Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kiina protestoi saamaansa kritiikkiä Liun kuoleman jälkeen

Kiinan presidentti Xi Jinping tervehti kannattajiaan.

Kiina protestoi kritiikkiä, jota se on saanut osakseen useasta maasta rauhannobelisti Liu Xiaobon kuoleman jälkeen. Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Geng Shuang osoitti virallisen vastalauseensa tiedotustilaisuudessa Saksalle, Ranskalle ja Yhdysvalloille. Ne kritisoivat Kiinaa Liun kuolemasta. Myös YK:n ihmisoikeuskomissaari sai Kiinalta moitteet “edesvastuuttomista kommenteistaan”.

Kiina on suivaantunut kritiikistä, jota se sai kieltäessään kuolemansairaan Liun matkustamisen ulkomaille saamaan hoitoa. Ihmisoikeusaktivistina tunnettu Liu kuoli eilen. Hän kärsi yhdentoista vuoden vankeustuomiota kumouksellisesta toiminnasta.

YK:n ihmisoikeuskomissaari Zeid Ra’ad Al Hussein sanoi eilen tiedotteessaan, että Liu vangittiin, koska hän seisoi aatteidensa takana. Saksan liittokansleri Angela Merkelin edustaja välitti niin ikään Liuta ylistävän viestin. Häntä kehuttiin rohkeaksi ihmisoikeuksien ja sananvapauden puolesta taistelijaksi.

Kiina ei voisi olla enempää eri mieltä. Tiedotustilaisuudessa Geng hyökkäsi eilen kuolleen Liun ansioiden kimppuun.

– Palkinnon myöntäminen hänen kaltaiselleen ihmiselle on ristiriidassa palkinnon tarkoituksen kanssa. Se on rauhanpalkinnon pilkkaa, Geng sanoi.

Kiina on myös sensuroinut Liuta koskevaa uutisointia ja tiedonvälitystä rankalla kädellä. Pian Liun kuoleman jälkeen sensuuri iski emojeihin, jotka esittivät kynttilää tai “RIP” -sanaa.

Yhdysvallat ja EU vetosivat rauhannobelistin lesken vapauden puolesta.

Lisää aiheesta

Yhdysvallat ja EU vetosivat Liun kuoleman jälkeen Kiinaan, että se vapauttaisi kuolleen rauhannobelistin lesken kotiarestista ja sallisi tämän matkustaa ulkomaille niin halutessaan. Liun puolison Liu Xia on ollut kotiarestissa vuodesta 2010 saakka, kun hänen miehensä voitti Nobelin rauhanpalkinnon.

Kiinan ulkoministeriön tiedottaja ei kuitenkaan tehnyt lupauksia lesken kohtalosta, vaan toisti, että oli paikalla ainoastaan ilmoittaakseen Kiinan vastalauseen sille sataneeseen kritiikkiin.

Juttua on täydennetty klo 13:34.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE