Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kiinassa on 200 miljoonaa sinkkua – heitä huomioidaan ystävänpäivänä muun muassa koiran muotoisella kakulla

Kiinan ravintoloissa ja kukkakaupoissa piisaa maanantaina vilskettä, kun maassa vietetään paikallista ystävänpäivää. Kiinalaisten ystävänpäiväperinteiden mukaan pariskunnat menevät juhlapäivänä ravintoloihin syömään ja muistavat toisiaan kukkasin.

Pariskunnille suunnattujen palvelujen lisäksi kiinalaisyrittäjät ovat kehittäneet palveluja maan aiempaa suuremmalle naimattomalle väestönosalle.

Sinkkujen osuus Kiinan lähes 1,4 miljardin hengen väestöstä on noussut jo lähes 200 miljoonaan. Sinkkujen houkuttelevuutta liike-elämän näkökulmasta lisää se, että etenkin kaupungeissa elää runsaasti keskimääräistä paremmin ansaitsevia sinkkunaisia.

Paikallinen Haidilao-ravintolaketju houkuttelee sinkkuja asiakkaikseen lupaamalla heille pöytäseuraksi suuren teddykarhun. Ravintolan mukaan pöydän toisella puolella istuva teddykarhu luo kodikkaan ja lämpimän tunnelman eikä asiakas tunne oloaan eristyneeksi.

Yksi sinkuille suunnattu hittituote on koiran muotoinen kakku, joita kiinalaiset ostavat sinkkuystävilleen hyväntahtoisena vitsinä.

Kakun muoto selittyy sillä, että Kiinassa sinkkuja on tapana kutsua “parittomiksi koiriksi”.

Myös kukkakaupoille sinkut ovat ystävänpäivänä merkittävä asiakasryhmä, sillä monet sinkkunaiset hemmottelevat itseään kukkaostoksilla.

Kaikki tahot eivät suhtaudu Kiinassa sinkkuelämäntapaan yhtä myötämielisesti kuin yrittäjät.

Maan väestökehityksestä huolestunut kommunistisen puolueen nuorisojärjestö järjestää ystävänpäivänä suuria sokkotreffitapahtumia, joiden avulla nuoria kiinalaisia pyritään saattelemaan perheen perustamisen ja lisääntymisen polulle.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE