Kirjallisuus

Kirja-arvio: Miki Liukkosen vaativa romaani O on kirjallisen kielitaidon, mielikuvituksen ja tiedon runsaudensarvi

Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Miki Liukkosen romaani O on yksi kuudesta Finlandia-palkintoehdokkaasta. Palkinto jaetaan tulevana keskiviikkona.
Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Miki Liukkosen romaani O on yksi kuudesta Finlandia-palkintoehdokkaasta. Palkinto jaetaan tulevana keskiviikkona.
Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Miki Liukkosen romaani O on yksi kuudesta Finlandia-palkintoehdokkaasta. Palkinto jaetaan tulevana keskiviikkona.

Miki Liukkosen romaani avaa ja erittelee ihmismielen kerroksisuutta, syvärakenteita ja pinnallisuutta. Se käy pelotta kiinni ajan kuvaan, odotuksiin ja mahdollisuuksiin, vaivoihin ja virheisiin. Tutkivan katseen kiila niittää näkymiä niin ihmisen sisällä kuin yhteiskunnassa.

Kuvailu on tarkkakatseista, tarina äärimmillään mustanpuhuva. Kerronnan yksiköitä kirjassa on monta: liukumäkisuunnittelutoimisto Kompan A/S, Tanskan Kuninkaallisen Teatterin Gaden tiimi, muut ryhmittymät kuten BSES ja Kirkos Neurosis, fysiikan ja tähtitieteen edustajat, romanisuku, nuoret uimarit perheineen, lisäksi Benevitat, Zoltánfit, Roosit ja Braxit, Nikola Tesla ynnä muita.

Romaani etenee vuoroluvuin kohteinaan ryhmät, suvut, perheet, ihmissuhteet, asialinjat, filosofia, fysiikka, lääketiede, uinti, kosmologia ja etenkin mielenterveyteen liittyvää tematiikka. Ja on silmitöntä rikollisuutta ja pahuutta sekä inhimillistä surua ja ristiriitoja.

Herkkä kynä, uuttera mieli

Laajuudestaan huolimatta romaani on herkällä kynällä piirretty, tarinan henkilöt hirviöitä lukuun ottamatta vilpittömiä kuin kerronta itse.

Kutakin lukua täydentävät laajatkin alaviitteet. Henkilökuvauksen ytimessä ovat neuroottisuus, hallusinaatiot, pakko­-oireisuus, huimaus ja hysteria sekä monet muut ongelmat ja suhteita hankaloittavat ja särkevät vinoutumat.

KIRJAT

Miki Liukkonen: O

WSOY 2017, 864 s. 

Sanoma on rujo. Elämme hahmottomia aikoja ja oireilemme muutoksessa. Vaihtoehtojen lisääntyminen saa meidät epätoivoisiksi, tosiasioita ei ole, on vain väliaikaisuutta.

Mikään ei riitä, ilmaantuu ”lisättyjä todellisuuksia”, aiemmat perversiot ja seksittelyt elävät. Some saa ihmiset lähentymisen sijasta vertailemaan toisiaan, mistä seuraa kilpailua, kateutta ja kyyläystä. Masennus, stressi ja syömishäiriöt ovat kulutusyhteiskunnan kasaaman paineen seurauksia.

Kipuilevien henkilöiden lisäksi tarinassa on sietämättömiä sekopäitä, rikollisuus kukkii. Jotkut taas ovat voimavaroistaan huolimatta yhteiskuntakelvottomia ja -haluttomia sekä ehdollistuneen äärikriittisiä. Taudinkuvia riittää jokaiselle. Mutta kehityksen sysääjiäkin on, toivon himmeä kaje valaisee maailmaa.

Elämän mitta ja kuolema

Kirjan alussa on viittaus kuolemaan ja tarina etenee kohti tuntematonta päätepistettä. Tekijä ei hermoile ottamansa tehtävän moninaisuutta ja vaativuutta. Rauhallinen ote ja luottamusta henkivä ammatillinen kunnianhimo ohjaa kirjailijaa.

Tällainen asenne edellyttää pienimmästä yksityiskohdasta alkaen itsekuria ja lämmintä kiinnostusta niin aiheeseen kuin taiteen lajiin.

Tekijä nikkaa sinne tänne virkistäviä silmäniskuja: Janis Joplin kuulosti kuin astmaatikko synnyttäisi kolmea lasta yhtä aikaa, Sosiaalinen media ei vapauta, se on vankila… Elikkäs jaa… NN:lle puhuminen tuntui samalta kuin lukisi pässin kiveksille talousuutisia… Vanhus huoppui… Sohva musta ja tympeä kuin sunnuntai. ”Kolikolla on enemmän kuin kaksi puolta”, on aforistinen isku. Ja henkilöiden nimet: keksijän onnea!

Persoonallisen kipinöinnin lisäksi kielessä on sipaus kauneutta: ”Kas näin saapuu kesä: rymisten syli täynnä kukkia ja urakoita, luonnon ja ihmisten. Kermaista, kuumaa, raskasta, kirkasta.” Assosiatiivista ryöppyä, kertojakin toteaa.

Tiedonhaluinen romantikko

Tyylillisesti romaani noudattaa klassista proosaperinnettä, joka ulottuu Keski-Euroopasta Espanjan kautta eteläiseen ja pohjoiseenkin Amerikkaan. Tekijällä on tradition tuntemusta ja kunnioitusta sekä kunnianhimoista pyrkyä osallisuuteen. Hänessä elää tiedonhaluinen romantikko.

Liukkonen kirjoittaa pisteisen yksityiskohtaisesti, impulsiivisestikin. Kieli on puhdasta ja rikasta, ajatusten järjestelemiseen syntynyt. Kertoja on sekä lempeä että sopivan tietoinen, ei teeskentele.

Kysymyksiä riittää

Tekijää ajaa vilpitön halu kirjoittaa ja hän tuntuu tietävän miten helposti kaikki voi otteesta kirvota. Kirjailija täyttää suurta päiväkirjaansa hektisen palavasti. Mittaa on, yksityiskohtien määrä on kyllä ylittää kohtuuden rajat. Sairauksia henkilöissä on kuin ohjelmoiduissa roolinukeissa. Ja iso liuta määreitä eksyttää, romaani ahtautuu.

Tätä ylitietoisuutta on uhkaksi asti, sillä ”informaation tulva tekee informaatiosta merkityksetöntä”. Hippu neuvotonta epätasaisuutta on pujahtanut tarinaan ja etsiskelevä ja pakottava tarve ajautuu paikoin teoreettisuudeksi. Prosessikuvaus on tavoitetietoinen, mutta osin johtopäätöksittä.

Epävarmuuden ilmapiiri kuvaa yhtä lailla romaanin kehysaikaa kuin sitä itseään. Mittava romaani asettaa silti rohkeasti kysymyksiä ja poraa paljastavia reikiä yhteiskunnan hapertuvaan laudoitukseen.

Matti Saurama

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat