Atso Haapanen on sotahistoriaan erikoistunut porvoolainen tietokirjailija, jonka uusin teos kertoo venäläisistä sotavangeista ja heidän kohtaloistaan suomalaisilla sotavankileireillä. Haapanen on aiemmin kirjoittanut tietokirjan muun muassa Suomen varautumisesta kaasusotaan sekä viime vuonna ilmestyneen teoksen Sisällissodan 1918 unohdetut taistelut.

Teoksessa käydään läpi sekä talvisodan että jatkosodan aikaiset sotavankileirit. Leirejä sijaitsivat eripuolilla maata ja upseereille ja karkaamista yrittäneille oli omansa. Monetkaan suomalaiset eivät tänä päivänä tiedä kotipaikkakunnallaan toimineesta sotavankileiristä. Teoksessa kerrotaan Raahen lähellä olleesta leiristä, josta alueen asukkaat eivät ole kirjoittajan mukaan halunneet puhua tai jonka olemassa olosta he eivät tienneet. Teoksesta ilmenee, että vankileireiltä oli varsin runsaasti karkaamisia, jotka useimmiten päättyivät niitä yrittäneiden kannalta huonosti. Kirjassa kerrotaan myös vankien vaihdosta saksalaisten kanssa, joka on synkkä luku Suomen sotahistoriassa.

Neuvostoliittolaisten vankeja työskenteli paljon suomalaisilla maatiloilla. Sodasta huolimatta vankien ja väestön välille syntyi ystävyyssuhteita ja ajoittain läheisempiäkin suhteita. Jatkosodan aikana noin tuhat suomensukuista neuvostosotavankia lähti niin sanotun heimopataljoonan riveissä taistelemaan sodassa Suomen puolella. Pataljoonan lähteville luvattiin vapaus ja lopulta tiedossa piti olla Suomen kansalaisuus. Vaikka jonkin verran loikkauksia vastapuolelle tapahtui erityisesti kesän 1944 suurtaistelujen aikana, suurin osa pataljoonasta taisteli Suomen puolesta sodan päättymiseen saakka.

Välirauhan jälkeen syksyllä 1944 Neuvostoliitto vaati kaikkia kansalaisiaan palautettavaksi. Sodan hävinnyt Suomi ei nähnyt muuta mahdollisuutta kuin taipua. Kuljetukset itärajalle näyttävät teoksen mukaan olleen niin heikosti vartioituja, että karkaamisiin tarjoutui runsaasti tilaisuuksia. Vaikka karkaamaan olisi päässytkin, moni jäi myöhemmin kiinni ”paperittomana” ja luovutettiin Neuvostoliittoon.

Stalinin johtamassa maassa heimopataljoonaan kuuluneet saivat maanpetturuudesta pitkät vankeusrangaistukset ja moni menehtyi vankileirien ankariin olosuhteisiin. Puna-armeijassa vangiksi jäämistä ei katsottu muutenkaan hyvällä ja moni entinen sotavanki joutui uudestaan leirille sodan päättymisen jälkeen.

Suomen sotavankileirit 1939-1944 sisältää runsaasti kiintoisaa tietoa teemasta. Kyseessä on puhtaasti tietokirja, ei siis lähdeviitteistä huolimatta niinkään tieteellinen historiantutkimus, jossa olisi selkeä tutkimuskysymys, johon teos pyrkii vastaamaan. Erityisesti kirjan loppuun jää kaipaamaan jonkinlaista yhteenvetolukua, josta saisi lyhyesti kokonaiskuva venäläisten sotavankien asemasta Suomessa toisen maailmansodan aikana.