Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kiinassa on eristetty jo 13 kaupunkia koronaviruksen vuoksi, johon on kuollut ainakin 26 ihmistä

Kiinassa on eristetty 13 kaupunkia koronaviruksen vuoksi. Matkustusrajoitukset koskevat jo yli 41:tä miljoonaa ihmistä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Viimeksi eristetyt Xianning, Xiaogan, Enshi ja Zhijiang sijaitsevat Hubein maakunnassa. Kaikki julkinen liikenne kaupunkeihin lakkaa, ja osa kaupungeista ilmoitti myös sulkevansa huvipaikkoja, kuten teattereita ja karaokebaareja.

Maan pääkaupungissa Pekingissä suljetaan turistikohteita, muun muassa osa Kiinan muurista, Ming-dynastian aikaiset hautapaikat ja Yinshanin pagoda-alue. Pääkaupungissa sijaitseva Kielletyn kaupungin alue suljettiin jo aikaisemmin.
Myös Shanghain Disneyland-huvipuisto on kertonut sulkevansa viikonloppuna ovensa toistaiseksi viruksen vuoksi.

Kiina aikoo rakentaa uuden sairaalan koronaviruspotilaille. Sairaala on tarkoitus rakentaa vain kymmenessä päivässä Wuhaniin, mistä virus lähti leviämään vuodenvaihteessa. Sairaalan on määrä olla käytössä jo 3. helmikuuta.

Työt on jo aloitettu, ja valtiollinen CCTV -kanava näytti perjantaina kuvaa rakennustyömaalta kaivinkoneineen ja pyöräkuormaajineen.

Sairaalassa tulee valtiollisen Xinhua-uutistoimiston mukaan olemaan tuhat vuodepaikkaa.

Vuonna 2003 Kiina rakensi vajaassa viikossa sairaalan pääkaupunki Pekingin lähelle sars-viruksen vuoksi.

Tauti lähti liikkeelle Wuhanista

Virukseen on kuollut ainakin 26 ihmistä. Tartunnan saaneita Kiinassa on yli 800. Valtaosa tautiin menehtyneistä on kuollut juuri Hubein maakunnassa, missä sijaitsevasta Wuhanin kaupungista tauti lähti leviämään vuodenvaihteessa.

Virus on levinnyt jo muun muassa Japaniin, Hongkongiin, Etelä-Koreaan, Taiwaniin, Thaimaahan ja Yhdysvaltoihin. Torstaina kerrottiin, että tartuntoja on havaittu myös Saudi-Arabiassa, Singaporessa ja Vietnamissa.

Viruksen leviäminen vaikuttaa matkailuun ja kiinalaisen uudenvuoden juhlintaan. Pekingissä sijaitseva Kielletty kaupunki suljetaan koronaviruksen takia lauantaista lähtien toistaiseksi. Museon mukaan tarkoitus on estää tartuntojen leviäminen ihmisjoukoissa.

Pekingin viranomaiset ilmoittivat lisäksi peruvansa kaikki suuret uudenvuoden kokoontumiset pääkaupungissa. Kiinalaisen uudenvuoden juhlintaan liittyy tiiviisti temppelien alueelle kokoontuminen, ja niille kerääntyy usein kymmeniätuhansia ihmisiä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE