Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kiinan ote Hongkongista kiristyy – tänään auenneen turvallisuusviraston agentteja eivät rajoita Hongkongin lait

Hongkongin poliittista johtoa Kiinan uuden turvallisuusviraston avajaisissa Hongkongissa.

Kiina on avannut Hongkongiin kansallisen turvallisuusviraston, kertoo Kiinan valtiollinen uutistoimisto Xinhua. Uuden viraston myötä Kiinan turvallisuusviranomaiset voivat toimia erityishallintoalueella ensi kertaa julkisesti.

Laajoilla valtuuksilla varustetun viraston perustaminen on osa Kiinan kuun vaihteessa asettamaa turvallisuuslakia.
Aiemmin on kerrottu, että virastolla on oikeudet sekä tutkia epäiltyjä rikoksia että nostaa niistä syytteitä, ja se voi siirtää kansalliseen turvallisuuteen liittyviä tapauksia Manner-Kiinan viranomaisten käsittelyyn.

Turvallisuusviraston tukikohta erityishallintoalueella sijaitsee Victorian puiston laitamilla seisovassa pilvenpiirtäjässä. Rakennuksessa on ainakin aiemmin toiminut Metropark-hotelli.

Hotellin verkkosivut eivät olleet käytössä Suomen aikaa varhain keskiviikkoaamuna. Etusivulla kerrottiin, että sivustolla suoritetaan järjestelmään liittyviä huoltotoimenpiteitä ja palvelu on väliaikaisesti poissa käytöstä.

Viraston vihkimistilaisuudessa oli keskiviikkona Hongkongin hallinnon edustajia ja poliisiviranomaisia, kertoo uutistoimisto AFP:n paikan päällä ollut toimittaja

Virastoa johtamaan tiukan linjan mies

Hongkongin hallintojohtajan Carrie Lamin mukaan viraston vihkiminen on historiallinen hetki. Hänen mukaansa Kiinan turvallisuusviranomaiset ovat tärkeä yhteistyökumppani kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi.

Lam kuvaili viraston avaamisen olevan uusi virstanpylväs siinä, että alueelle saadaan “järkevä oikeusjärjestelmä”. Hän kommentoi viraston avaamista uuden toimipisteen vihkimisseremoniassa.

Kiina nimitti viime perjantaina Hongkongin uuden turvallisuusviraston johtajaksi tiukan linjan miehen, joka on tullut tunnetuksi mielenosoitusten kovaotteisesta tukahduttamisesta.

Tuoreen viraston johtaja, 56-vuotias Zheng Yanxiong yleni kommunistipuolueen riveissä Hongkongiin rajautuvassa Guangdongin maakunnassa. Hän tukahdutti siellä sijaitsevassa Wukanin kylässä väkivaltaisiksi äityneitä korruption vastaisia mielenosoituksia.

Keskiviikon seremoniassa Zheng sanoi uuden viraston vahvistavan yhteistyötä ja koordinaatiota jo kaupungissa olevien mannerkiinalaisten toimijoiden kanssa. Näihin kuuluu muun muassa Kansan vapautusarmeijan eli Kiinan asevoimien paikallinen varuskunta.

Uuden turvallisuuslain mukaan virastolla työtään tekevät agentit on vapautettu Hongkongin laeista työtään tehdessään.

Hallintojohtaja Lam kertoi tiistaina, että Hongkong aikoo soveltaa Kiinan läpiviemää uutta turvallisuuslakia ankarasti.
Lam varoitti lehdistötilaisuudessa lakia rikkovia “radikaaleja” vakavista seurauksista. Kiistelty ja laajasti kritisoitu turvallisuuslaki tuli voimaan viikko sitten kesäkuun lopussa.

Lain muotoilun kattavuus johtanut epätietoisuuteen

Muun muassa separatismi, valtion vastainen kumouksellinen toiminta, terrorismi ja vehkeily ulkomaisten voimien kanssa on turvallisuuslaissa kriminalisoitu. Lain muotoilu on niin kattava, että edelleen on epätietoisuutta siitä, mikä kaikki luetaan kategorioiden alle.

– Lain mukaan terrorismiksi voidaan lukea vaikka se, että rikkoo paikkoja liikennevälineissä tai pyrkii netissä murtautumaan jonkun tilille. Terrorismin määritelmä on hyvin laaja, kertoi STT:lle tiistaina ulkoministeriön Kiina-asiantuntija Eevamaria Mielonen Itäisen Aasian yksiköstä.

Mielonen seuraa Hongkongin tilannetta paikan päällä Suomen pääkonsulaatissa. Hän kommentoi Hongkongin tilannetta STT:lle puhelimitse.

Myös siitä on epäselvyyttä, mikä on minimirangaistus rikkomuksista. Pahimmillaan niistä voi saada elinkautisen vankeustuomion.

Huoli sanan- ja ilmaisunvapauden tulevaisuudesta on Hongkongissa suuri. Demokratialiikkeen kannattajia on Mielosen mukaan jo lopettanut julkisen toimintansa, mennyt maan alle ja muuttanut pois.

Tunnelma Hongkongissa on tällä hetkellä ennen kaikkea epätietoinen ja odottava, Mielonen kuvaili.

Pelko rangaistuksista on suuri, eikä heinäkuun ensimmäisen päivän jälkeen ole pidetty suuria mielenosoituksia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE