Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kiina mättää rahaa talouden elvyttämiseen – tavoitteena viiden prosentin kasvu

iStock

Kiina on ilmoittanut useista uusista toimista, joilla se yrittää saada maan yskähtelevän talouden virkistymään.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Kiinan suurimmat pankit muun muassa alentavat nykyisten asuntolainojen korkoja 25. lokakuuta alkaen, Kiinan valtionmedia kertoi paikallista aikaa lauantaina.

Kiinan keskuspankki pyysi viime kuussa liikepankkeja laskemaan asuntolainojen korkoja lokakuun loppuun mennessä. Tällä tavoin se halusi vähentää asunnonomistajien painetta.

Vuosia kestänyt kiinteistöalan kriisi ja kroonisesti alhainen kulutus rasittaa Kiinan taloutta.

MAAN valtiovarainministeri Lan Fo’an sanoi maan myös laskevan liikkeelle 2,3 biljoonan yuanin arvosta erityislainoja seuraavan kolmen kuukauden aikana.

Lisäksi ministeri ilmoitti maan nostavan paikallishallinnon velkakattoa. Sillä pyritään tekemään mahdolliseksi se, että kunnat voivat käyttää enemmän rahaa infrastruktuuriin ja auttaa turvaamaan työpaikkoja.

Kiinan päättäjät ovat lähiaikoina julkistaneet liudan toimenpiteitä, joilla yritetään elvyttää maan vuosia kestäneen kiinteistöalan kriisin ja kroonisesti alhaisen kulutuksen rasittamaa taloutta.

Kiina on sanonut tavoittelevansa viiden prosentin kasvua tälle vuodelle. Luku on kaukana niistä ajoista, kun Kiinan talous kasvoi kohisten kaksinumeroisesti.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE