Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kiinassa muistetaan 87 000 ihmistä surmanneen maanjäristyksen uhreja

Nainen kuvaa tuhoutunutta taloa Sichuanissa 12. toukokuuta vuonna 2008.

Kiinassa muistetaan tänään vuosikymmen sitten Sichuanin maakunnassa sattuneen maanjäristyksen uhreja, Erittäin voimakas järistys tappoi yli 87 000 ihmistä, heidän joukossaan vajaat 5 500 koululaista.

Järistys tuhosi liki 7 000 koulua, minkä vuoksi viranomaisia arvosteltiin voimakkaasti. Monin paikoin koulut romahtivat kasaan, vaikka niiden lähettyvillä olevat rakennukset säilyivät ehjinä. Kouluja alettiin kutsua “tofu-kouluiksi”, koska niiden höttöinen ja epävakaa rakennusmateriaali muistutti tunnettua kasvisruokaa.

Koulujen romahtamisen syistä ei vieläkään ole tehty virallista tutkimusta.

Kiinan lehdissä ylistettiin tänään Kiinan hallinnon ja kommunistien puolueen saavutuksia järistysalueen jälleenrakennuksessa. Lisäksi kehuttiin estoitta presidentti Xi Jinpingin johtajuutta, vaikka hän nousi valtaan vasta yli neljä vuotta maanjäristyksen jälkeen.

Aiemmin tänä vuonna järistysalueella käydessään Xi ylisti järistyksen jälkeisiä tapahtumia “tärkeinä oppitunteina patriotismista”.

Järistyksessä tuhoutuneessa koulussa Yingxiussa, joka on jätetty sellaisenaan muistomerkiksi tragediasta, on määrä järjestää muistotilaisuus iltapäivällä paikallista aikaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE