Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kim Jong-un: Ydinaseiden laukaisupainike on aina pöydälläni

Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un sanoi vuosittaisessa kansalle osoitetussa uudenvuoden viestissään, että ydinaselaukaisupainike on aina hänen pöydällään. Hän myös lisäsi, ettei kyse ole kiristyksestä, vaan todellisuudesta.

– Yhdysvaltain täytyy ymmärtää, ettei tämä ole kiristystä, vaan todellisuus.

Kim myös sanoi, että Pohjois-Korean on tuotettava massoittain ydinkärkiä ja ballistisia ohjuksia sekä nopeutettava niiden käyttöönottoa.

Pohjois-Korea voisi lähettää delegaation talviolympiakisoihin.

Kim nosti esille myös lähestyvät talviolympialaiset. Hän sanoi, että Pohjois-Korea voisi lähettää delegaation Etelä-Korean talviolympialaisiin.

Kyseessä on ensimmäinen merkki siitä, että Pohjois-Korea saattaisi osallistua kisoihin huolimatta jännittyneestä poliittisesta tilanteesta.

Kim sanoi myös toivovansa, että Pyeongchangissa helmikuun 9. päivä alkavat kisat ovat menestys.

Hän kuitenkin lisäsi, että niin pitkään, kun epävarma tilanne jatkuu, eivät Koreat voi taata olympialaisten menestystä tai esimerkiksi istua alas neuvottelupöytään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE