Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kirjallisuus

Kirja-arviossa Juha Seppälän uusin: Olipa kerran elämä

Laura Malmivaara

Ian McEwan yllätti laittamalla parin vuoden takaisen romaaninsa Pähkinänkuori kertojaksi sikiön. Juha Seppälä (s. 1956) toimii Syntymättömän testamentissa samoin, mutta hänen sikiökertojansa on jo kuollut.

Esa Mäkijärvi

Kohdussa olevan Joelin vanhemmat kuolevat auto-onnettomuudessa vuonna 1969, mutta se ei johda hänen vaikenemiseensa, vaan päinvastoin auttaa häntä ryhtymään todella vapaaksi kertojaksi. Koska Joel ei ole enää ihminen, hän saa olla vastuuton: ”Kaapissani ei ole kuin luurankoja. Minun ei tarvitse käydä tekstin ja maailman välistä rajaa, sitoutua yhteenkään tarinaan eikä tietää, mitä tapahtuu sivulla 98 tai miten kirja päättyy. En ole lukijalle mitään velkaa.” (s. 12)

Syntymättömän testamentin kyyti on kylmää, mutta Seppälää ei voi syyttää tunteettomuudesta, sillä hän piiloutuu kertojansa taakse. Kokeellisessa ja esseistisessä romaanissa kommentoidaan muun muassa kuoleman arkisuutta ja kirjailijoiden hävyttömyyttä. Kirjoittamisesta ammattina haaveileva Joel kertoo suvustaan yksityiskohtaisesti ja uskottavasti, mutta huomauttaa: ”Luottakaa kertojaan, älkää tarinaan.” (s. 45)

Osa Syntymättömän testamentin tilityksistä voisi olla Thomas Bernhardin kynästä. Synkistely voi saada lukijan jättämään leikin kesken, ainakin jos hän etsii humanistista kirjallisuutta, joka vahvistaa uskoa ihmiseen. Suosikkejaan listaava Joel mainitsee sen sijaan muun muassa nihilisti Michel Houellebecqin.

Kirjallinen kameleontti

Juha Seppälältä on totuttu saamaan uusi kirja parin vuoden välein, mutta laatu ei tunnu kiireestä kärsivän. Syntymättömän testamentti on erinomainen. Se on englantilaista verrokkiaan Pähkinänkuorta älykkäämpi ja paikoin myös viihdyttävämpi, mikä ei ole vähän, onhan Ian McEwan johtavia brittiläisiä prosaisteja.

KIRJAT
Juha Seppälä:
Syntymättömän testamentti
Siltala 2020, 257 s. 

Seppälä kritisoi maailman latistumista kilpailuksi ja kaupankäynniksi. Mihin ovat kadonneet ikuiset arvot? Entä millaista fiktiota tässä sieluttomassa maailmassa pitäisi tehdä? Voittaminen ei onnistu: ”Jos olisin syntynyt, olisin elänyt elämäni väärin, tietämättä ja osaamatta. Kuten useimmat syntyneet.” (s. 55)

Sokea menestyksen tavoittelu ei ole Seppälän mieleen. Hänen kertojansa avautuu siitä, miten kirjailijat joutuvat matelemaan ”menestyksensä puolesta, päästäkseen haastatteluihin, talk show -ohjelmiin, aamuteeveehen, visailuihin, saavuttaakseen myyntiä tai palkintoja, jotka nitistävät heidät, siirtävät sivuraiteelle, panevat heidät kirjoittamaan itsensä vierestä, tekevät heidän kirjoistaan muiden tekemiä.” (s. 60)

Vitsi piilee siinä, ettei Seppälää nähdä aivottomissa visailuissa tai Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa pyörittämässä lantiotaan, sillä hän ei anna yleensä edes haastatteluja, antaa vain  teostensa puhua. Hän ei yritä miellyttää, vaikka käyttääkin suomea, vaikeaa kieltämme, kadehdittavan hallitusti ja kauniisti.

Sanomisen tarve

Syntymättömän testamentin Joel liikkuu menneisyyden ja tulevaisuuden välillä, kertoen sukulaisistaan ja spekuloiden mahdollisuuksillaan. Millainen hänen elämänsä olisi ollut? Olisiko hänestä kenties tullut sekä ihailtu että vihattu kirjailija, kuten hän arvelee?

Kaikki on mahdollista, jos ei ole syntynyt. On kuitenkin kiinnostavaa, ettei Joel ole kaikkitietävä kertoja, vaikka hän pystyykin moneen, vaan hän on kaikesta uhostaan huolimatta lähes yhtä hukassa kuin me syntyneet. Hän myöntää: ”Ihmisen perimmäinen olemus on kysymys, johon ei ole vastausta.” (s. 211)

Syntymättömän testamentin hahmot ovat kertojaa lukuun ottamatta tavallisia pulliaisia. Seppälä keskittyy yleiseen historiaan ja kyseenalaistaa sen kautta kansallista tarinaamme. Keitä me suomalaiset oikeastaan olemme? Ja onko edes olemassa mitään Suomea tänä hallitsemattoman digitalisaation aikana, jolloin valta jaetaan uudestaan ”globaalien digitaalisten alustojen välillä”?

Vastaavaa ovat innostuneet käsittelemään Seppälän lisäksi esimerkiksi Juha Hurme ja Harry Salmenniemi. Sotaisa kulttuurimme ei ole heidän mieleensä. Niin kutsuttu talvisodan henki saa heiltä tylyn tuomion, sillä nykymaailmassa pitää pärjätä muuten kuin tarttumalla aseisiin.

Seppälältä on turha odottaa helppoja tai kattavia vastauksia. Syntymättömän testamentissa on kyse lähinnä sen kertojan – ja välillisesti myös sen tekijän – tarpeiden tyydyttämisestä. Pääsivätpä sanomaan. Poliittisuutta romaanissa kyllä riittää: ”Kirjoittamisen ja lukemisen kulttuurissa oli nojattu kirjoihin, jotka nojasivat kirjoihin, nyt nojattiin verkossa puhuttuun paskaan, joka nojasi verkossa puhuttuun tai ruudussa näytettyyn paskaan.” (s. 168)

Kirja sisältää joitakin upeasti kirjoitettuja jaksoja, mutta on rakenteeltaan melko epävakaa. Aika kohisee sen sivuilla häiritsevästi, mutta kuten tiedämme, korkeakirjallisena häirikkönä Seppälä on yhä maamme parhaita.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE