Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Kirjallisuus

Kirja-arvio: Vetävässä työläisromaanissa telakka on elämän vertauskuva

Millainen on duunarin osa nykyään, markkinatalouden puristuksessa? Ei kehuttava, vaikka pätkätöitä riittää.

Esa Mäkijärvi

Jarmo Teinilän (s. 1967) viides romaani Maailmankahva sijoittuu 2000-lukulaiselle turkulaiselle telakalle. Siellä rakennetaan isoja laivoja, mutta ei yhtenä suurena perheenä, vaan alihankkijoiden pyörittämissä pienissä ryhmissä. Työläisillä ei ole helppoa, vaikka ikiaikainen hurtti huumori kukkiikin.

Teinilän kirjan nimi tulee valtavasta pukkinosturista, jolla laivan lohkoja siirretään paikoilleen. Sillä on jumalallinen kyky liikuttaa vuoria.

Mistään Antti Hyryn tyyppisestä verkkaisen tekemisen ihannoinnista ei  Maailmankahvassaole kyse, vaikka Teinilä tunteekin sekatyömiehen ajattelun ja arjen. Hänen romaaninsa pysyy uskottavana: ”Jamirentin telineet olivat pystytetty talon pisimmälle seinälle koko sen leveydeltä ja koska talo oli ällän muotoinen, sisäpihan puolelle oli pystytetty kaksi telinetornia.” (s. 193)

Kuolemansyntejä

Maailmankahvan hahmokaarti on miesvoittoinen ja monikulttuurinen. Herkkyys ei muka kuulu telakalle: ”Kukaan ei pidä niistä, jotka erottuvat porukasta; samanlaiset haalarit jo kertovat sen, ettei persoonallisuuksia ole.” (s. 19–20)

Kertojan väite ei kuitenkaan selvästikään pidä paikkaansa, sillä työmaallariittäätyyppejä joka lähtöön. Päähenkilöinä toimivat mykkä ateisti Johan ja lahkouskovainen Markus, joita seurataan myös siviilissä.

Maailmankahva vaikuttaa aluksi enemmän pohdiskelevalta kuin toiminnalliselta, mutta kierroksia lisätään pikku hiljaa. Vahvimman jännitteen luo kolmiodraama, jonka osapuolet ovat Johanin ja Markuksen lisäksi jälkimmäisen sisko Raakel. Taiteilijaluonne Johan jakapinoiva Raakel etsivät toisistaan vapautta, mutta homoseksuaalisuutensa kanssa kamppaileva Markus on sairaalloisen mustasukkainen. Asetelma ei voi johtaa hyvään.

Lohtua etsitään uskonnosta, mutta turhaan, sillä virheitä ja syntejä ei sen ahdasmielisessä lahkolaisversiossa, jota saarnaa Markuksen isä Pietari, sallita. Synnin palkka on kuolema.

Hahmot on nimetty raamatullisesti ja pyhään kirjaan viitataan. Saatana hallitsee Varsinais-Suomessa, eikä hyväksy rakkautta, vaan heittää kapuloita sitä tavoittelevien rattaisiin. Jarmo Teinilä kirjoittaa: ”Niin kauan kun rakastavaiset saavat olla rauhassa ja rakentaa oman maailmaansa, kaikki on hyvin. Särö tulee aina ulkopuolelta.” (s. 108)

Johanin ja Raakelin romanttinen idylli särkyy nopeasti, kiitos Markuksen. Tapahtumat etenevät yllättävästi, mutta johdonmukaisesti, ja Maailmankahva säilyttää sisäisen logiikkansa myös raivokkaimmillaan.

Telakasta ihmisineen, tapahtumineen ja laivoineen tehdään elämän kuva. Vertaus on kekseliäs ja teksti vetää. Karsimista olisi tosin voinut harrastaa enemmän, sillä pohdiskeluvaihe jää välillä silmään liian pitkäksi aikaa. Kaikkea hallitsemaan pyrkivä kirjailija ja liikaa itsestään luuleva Jumala niputetaan: ”Mitä muuta Jumala on kuin itseään kaikkitietävänä pitävä kertoja. Älyn ja voiman abstraktio, joka laittaa tapahtumat liikkeelle.” (s. 174)

Teoksen ytimessä on kuitenkin kenties ongelma. Maailmankahvassa uskotaan kohtaloon, mutta ei Jumalaan. Siinä väitetään: ”Samaan tapaan kuin ihmisen elämää, laivanrakentamista ohjaa itseään korjaava determinismi. Kaikki on ennalta määrätty ja vain lopputuloksella on merkitystä.” (s. 234)

Uskovia kritisoidaan, mutta heidän ajattelunsa tilalle tarjotaan voittamatonta aurinkoa, luonnonlakeja ja ihmisiä pelinappuloina liikuttelevaa kohtaloa, eikä tätä kuviota tarpeeksi tyhjentävästi avata. Henkilöt heittelehtivät ristiriidoissa kuin roskat merivedessä.

Ainoa maailma

Hengellis-filosofisten asioiden lisäksi Maailmankahvassa pyöritellään yhteiskunnallisia teemoja. Miten suomalaiset, virolaiset, venäläiset ja muualta tulleet työläiset saadaan tekemään yhteistyötä?Kertojan mustavalkoisen järkeilyn mukaan työttömyydestä seuraa väistämättä joko tappelu tai sota. Duunareiden pitäminen kiireisinä ja leivässä onkin tärkeää yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi.

Maailmankahva saa ajattelemaan. Ajat ovat muuttuneet. Enää ei edes haaveilla sosialistisesta paratiisista, vaan sopeudutaan armottomaan kapitalismiin: ”Työmiehet jähmettyvät paikoilleen. Ei heistä ole työnsankareiksi julisteisiin, he ovat nimettömiä, näkymättömiä, ketä vaan. He rakentavat laivaa niille, jotka haluavat näkyä, olla jotain.” (s. 102)

Romaani kiinnostaa poliittisuudessaan ja uskonnollisuudessaan. Jarmo Teinilä on selvästi miettinyt päänsä puhki sitä tehdessään ja se näkyy, vaikka teoksessa onkin pieniä hiomattomuuksia kuten  turhan selittelyä. Teinilän romaani onnistuu yhtä kaikki tarjoamaan työelämään yllättäviä näkökulmia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
36€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE