Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Kirjallisuus

Kirja-arvio: Lohdun ja rakkauden kirja – Saision Passio on laveasti maalattu upea romaani

Kirjailijakuva: Laura Malmivaara

Vanha mestari Pirkko Saisio (s. 1949) on kirjoittanut nyt ehkä parhaan kirjansa. Hän käsittelee Passiossa suuria kysymyksiä, kuten elämän tarkoitusta, mutta tekee sen huippuvarmalla otteella. Finlandia-ehdokkuus on vähintäänkin ansaittu.

Esa Mäkijärvi

Romaanissa maalataan lavealla paletilla, klassisen fiktion malliin. Aikajänne ulottuu 1400-luvun Firenzestä 1950-luvun Helsinkiin. Saisio liikkuu ajassa ja paikassa vailla pienintäkään väkinäisyyden tuntua. Se on saavutus, koska henkilöitäkin riittää, mutta useimmat heistä tuntuvat kokonaisilta.

Eurooppalaisen romaanitaiteen perinteitä seuraa tarinakin, joka tuo hulluttelevuudessaan mieleen muun muassa Mika Waltarin. Saision kertojalle tai kertojille kaikki on katoavaista paitsi sana: ”Kirjoitus oli sellainen asia, joka kuljetti viestejä ajasta toiseen, muuttumattomina ja tosina.” (s. 65)

Passiossa seurataan omistajaa vaihtavaa ja muotoaan muuttavaa arvokorua, jolla vihjaillaan olevan kohtalokkaita ominaisuuksia. Ennalta määrätyllä tapahtumien kululla leikitään muutenkin: ”Hän ei ollut valinnut tietä, tie valitsi hänet, ja se juoksi hänen edessään ja takanaan oikukkaasti kiemurrellen kuin Eedenin puutarhan käärme.” (s. 180)

Mutta yhtä hyvin ikävissä käänteissä voi olla kyse silkasta ahneudesta. Kullan lisäksi uskonto on tärkeässä, jopa keskeisessä roolissa, ja siihen liittyy ajatus ihmisistä korkeampien voimien leikkikaluina. Politiikkaakin käsitellään. Sekä hengellisiin että maallisiin asioihin liittyy valta, halu kontrolloida toisia.

Olemassaolon ylistys

Passion ahmii, kiitos sen sujuvan kerronnan, mutta siitä voi halutessaan löytää syvempiä tasoja. Kunnioitettavaan ikään ehtinyt Pirkko Saisio haluaa sekä ylistää elämää että muistaa katoavaisuutta: ”Nadežda Nikiforovna söi ennen auringonlaskua laatikollisen marmeladia, vadelmalla ja pihlajanmarjalla maustettuja tahmeita palleroita, ja kun täysikuu nousi Volgan ylle yltäkylläisen keltaisena, löytyi hän vuoteestaan halvaantuneena.” (s. 295)

KIRJAT
Pirkko Saisio:

Passio
Siltala 2021, 732 s.

Meno on romanttista ja juuri sopivan vanhanaikaista, täynnä rakkautta ja kuolemaa: ”Ja miten surullista se kaikki olisikaan, ellei tietäisi että tulisi pääsiäinen ja ylösnousemus, jota luonnon raivoisa herääminen säestäisi ja ylistäisi.” (s. 253)

Teos eroaa toisin sanoen aika lailla tekijänsä aiemmasta tuotannosta. Kyse on taiteen ja viihteen saumattomasta yhdistelmästä. Kirottu koru ei ole ehkä se omaperäisin fiktion moottori. Aarteen omistajat tuhoutuvat yksi toisensa jälkeen, mutta temppu toistetaan hyvin ja Passio on tarpeeksi mielikuvituksellinen perustellakseen ison mittansa.

Romaanin henkilöt pysyvät ajasta aikaan samanlaisina: ristiriitaisina ja houkutuksille alttiina, mutta myös kykenevinä luomaan, rakastamaan ja auttamaan. Olosuhteiden salliessa useimmat heistä kykenevät sekä hyvyyteen että pahuuteen.

Passio ei ole kuitenkaan erityisen kyyninen, vaan pikemminkin humanistinen. Saisio sympatisoi hahmojaan ja muistaa myös huumorin: ”Toimeton, naimaton nainen oli vaarallinen, sellainen saattoi pitkästyksissään keksiä kaikenlaista ellei jossakin vaiheessa elämäänsä saanut kutsumusta lahkolaisuuteen tai hyväntekeväisyyteen.” (s. 502)

Tietoisuus ei ole helppo juttu. Mutta me luotamme ja tartumme lohtuun, kuten rakkauteen eri muodoissa. Vastauksia olemassaolon mysteeriin etsitään, mutta ei löydetä, koska kyse lienee yksinkertaisesti monimuotoisuudesta. Elämä kaikessa runsaudessaan saattaa olla itsensä tarkoitus.

Ja rikas Saision tuore romaani todellakin on. Sen yksittäiset kertomukset muodostavat kiehtovan verkoston, joka koostuu enemmän inhimillisestä draamasta kuin historiasta tai ideologioista. Juuri henkilökeskeisyytensä takia Passio voisi toimia sovitettuna näyttämölle tai valkokankaalle.

Puhua, vastata, opettaa

Pirkko Saisio yhdistää viihdyttävän juonen opettavaiseen sanomaan. Tärkeintä on elää rohkeasti ja olla todella läsnä sen sijaan, että vain ajelehtisi virran mukana. Aistinsa avaamalla voi ymmärtää maailman upeuden: ”Aurinko kosketti veden pintaa, maisema leimahti hetkeksi, ja sitten aurinko painui ja joki muuttui helmiäiseksi, hieman utuiseksi, taivasta vaaleammaksi.” (s. 304)

Tällaiset välähdykset tekevät vaikutuksen, mutta Passion parhaat hetket ovat sekä älykkäitä että kauniita: ”Ja yhtäkkiä keväisen kurjen äkillinen, metallinen trumpetti, sen lento taivaalla, joka räjähti siniseksi ja ulottui äärettömyyteen, niin että hetkeksi paikka ja aika sulivat yhteen korkeaksi huminaksi, epätodelliseksi musiikiksi, ja silloin oleminen muuttui elämiseksi.” (s. 654)

Vaikuttavimmaksi osoittautuu aivan loppuun säästetty lause, jossa kiteytyy kehotus heittäytymisestä omaan kohtaloonsa. Se on laitettu merkityksen korostamiseksi kokonaan kursiiviin: ”Ihminen, jonka ei koskaan ollut pakko elää toisena, kuolee maailman syvyyttä tuntematta.” (s. 732)

Kuluvana vuonna on nähty monia hienoja kotimaisia romaaneja, mutta tasaisen laadukas Passio on niistä vakuuttavimpia. Ensiluokkainen teos sukeltaa kulttuurihistoriaan ja ihmismielen syvyyksiin.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE