viikolla toimistoon kesken kesäloman antamaan lausunto asiasta.

Malisen mukaan lopullisen lausunnon saamisen nopeus vaikuttaa merkittävästi siihen, valmistuvatko neuvottelut ennen maan hallituksen budjettiriihen alkua kuun lopussa.

Budjettiriihessä arvioidaan kilpailukykysopimuksen kattavuutta. Tällä hetkellä sopimuksen kattavuus on noin 87 prosenttia. Maan hallitus on luvannut 515 miljoonan euron veronkevennykset, jos kilpailukykysopimuksen kattavuus nousee 90 prosenttiin.

Neuvottelut ovat kesken vielä myös rahoitus- ja apteekkialoilla.

Farmasialiiton toiminnanjohtajan Mika Leppisen mukaan ratkaisu apteekkialan neuvotteluihin pyritään löytämään huomenna. Hän ei kerro, mitä kysymyksiä neuvottelujen loppusuoralla käsitellään.

– Mahdollisuudet ratkaisun löytämiseen ovat olemassa, Leppinen toteaa.
Heta Hassinen

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE