Kirjallisuus
28.5.2020 06:00 ・ Päivitetty: 27.5.2020 11:43
Kirja-arvio: Tärkeä puheenvuoro sotalapsikohtalosta
Toisen maailmansodan aikana Suomesta lähetettiin noin 75 000 iältään yhdestä neljääntoista vuotiasta lasta ilman vanhempiaan yksityisperheisiin Ruotsiin ja Tanskaan. Vuosien 1939-1945 suomalaisten lasten siirrot olivat toisen maailmansodan ennätystasoa. Sodanjälkeen suurin osa lapsista palasi kotimaahan, mutta eri syistä moni jäi palaamatta. Ruotsiin jäi 7 000 lasta ja Tanskaan 500 sinne siirretyistä 4000 lapsesta. Toisin kuin vähiin käyvästä rintamasukupolvesta suuri joukko entisiä sotalapsia on yhä elossa.
Anna Takasen isä Timo, oli yksi palaamatta jääneistä. Isästään ja elämästään sotalapsen lapsena ”kaunokirjallisen muistelmateoksen” kirjoittanut Takanen on 1960-luvun lopulla syntynyt Tukholmassa asuva näyttelijä ja ohjaaja. Hän on toiminut taiteellisena johtajana ja teatterinjohtajana Göteborgissa ja Tukholmassa. Takanen ohjasi vuonna 2015 Suomessa ja Ruotsissa esitetyn suuren suosion saaneen näytelmän Fosterlandet, joka käsitteli sotalapseutta. Viime vuonna hänet valittiin vuoden ruotsinsuomalaiseksi.
Anna Takanen:
Sinä olet suruni – Kertomus sotalapsesta ja sotalapsen lapsesta
Gummerus 2020, 266 s.
Anna Takasen isä Timo oli lähetetty jatkosodan aikana vuonna 1942 vain neljävuotiaana Ruotsiin. Syyksi lähettämisellä hänen äitinsä Saara kertoi, että poika sairasti keuhkokuumeen, eikä lääkkeisiin ollut varaa. Suomessa oli tuolloin myös pula elintarvikkeista, mikä vaikeutti sairaudesta toipumista. Timon isä oli saanut surmansa rintamalla ja hänen yksinhuoltajaksi jäänyt köyhä äitinsä päätti lähettää vanhimman poikansa Ruotsiin toipumaan.
Timo Takanen ”laivattiin” kohtalotoveriensa tavoin sotalapsen tuntolappu kaulassa meren yli Tukholmaan. Käynnin oli tarkoitus olla lyhyt, mutta asteittain sitä eri syillä pidennettiin. Timon äiti Saara ja ruotsalaiset sijaisvanhemmat kävivät kirjeenvaihtoa, jossa pojan kohtaloa pohdittiin. Ruotsin kielen taidoton Saara tarvitsi apua kirjeiden kääntämisessä. Vuodet vierivät, Saara meni uudelleen naimisiin ja sai miehensä kanssa lapsen. Vasta kesällä 1955 kolmetoista vuotta lähtönsä jälkeen suomen taidoton Timo matkusti ensimmäisen kerran tapaamaan äitiään ja veljeään. Tunteet ovat pinnassa kahden viikon vierailun ajan. Veljensä kanssa Timo kommunikoi sanakirjaa selaillen. Yhteyttä pidettiin tämän jälkeen tiiviimmin, mutta silti Annan isän koko elämää varjosti kysymys, miksi hänet piti lähettää Ruotsiin? Miksi nuorempi veli sai jäädä kotiin? Miksei häntä haluttu sodanjälkeen takaisin kotiin?
Sotalapsuuden trauma periytyi
Sotalapsuus oli Annan isälle trauma, joka heijastui myös hänen omaan elämäänsä. Käydessään koulua 1970-luvun Ruotsissa Anna sai kokea mitä koulukiusaaminen voi olla. Vaikka hän puhui täydellistä riikinruotsia ja isä oli valtion palveluksessa poliisina, sukunimi teki hänestä kiusaajille ”finnjävelin”. Aikuisena Takanen on tullut sinuksi suomalaisten sukujuurtensa kanssa ja pitää tiivisti yhteyttä täällä oleviin sukulaisiinsa. Kun hänen isä kuoli muutama vuosi sitten, Anna päätti kirjoittaa sotalapseudesta ja sen vaikutuksista kirjan, joka on nyt suomennettu. Tavoitteena on murtaa sotalapsuuteen liittyvä suru ja häpeä.
Kirja on hyvin kirjoitettu ja Leena Vallisaari on taidokkaasti kääntänyt sen Ruotsissa ilmestyneestä alkuperäisteoksesta Sörjen som blev. Teos on takakannessa määritelty ”kaunokirjalliseksi muistelmaksi”. Määritelmä saa lukijan pohtimaan faktan ja fiktion eroa, kun lukiessa tuntuu ikään kuin kaikki olisi muistelmaa. Sotahistorian genreä on hyvä laajentaa rintamakokemuksesta siviilien kohtaloihin. Tässä teos puolustaa hyvin paikkaansa.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.