Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kiinalaistuotteille 50 miljardin tullit – Trumpin määräys laski pörssikursseja

Presidentti Donald Trump aikoo määrätä noin 50 miljardin dollarin (noin 40 miljardin euron) tullit kiinalaisille tuotteille vastatoimena amerikkalaisen teknologian kopioinnille, ilmoittaa Valkoinen talo.

Uudet tullit kohdistetaan aloille, joilla Kiina on pyrkinyt hankkimaan epäreilua kilpailuetua, sanoi Valkoisen talon talousneuvonantaja Everett Eissenstatt. Niihin kuuluu kymmenen alaa, jotka Kiinan johto on nimennyt ensisijaisen tärkeiksi kehittämiskohteiksi, muun muassa robotiikka, lentokone- ja raideliikenneteollisuus sekä sähköajoneuvot.

Yhdysvallat on tarttumassa toimiin Kiinaa vastaan myös Maailman kauppajärjestö WTO:ssa ja syytää Kiinaa siitä, ettei se salli amerikkalaisten yhtiöiden lisensoida teknologiaansa markkinoillaan.

Valtiovarainministeriö saa ohjeet kehittää uusia toimia, joilla voidaan estää Yhdysvaltojen kansallisen turvallisuuden kannalta haitallisia sijoituksia.

Ilmoitus Trumpin aikeista syöksi pörssikurssit parin prosentin laskuun Wall Streetillä.

Kiinan vastatoimet voivat iskeä kipeästi

Kiina on varoittanut Trumpin hallintoa ja vaatinut, ettei se toimisi liian tunteellisesti. Samalla Kiina on varoittanut, että se on valmis tarttumaan toimiin omien etujensa suojelemiseksi.

Valtion omistama Global Times -lehti antoi ymmärtää. että vastatoimet voivat kohdistua tuotteisiin, jotka ovat peräisin Trumpia presidentinvaaleissa äänestäneistä osavaltioista. Yksi mahdollinen kohde on soijapavut, sillä amerikkalaisten soijapaputuotannosta kolmannes viedään Kiinaan. Kymmenen merkittävintä soijapapua tuottavaa osavaltiota kannatti vaaleissa Trumpia presidentiksi.

Myös lentokoneteollisuus voi joutua kärsijäksi. Lentokonevalmistaja Boeing myy neljännekseen tuotannostaan Kiinaan, joka on maailman toiseksi suurin lentokoneiden ostaja. Nyt markkinat jakautuvat melko tasan Boeingin ja eurooppalaisen Airbusin välillä.

Kiinalla on myös rahan kautta vaikutusvaltaa Yhdysvaltoihin. Kiina on amerikkalaisten valtion velkapapereiden suurin omistaja, ja sillä on hallussaan velkaa noin 1,2 biljoonaa dollarin (975 miljardin euron) edestä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE