Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Kim Jong-unin velipuoli myrkytettiin – tyyli kuin agenttielokuvissa

Mies katseli uutisia, joissa kerrottiin myrkkymurhasta.

Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin vanhempi velipuoli Kim Jong-nam on murhattu dramaattisella tavalla Malesiassa. Virallista vahvistusta uhrin henkilöllisyydestä ei heti saatu, mutta Malesian poliisi ilmoitti tiistaina, että Kim Chol –nimellä esiintynyt pohjoiskorealainen mies oli kuollut matkalla lentokentältä sairaalaan. Kim Jong-namin tiedetään käyttäneen tätäkin nimeä.

Eteläkorealainen tv-kanava TV Chosun kertoi, että salamurha tapahtui Kuala Lumpurin lentokentällä maanantaina ja sen takana olisi ollut kaksi naista, joiden epäillään olevan Pohjois-Korean agentteja. He käyttivät tv-kanavan mukaan “myrkkyneuloja” ja pääsivät pakenemaan tapahtuman jälkeen, ilmeisesti taksilla.

Uutistoimisto AP:n lähteen mukaan salamurhaajat käyttivät uhriinsa suihketta lentokentän ostosalueella. Kim haki tuskissaan apua informaatiotiskillä, minkä jälkeen hänet vietiin kentän ensiapupisteeseen. Hän kuoli matkalla sairaalaan.

Kuolinsyy varmistuu vasta tarkempien tutkimusten jälkeen, malesialaisviranomaiset kertoivat.

Disneyland-retki katkaisi tien diktaattoriksi

Kim Jong-nam, 45, oli Pohjois-Korean edellisen johtajan Kim Jong-ilin vanhin poika. Häntä pidettiin todennäköisenä vallanperijänä vielä 2000-luvun alussa, mutta hän ajautui sittemmin epäsuosioon. Kim Jong-namin epäsuosion yhtenä syynä pidetään sitä, että hän jäi kiinni yrittäessään päästä Japaniin väärennetyn passin avulla. Hän pyrki Tokion Disneyland-huvipuistoon.

Tämän jälkeen hän on asunut Pohjois-Korean ulkopuolella, lähinnä Macaossa. Etelä-Korean viranomaiset kertoivat vuonna 2012 ottaneensa kiinni miehen, joka tunnusti osallistuneensa aiemmin juoneen, jonka tarkoitus oli surmata Kim Jong-nam.

Lisää aiheesta

Diktaattori Kim Jong-unin tiedetään ennenkin surmauttaneen sukulaisiaan. Vuonna 2013 hänen vaikutusvaltainen setänsä Jang Song-thaek teloitettiin maanpetturuuden takia. Velipuolen surmaaminen nähtiin Kim Jong-unin tapana varmistaa selustaansa, ettei tarjolle jäisi ketään vaihtoehtoja maan johtajaksi.

STT-AFP 

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE