Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kirjallisuus

Kirja-arvio: Nainen vailla omia ominaisuuksia – Eino Leinon romaanin antisankaritar vaihtaa vuosisataa

Tiina Lehikoinen haastattelee romaanissaan Jaana Röntyä, Eino Leinon vuonna 1907 ilmestyneen ajankohtaisromaanin nimihenkilöä. Lehikoinen tahtoo tietää, mitä Rönty ajattelee Leinolta saamastaan kohtelusta. Leinon routavuosiromaanissahan Rönty itse ei ajattele mitään. Kertoja asettaa hänen tehtäväkseen työläisnaisen mallikappaleena toimimisen. Siinä virassa ei ajatella. Lehikoinen kysyy,miltä tuntuu esiintyä litteänä, ilman omaa ääntä ja omia tuntoja elävänä olentona, johon kirjailija istuttaa niitä ominaisuuksia, jotka tuntuvat poliittisesti tarkoituksenmukaisilta. Miltä tuntuu elää henkevien herrojen ivaamana, yleiseen hyväksikäyttöön alistettuna ruumiina?

Pertti Julkunen

Kyse on aluksi siitä, miten sukupuoli- ja luokkasuhteet loivat tai estivät myötätunnon ja mielekkään elämän mahdollisuuksia vuonna 1906, kun demokratia sattui syntymään Suomessa ja Leino kirjoitti tiukkaa pienoisromaaniaan. Lehikoinen kiidättää Röntyä samoin tein laajassa kaaressa nykyaikaa kohti ja kysyy, miten alistussuhteita luodaan ja jatketaan kypsyneen kansanvallan oloissa nyt, kun Lehikoisen teos ilmestyy.

Tympeä työväki

Leinon romaanin tapahtuma-aikaa voisi luonnehtia jälkeenpäin juhlavasti ”suureksi”. Suuralakko oli käyty. Uusi valtiopäiväjärjestys oli hyväksytty. Kertoja tosin näkee aikansa ankeaksi. Syy tympeyteen on työväessä ja varsinkin työläisnaisissa. Naisten ja miesten äänioikeus vahvistettiin pari viikkoa ennen romaanin loppukohtausta. Roskaväkeen kuuluva Rönty rönyää silloin humalassa lumikinoksessa. Kansanvallan kirkkaimpiin tähtiin kuulunut Päivälehden mies ja runoilijanero Leino antaa ymmärtää, että kansa vaarantaa kansanvallan.

KIRJAT
Tiina Lehikoinen:
Punelma
Esseihtivä romaani
Like 2022. 350 s.

Uskon, että Lehikoisen teoksen voi aivan hyvin lukea Leinoon tutustumattakin. Kirjoittajan mukaan hänen Punelmansa on ”feministinen ruumiinavaus yhteiskuntamme materiaalisista ja kielellistä kytköksistä”. Avauksessa näkyy nykyinen talouselämä, jossa materiaaliset kytkökset tuottavat materiaalista tuhoa ja politiikan julkisuus, jossa kielelliset kytkökset estävät kielen käytön tuhon hillitsemiseen ja yhteisen ymmärryksen synnyttämiseen.

Lehikoinen huomaa, että Rönnyn kaavamaisessa, moraalisesti kehittymätöntä olentoa esittävässä henkilöhahmossa on sittenkin jokin särö. Hänessä on jotakin, joka kannustaa purkamaan kytköksiä. Siinä missä Leino tietää ja tuntee hahmonsa, Lehikoinen näkee hänet arvoitukseksi. Tästä johtuu, että Leino ei tunne kunnioitusta eikä myötätuntoa naishahmoaan kohtaan, mutta Lehikoinen tuntee.

Särö kytköksissä

Särö syntyy ehkä siitä, että Leino tuntee Rönnyn liian tarkasti ja käyttää häntä lukijansa manipuloinnin välineenä liian tehokkaasti. Lehikoisen mieleen hiipii ikävä aavistus: käytänköhän minäkin sinua? Punelman kirjoittaja käy kysymyksellään käsiksi poliittisen taiteen perusvaikeuteen. Olisi toivottavaa, että maailmassa tehtäisiin jotakin sellaista, jossa ketään eikä mitään ei alistettaisi minkään tavoitteen välineeksi, vaan tekojen tulokset olisivat arvokkaita sellaisinaan. Elämälle mieltä antavia itseisarvoisia tekoja voisi kutsua esimerkiksi ”taiteeksi”. Mutta miten taide voisi olla poliittista, kun politiikka on tavoitteiden välineellistä tavoittelua?

Lehikoisen laskelmoimattomuus tuntuu politiikan vaikeuden edessä rohkaisevalta. Nuoren kirjailijan kohtaaminen Leinon raiskaaman työläisnaisen kanssa koskettaa sellaisenaan, ilman että sillä olisi laskettuja seurauksia. Lehikoinen punoo teokseensa elämän mielen puolustamista koskevia kysymyksiä sumeilematta. Hän kysyy ja etsii vastauksia omissa kokemuksissaan, unissaan ja kuvitelmissaan pulpahtelemalla. Hän siirtyy tarkasta dokumentoinnista vapaalta vaikuttavaan ajatusvirtaan, valppaasta ja terävästä sanonnasta pehmeän anarkistisiin aavisteluihin ja takaisin.

Rönty ja Lehikoinen näkevät yhdessä, että elämän mielen nykyisten henkseleiden heikkous on luokka- ja sukupuolisuhteiden uuden kehityksen tulosta. Niille on tehtävä jotakin. Samalla käy selväksi, että sukupuolten ja luokkien suhteet eivät ole muuttuneet maassamme ja maailmalla aivan tarkalleen sillä tavalla kuin usein kerrotaan. Naisen asema ei ole kehittynyt edistyksen kaavan mukaan kurjuuden tilasta suoraan kohti alati yhä parempaa. Saattaa olla jopa niin, että köyhälistön keskuudessa sukupuolten suhteet olivat suurlakon aikoihin melko tasavertaiset ja naiset itsenäisiä. Ehkä juuri se risoi liberaalia porvaristoa. Sen jälkeen kehitystä on kiskottu moneen suuntaan. Riiston tehostaminen ja eriarvoisuuden tuotanto ovat saaneet 1980-luvun lopulta lähtien suuria voittoja.

Tilanne on nyt aivan toinen kuin Leinon päivinä. Materiaalisten ja kielellisten kytkösten kehitys on tehnyt siitä monin verroin vakavamman. Silti Jaana Rönty lopulta hymyilee Lehikoisen teoksessa. Leinon kirjassa hän ei olisi tehnyt sellaista suurin surminkaan.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE