Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kiireettömään hoitoon pitää päästä viikossa” – SDP:n Marin ajaa hoitotakuuta terveyskeskukseen

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sanna Marin esittää merkittävää panostusta perusterveydenhuoltoon. Hänen mukaansa kiireettömään hoitoon pitää päästä nykyistä huomattavasti nopeammin. Marin kiersi tänään Satakuntaa ja puhui Porissa vuodenvaihteen juhlassa, jossa hän sijaisti puolueen puheenjohtajaa, sairauslomalla olevaa Antti Rinnettä.

Demokraatti

Demokraatti

– Haluamme toteuttaa terveyspalvelujen hoitotakuun, jossa jokaiselle suomalaiselle luvataan hoitoon pääsy kiireettömässä hoidossa viikon kuluessa. Tämä tarkoittaa 1 000 lääkäri- ja hoitajakäsiparin lisäämistä perusterveydenhuoltoon, Marin linjasi.

SDP:n tavoitteena on myös terveyskeskuslääkärin ja -hoitajan vastaanoton muuttaminen maksuttomaksi. Eduskunta keskusteli tällä viikolla hallituksen lakiesityksestä, joka nostaisi paljon palveluja käyttävien ihmisten terveyskeskusmaksuja jopa sadoilla euroilla vuodessa.

– Maksut vaikeuttavat palveluihin pääsyä ja johtavat pahimmillaan pienituloisten ihmisten velkaantumiseen. Jos ihmiset jättävät korkeiden asiakasmaksujen vuoksi hakematta apua ajoissa, johtaa se inhimilliseen kärsimykseen ja kustannusten kasvuun erikoissairaanhoidossa, Marin arvioi.

Asiakasmaksut ovat Suomessa kansainvälisesti vertaillen korkeat erityisesti terveydenhuollossa. Vuonna 2016 asiakasmaksuista aiheutuneita ulosottotapauksia oli lähes 400 000. Marin muistutti myös, että hallinnolliset kulut voivat olla lopulta suuremmat kuin perityt asiakasmaksut.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE