Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kiina laukaisi kohti Kuuta matkaavan tutkimusluotaimen – edelliset näytteet 1960-70-luvuilta

LEHTIKUVA / AFP
Chang'e 5 -luotain laukaistiin Kiinan eteläiseltä saarelta Hainanilta varhain tiistaiaamuna paikallista aikaa.

Kiina on laukaissut kohti Kuuta matkaavan luotaimen, jonka on määrä kerätä maaperänäytteitä Kuun pinnalta ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin.

Onnistuessaan Kiinasta tulisi kolmas valtio Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton lisäksi, joka on tuonut kuusta näytteitä Maan kamaralle.

Chang’e 5 -luotain laukaistiin Kiinan eteläiseltä saarelta Hainanilta varhain tiistaiaamuna paikallista aikaa. Sen on tarkoitus saavuttaa määränpäänsä vielä kuluvan kuukauden aikana. Luotaimen on määrä palata Maahan joulukuussa.

Miehittämättömän luotaimen tehtävänä on kerätä yhteensä kaksi kiloa näytteitä Kuun pinnalta tutkimustarkoituksiin.

Näytteiden avulla tutkijat yrittävät saada lisäselvyyttä taivaankappaleen tuliperäisestä toiminnasta, koostumuksesta ja alkuperästä. Näytteitä haetaan Myrskyjen valtamereksi nimetyltä tasankoalueelta, joka sijaitsee Kuun Maahan näkyvällä puolella.

Miehitetty avaruusasema tavoitteena

Edellisen kerran näytteitä on Kuusta tuotu Maahan 1960- ja 1970-luvuilla, kun Yhdysvallat ja Neuvostoliitto kilpailivat avaruuden herruudesta. Vuosikymmeniä perässä tuleva Kiina hyödyntää keruumenetelmänään robotiikkaa, jollaista ei vielä aiempien kuulentojen aikaan ollut kehitetty.

Valtion uutistoimisto Xinhua tulkitsi, että Kiina on nyt ottanut herruuden Kuun tutkimisessa.

Kiina on ohjannut omaan avaruusohjelmaansa huomattavasti varoja viimeisen vuosikymmenen aikana. Kiina on aiemmin lähettänyt Kuuhun kaksi luotainta, joista toinen laskeutui Kuun “pimeälle puolelle” viime vuonna.

Konkreettisena tavoitteena Kiinalla on saada rakennettua miehitetty avaruusasema vuoteen 2022 mennessä ja lopulta tehdä miehitetty lento Kuuhun.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE