Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kiitos Lindströmille pyrkimyksestä keskusteluun, mutta…” – Pro moittii: Ydinongelmat eivät poistuneet

Ammattiliitto Pron puheenjohtajan Jorma Malisen mukaan hallituksen korjaukset irtisanomissuojan heikentämiseen eivät poista esityksen ydinongelmia.

Demokraatti

Demokraatti

– Keskustelunavaus on tervetullut, mutta tosiasia on, että esityksen keskeiset ongelmat ovat edelleen olemassa, Malinen toteaa.

Työministeri Jari Lindström (sin.) esitteli tänään muutoksia esitykseen irtisanomislaista. Keskeisiä muutoksia ovat henkilörajan laskeminen alle 10 henkeä työllistäviin yrityksiin, sekä työttömyysturvan karenssien vähentäminen 90 päivästä 60 päivään.

Myös paljon kritiikkiä herättänyt lakiluonnoksen kohta työntekijän ja työnantajan välisestä luottamussuhteesta on poistettu esityksestä. Sen sijaan hallitus esittää kirjausta, jossa viitataan “työntekijän henkilöön liittyvien työntekoedellytysten” muuttumiseen irtisanomisperusteena.

Pron linja on edelleen se, että hallituksen pitää vetää esityksensä irtisanomissuojan heikentämisestä pois.

– Kirjaus henkilöön liittyvistä työntekoedellytysten muuttumisesta on vastaavalla tavalla ongelmallinen kuin aiempi kirjaus luottamussuhteesta, Malinen painottaa.

Pro: Parempi työelämä onnistuu vain aidon vuoropuhelun kautta.

Lisää aiheesta

Hänen mielestään nykyinen lainsäädäntö tarjoaa jo aivan riittävät työkalut tilanteisiin, joissa työntekijän henkilökohtaisen käytöksen voidaan katsoa estävän hänen työtehtäviensä hoitamisen.

– Suomalainen irtisanomissuoja on kokonaisuutena jo nyt keskeisiä kilpailijamaita heikompi. Riskinä on, että jatkossa nykyistä vähäisempi työkyvyn muutos, eli esimerkiksi työntekijän sairastuminen, voi johtaa tilanteeseen, jossa työnantaja voi alkaa harkita irtisanomista uuden lain myötä. Tämä on omiaan lisäämään entisestään epävarmuutta työelämään.

Ammattiliitto Pro haluaa rakentaa keskustelun ja yhteistyön kautta parempaa työelämää Suomeen. Tämä onnistuu kuitenkin vain aidon vuoropuhelun kautta.

– Ministeri Lindströmille kiitos pyrkimyksestä keskusteluun. On tärkeää, että keskusteluyhteys säilyy myös tästä eteenpäin, Malinen toteaa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE