Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Kiky-ratkaisua ei voi perua” – Super ja Tehy vaativat lomarahaleikkausten kompensointia

Työmarkkinoilla on kovat piipussa loppuviikolla. Perjantain mielenilmaus ja aktiivimalli ovat leimanneet julkisuutta, mutta kuunvaihteessa on päättymässä erittäin tuhti nippu työehtosopimuksia. Aktiivimallikiehunta ja työehtoneuvottelut on haluttu pitää erillään, mutta painetta kattilaan on varmasti syntynyt.

Syksyllä liittokierros sujui kohtuullisen pienin pompuin, mutta liittokierroksen loppupää tarjoaa nyt aineksia isompiinkin pomppuihin.

Keskiviikko on kuun viimeinen päivä, joten odotukset ratkaisuista suuntaan tai toiseen kasvavat. Katseet kääntyvät erityisesti isoihin julkisen puolen ja palvelualojen sopimuksiin.

“On selvää, että kiky-ratkaisua ei voi perua”

Julkisella puolella lomarahaleikkaus on hiertänyt pahasti neuvotteluissa pitkin matkaa. Jälleen tiistaina hoitajajärjestöt SuPer ja Tehy tinttasivat julkisuuteen tiedotteen, jossa ne vaativat lomarahaleikkauksen kompensointia. SuPer ja Tehy edustavat yhteensä noin 250 000 koulutetun hoitohenkilöstön edustajaa.

SuPer ja Tehy tavoittelevat kompensaatiota leikkaukselle tänä ja ensi vuonna erillisenä korvauksena, joka ei voi olla osa varsinaisia palkankorotuksia.

– On selvää, että kiky-ratkaisua ei voi perua, mutta sen haittoja pitää nyt korvata palkansaajille, kun taloustilanne on selvästi parantunut ja kasvuennusteita nostettu. Enää ei ole perustetta näin rajuille säästötoimille, järjestöt sanovat tiedotteessa.

Kuntapuolen neuvottelut jatkuivat kiivaasti tiistaina. Kuntapuolen neuvottelujen osapuolet ovat kutsuneet hallintojaan koolle torstaiksi arvioimaan tilannetta ja mahdollisia ratkaisuja. Osapuolten näkemykset ovat kuitenkin vielä kaukana toisistaan.
Kuntatyönantajien Markku Jalonen totesi tiistaina tilanteen neuvotteluissa olevan hyvin vaikean.

– Isot kysymykset ovat vielä ratkaisematta, Jalonen sanoi.
STT–OLLI KUIVANIEMI

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE