Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Kiinteistöalalla käydään vaikeita neuvotteluja, pettymyskin on jo purkautunut – “Jokaisella työntekijällä on oikeus vaatia parempia työehtoja”

Palvelualojen ammattiliitto PAMin järjestöjohtaja Niina Koivuniemi sanoo tiedotteessa, että meneillään olevien kiinteistyöpalvelualan työntekijöiden työehtosopimusneuvottelujen hidas eteneminen ei vakuuta työntekijöitä. Työnantajaliitto ei ole esittänyt uutta neuvotteluaikaa ja alan työntekijät ovat työpaikoillaan levottomia.

PAM yrittää neuvotella parhaillaan uudesta työehtosopimuksesta kiinteistöpalvelualojen työntekijöiden vähimmäistyöehdoista kuten palkasta, työajasta ja lisistä. PAMin mukaan neuvottelut ovat kuitenkin edenneet jähmeästi PAMin ja työnantajia edustavan Kiinteistötyönantajat ry:n välillä.

– Tapaamiskertoja neuvotteluosapuolemme Kiinteistötyönantajat ry:n kanssa on ollut vähän, eikä neuvottelut ole päässeet kunnolla edes alkuun. Ratkaistavina on vaikeita asioita, mutta niihin käsiksi pääseminen on ilmapiirin vuoksi hankalaa. Odotamme työnantajilta edelleen esitystä uudesta neuvotteluajankohdasta, koska edellisessä tapaamisessa ei ollut edellytyksiä neuvotella, Koivuniemi toteaa.

Kiinteistöpalvelualan työntekijöiden piirissä neuvottelujen hidas eteneminen on aiheuttanut pettymystä ja levottomuutta.

– Työntekijät ovat odottaneet malttamattomina tietoa siitä, kuinka neuvottelut etenevät. Tätä tietoa emme ole pystyneet tarjoamaan ja nyt näyttää siltä, että pettymys työnantajien toimintaa kohtaan purkautuu ulosmarsseina, Koivuniemi toteaa.

Palvelualojen ammattiliitto PAMin tietojen mukaan kiinteistöpalvelualan työntekijöitä on marssinut ulos työpaikoiltaan osoittaakseen mieltä työnantajan toimintaa kohtaan muun muassa Oulussa ja Jyväskylässä.

– Työehtosopimukset ovat voimassa ja työrauha pitää. Mielestäni on kuitenkin ymmärrettävää, että työntekijät osoittavat mieltään. Työntekijöiden tavoite on, että työehdoista neuvotellaan ja sovitaan. Työntekijöiden mielestä työnantajat eivät nyt omalla toiminnallaan vastaa tähän tavoitteeseen. Jokaisella työntekijällä on oikeus vaatia parempia työehtoja, Koivuniemi sanoo.

– PAMin tavoitteena työehtosopimusneuvotteluissa on kaventaa palkkaeroja. Tämä on vaikea yhtälö, kun samaan aikaan työnantajat pitävät voimakkaasti kiinni yhteisestä palkankorotuskatostaan. Toivon, että ratkaisu löytyy, kunhan pääsemme keskustelemaan työnantajien kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE