– Historia kiertää kehää. Samat keskusteluaiheet ja ongelmat toistuvat. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu. Ratas voi pyörähtää johonkin suuntaan, mitä emme osaa ennustaa.

Kehvelin kirjoitusprosessi oli jo huomattavan erilainen verrattuna esikoisteos Pihkatappiin, jolloin Heikkinen kakisti itsestään kaiken ulos.

– Kehveliä tehdessä katsoin erään ihmisen uskon kompurointia hyvin läheltä, miten piti kellon tarkasti rukoilla, että Jumala tulee tyytyväiseksi.

Teologia kiehtoo häntä. Se on ainut aine, jota hän voisi kuvitella opiskelevansa. Opinnot jäivät lukioon ja teatterikorkeakoulun pääsykokeista karsiutumiseen.

– Haluaisin vielä opiskella. Se varmaan liittyy keski-iän kriisiin, Heikkinen naurahtaa.

Rautavaara, Varpaisjärvi, Lapinlahti, Tuusniemi… Heikkinen kokee matkat toimittajana paikallislehti Pitäjäläisessä vaikuttaneen eniten ihmiskuvansa syntymiseen. Ikimuistoisimmat persoonat värikylläisellä kielenkäytöllään löytyivät syvältä kylien ytimestä.

– Jokainen pitäjä on Suomi pienoiskoossa. Piti tietää kaikesta mahdollisesta tarpeeksi, mutta ei liikaa. Opin, miten mukavia, mulkkuja, tekopyhiä ja miellyttäviä ihmiset saattavat olla.

Heikkisen teksteistä paistaa paikallisuuden, historian ja omien juurien merkitys. Kirjaprosessit ovat vieneet hänet tutkimaan niin oman sukunsa kuin Suomen historiaa. Pitäjäläinen tarjosi näköalapaikan myös kunnalliseen päätöksentekoon.

– Hetkittäin menetin kunnallispolitiikkaa seuratessa uskoni kunnallisdemokratiaan ja ketä siihen vuosi toisensa jälkeen valitaan. Toisaalta pääsin näkemään myös parempia aikoja, jolloin valtuusto teki tolkullisia päätöksiä.

Heikkinen odottaa kevään eduskuntavaaleja mielenkiinnolla. Erityisesti hän seuraa ehdokkaiden lupauksia ja niiden toteutumista. Heikkisen mielestä lähes kaikissa puolueissa on omat hyvät puolensa.

– Odotan, että joku sanoo totuuden jo etukäteen, mitä tarvitsisi tehdä. Vaalien alla kuulee usein populistista paskaa, josta normaali ihminen ei saa itselleen mitään. Pelottavan moni silti saa.

Heikkisen mielestä, mikä tahansa asia vedettynä äärimmilleen, ei ole hyvä. Hän vierastaa yhtä lailla äärioikeiston-, kuin vasemmiston edustajia.

– Sellaiset ihmiset ovat laput silmillä eivätkä anna toisten mielipiteille arvoa eivätkä kuuntele.

Lokakuun lopulla ensi-iltaan tullut Markku Pölösen ja Heikkisen käsikirjoittama elokuva Oma maa on kerännyt jo yli 100 000 katsojaa. Myös Heikkisen elämänkerta Risainen elämä Juice Leskisestä on ollut myyntimenestys, eikä muidenkaan kirjojen vastaanottoa voi moittia.

– En osaa ajatella itseäni niin menestyneenä. Eihän kirjoittaminen ole työtä kummempaa. Voisi luulla, että menestys nostaisi kirjailijan paineita. Heikkinen kyseenalaistaa ajatuksen.

– Minulla ei ole paineita. Jo hyvin varhaisessa vaiheessa ymmärsin, että sokkeli on valettava joka kerta uudestaan.

Heikkinen ei voi kuvitella suoltavan itsestään kirjoja vuodesta toiseen. Sapattivuosi siintää mielessä parin vuoden päästä.

– Pajatso tyhjenee tavalla tai toisella ja arvelin olla siksi ovela, että pidän huilia jo ennen sitä, hän pohtii.

Lue koko laaja Antti Heikkisen haastattelu 15. marraskuuta Demokraatista.