Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kiinassa vieraileva presidentti Donald Trump tapaa presidentti Xi Jinpingin – varoitti taas Pohjois-Koreaa

Donald Trump varoitti jälleen Pohjois-Koreaa aliarvioimasta länttä.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on varoittanut Pohjois-Koreaa aliarvioimasta Yhdysvaltoja Etelä-Koreassa pitämässäään puheessa.

Trump puhui Etelä-Korean parlamentissa ensimmäisenä Yhdysvaltain presidenttinä 24:ään vuoteen.

Puheessaan Trump kehotti Pohjois-Korean johtajaa Kim Jong-unia luopumaan ydinaseohjelmasta ja vaati kansainvälistä yhteisöä, eritoten Kiinaa ja Venäjää, toimiin Pohjois-Korean suitsimiseksi.

– Ette voi tukea, varustaa tai hyväksyä, Trump sanoi vaatien Kiinaa ja Venäjää ottamaan Pohjois-Korean-vastaiset YK-pakotteet täysimittaisina käyttöön, vähentämään diplomaattisiteitä ja katkaisemaan kaikki kauppasiteet Pohjois-Korean kanssa.
Trump kuvaili puheessaan Pohjois-Korean hallintoa muun muassa “kultiksi” ja “julmaksi diktatuuriksi”.
Trump sanoi, ettei Yhdysvallat salli uhkailla tai kiristää itseään tai liittolaisiaan. Yhdysvallat ei Trumpin mukaan myöskään hyväksy kaupunkiensa uhkailua tuhoamisella.
Hän kuitenkin totesi, että Yhdysvallat on valmis tarjoamaan Pohjois-Korealle “polun parempaan tulevaan”, jos maan johto luopuu ydinohjelmastaan.

Pohjois-Korea tapetilla myös Kiinassa

Trump jatkaa tänään Aasian-kierrostaan Kiinan-vierailulla, missä Pohjois-Korea noussee myös esille. Kiina on Pohjois-Korean tärkein tukija, ja Trump todennäköisesti yrittää saada Kiinalta tukea Pohjois-Korean-vastaisille pakotteille.

Vierailunsa aikana Trump tapaa Kiinan presidentin Xi Jinpingin Pekingissä. Vieraillessaan Etelä-Koreassa Trump sanoi, että Xi on ollut “hyvin, hyvin avulias” Pohjois-Korean suhteen.

Lisää aiheesta

Vaalikampanjassaan Kiinaa Yhdysvaltain talousongelmista syyttänyt Trump on sittemmin kehunut Kiinan presidenttiä Xi Jinpingiä hyväksi kumppaniksi.

Myös Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasuhteiden odotetaan olevan tapaamisen aiheena. Kauppasuhteiden edistämistä haittaa Trumpin ensimmäisenä virkapäivänään tekemä päätös, jolla hän veti Yhdysvallat pois Tyynenmeren alueen kauppasopimuksesta TPP:stä.
Kiinan apulaisulkoministeri Zheng Zeguang sanoi aiemmin, että Trumpin vierailulla on erityistä painoarvoa ja hän vannoi, että siitä tulee historiallinen.

Trump on parhaillaan ensimmäisellä virallisella vierailullaan Aasiaan. Matka kestää liki pari viikkoa. Trump aloitti vierailunsa Japanista, mistä hän matkusti Etelä-Koreaan ja edelleen Kiinaan. Lisäksi Trump vierailee vielä Vietnamissa ja Filippiineillä.

 

 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE