Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kiitos Sanni Grahn-Laasoselle työstä, jota joka päivä teet sivistyksen, koulutuksen ja osaamisen puolesta”

Kokoomuksen puheenjohtajan Alexander Stubbin mukaan yhteiskunnan uudistaminen ei ole helppoa. Hänen mielestään muutos on aina vähän pelottavaa.

– Mutta käänne on tehtävä, siksi me emme luovuta, vaan jatkamme ponnisteluja Suomen tilanteen vakauttamiseksi ja vahvistamiseksi. Uuden nousun luomiseksi.

Stubb puhui tänään kokoomuksen puheenjohtajapäivillä.

– Suomessa olemme hyvin tiedostaneet, että käänne on tehtävä. Jos emme uskalla uudistua, elää muutoksessa, tehdä muutosta, valumme pikkuhiljaa taaksepäin. Kokoomus hakee ratkaisuja niin hyvinä aikoina kuin huonoina aikoina. Tästä esimerkkinä Iiro Viinanen. Meidän on toimittava vastuullisesti ja nöyrinä suomalaisilta saamamme luottamuksen edessä.

Stubbi viittasi puheessaan moniin keskustelua viime aikoina herättäneisiin teemoihin:  niin kutsuttuun yhteiskuntasopimukseen, paikalliseen sopimiseen, soteen ja aluehallintouudistukseen, normien purkuuun ja turvapaikanhakijatilanteeseen.

Stubb halusi erikseen tunnustaa yhtä ministeriä.

– Haluan myös sanoa, että kokoomus on se puolue, jolle sivistys on yhteiskunnan kivijalka ja sitä puolustamme. Kiitos Sanni Grahn-Laasoselle työstä, jota joka päivä teet sivistyksen, koulutuksen ja osaamisen puolesta.

Stubbin mielestä hallitusohjelma on vaikea, mutta erinomainen.  

– Yhteiskuntasopimustilanteeseen haemme ratkaisua rauhassa ja maltilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE