Kirjailijaksi kulissien takaa – “Siitä teatterimaailmastahan me tamperelaiset olemme aiheestakin ylpeitä”

Kuva: Kari Hulkko
Palmgren Helsingin kirjamessuilla 2004, jolloin myös hänen kakkosromaaninsa Lentämisen alkeet ilmestyi.

”Tuosta se lähtee”, äsähti Koskelan Jussi ja käänsi suon niin että heilahti. Samaa riuskuutta toivotaan visaväeltä, kun on siirrytty tämän lehden historiassa uuteen aikakauteen. Vuoden ensimmäinen vastaaja, tamperelainen visaveteraani Unto Vesa, ainakin toivotteleekin ”hyvää jatkoa Kirjavisalle uudessakin rytmissä”.

”Siinä missä Antti Holman Järjestäjä sijoittuu väitetysti Kansallisteatteria muistuttavaan teatteriin, asettuu Reidar Palmgrenin Lentämisen alkeet (2004) yhtä tunnistettavasti tamperelaiseen teatterimaailmaan. Ja siitä teatterimaailmastahan me tamperelaiset olemme aiheestakin ylpeitä.”

Juuri tuolla Holma-rinnastuksella visaäijä yritti johdatella lukijoita oikeille jäljille. Sen äkkäsi myös helsinkiläinen Raila Rinne, kuten heti kärkeen myös sen toisen perusvihjeen.

”Kirjavisassa esiintynyt isoisä se johdatti arvailijan heti oikeille jäljille: Palmgren. Vaan mistä Reidar Palmgrenin romaanista ote voisi olla, ei ainakaan ’Tunnelista’ jonka hyvin muistan. Ei kun kirjastoon halki lumisateen ja kas vain, rivit löytyivät heti ensimmäisestä avaamastani kirjasta eli Lentämisen alkeista. Tämä 2004 julkaistu romaani on Reidarin toinen ja sen tapahtumat sijoittuvat teatteriin. Päähenkilö on nuorehko näyttelijä Vesa Arola, joka siinä kipuilee muutakin kuin lasisirun haavoittamaa jalkaansa.

Vihjeen tapahtumaympäristö on siis teatteri. Niin on myös 2014 suosiota saavuttaneessa Antti Holman esikoisromaanissa Järjestäjä, joka oli yksi HS:n tuon vuoden kirjallisuuspalkinnon ehdokkaista. – – –

Visatehtävä vietteli lainaamaan kirjastosta samalla Palmgrenin tuoreimmankin romaanin ’Sudenmorsian’. Kaikki hänen neljä kirjaansa ovat sujuvaa ja varmaa kerrontaa, mielenkiintoisia juonia, hyvää viihdettä tammikuun pakkaspäiviin.”

Taas on visa täyttänyt sivistystehtäväänsä, yllyttänyt lukemaan!

***

Jyväskyläläinen Mauri Panhelainen on vaikuttunut lahjakkuuden äärellä.

”Muistelen aikoinaan ihmetelleeni, miten valmiilta kirjailijalta 2001 esikoisensa julkaissut näyttelijä tuntui kirjansa perusteella. Sujuvana hänen kielensä soljuu myös visakirjaksi yltäneessä toisessa romaanissa, teatterin kulisseihin sijoittuvassa teoksessa Lentämisen alkeet. Maailma on runsaassa vuosikymmenessä muuttunut, sillä viime vuosina kielellisesti taitavia ja muutenkin kypsiä esikoiskirjailijoita on putkahdellut esille tavan takaa.

Reidar Palmgren on kertonut olleensa peruskoulussa ’änkyttävä kiusattu rillipäinen lukutoukka’, joka kyseenalaisti kaiken, mitä opettaja esittivät. Kukaan ei olisi arvannut, että epävarmasta pojasta kehittyisi näyttelijä tai mikään esiintyjä. Lukion äidinkielen opettaja johdatti Reidarin teatterin maailmaan, ja jossain lukioaikojen avautumisessa lienevät palmgreniläisten geenien lisäksi kirjallisen kyvyn juuret.”

Tampereellapa hyvinkin, onhan Reidar Nätyn kasvatteja vuosikurssilta 1989–1993, kurssikavereina muun muassa Esa Latva-Äijö, Helena Kallio, Jari ”Pulkkinen” Salmi ja myöhempien aikojen vihreä apulaispormestari Perttu Pesä.

Pertti Vuorela vastaa tällä kertaa Espoon sijasta Espanjan auringin alta.

”Reidarin kirjailijaura on jäänyt vähäiselle huomiolle hänen näyttelijätyönsä rinnalla. Niinpä minulta hänen romaaninsa ovat jääneet lukematta. Laitetaan ne lukemattomien lukemattomien kirjojen listalle.”

Sirpa Taskinen, Helsinki, tuntuu tarttuneen kirjaan vähän vastentahtoisesti.

”Kirjan takakansiteksti on vähemmän houkutteleva: ’Reidar Palmgrenin toinen romaani on posketon tragikomedia näyttelijästä, lentämisestä ja laitosteatterin kummituksista.’ No, ei se aivan noin kamala ollut, kahlasin/harpoin sen kuuliaisesti lävitse. Kieltämättä Palmgren näyttelijänä tuntee miljöönsä, ja kirjassa on joitain kirpeitä vinoiluja, jotka sisäpiiri varmaan ymmärtää maallikkoa paremminkin.”

Tamperelaisella Jari-Pekka Vuorelalla on kirjailijaan monipolvinen yhteys.

”Kirjoittaja on Reidar Palmgren, jonka visassa esiintynyttä isoisää Raoulia äänestin joskus Koiviston valitsijamieheksi.”

Veikko Huuska Ikaalisista tuumaa näin:

”Olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että Suomen paras kirjailijakoulu on Teatterikorkeakoulu. Sieltä pukkaa näitä kuin turkin hihasta, tiukkoja tekstiniekkoja, analysoidun, hallitun, mutta samalla kuitenkin elävän ja mukaansatempaavan tekstin tekijöitä.”

Viikon tietäjiin kuuluivat lisäksi jyväskyläläinen Ilpo Pietilä ja hyvinkääläinen Risto Kaipainen. Vuoden ensimmäinen palkinto menee Unto Vesalle.

VIIKON 3 SITAATTI

Uuden visakauden kolmaskin kirja on tämän vuosituhannen satoa. Tätä teosta on äidytty vertaamaan jopa viime vuosisadan erääseen merkittävimpään romaaniin. Ainakaan mittaluokasta puhuttaessa vertaus ei ole ontuva. Kirjalla on provokatiivinen nimi, ja kirjailija on muutenkin onnistunut hämmentämään sekä kansainvälisesti että kotimaassaan ja jopa kotipiirissään.

Mikä suurteos, kuka sen on kirjoittanut? Vastaukset viimeistään 27.1. mennessä osoitteeseen Demokraatti, PL 338, 00531 tai kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Olin tuona iltana kahdeksan vuotta vanha, isäni oli kolmekymmentäkaksi. Vaikka en vieläkään voi sanoa että ymmärrän häntä tai tiedän millainen ihminen hän oli, joitakin asioita on helpompi tajuta nyt kun olen seitsemän vuotta vanhempi kuin hän oli silloin. Esimerkiksi miten suuresti päivämme erottuvat toisistaan. Siinä missä minun päiväni olivat täynnä merkitystä jossa jokainen askel avasi mahdollisuuden ja jokainen mahdollisuus täytti minut ääriäni myöten tavalla joka on nyt oikeastaan käsittämätön, isäni päivien merkitys ei ollut yksittäisissä tapahtumissa vaan levällään niin suurilla pinnoilla ettei niitä voinut hahmottaa muuten kuin abstraktien käsitteiden avulla.”

AVAINSANAT

Finanssialalta kerrankin tukea työmarkkinajärjestöille: Ei henkivakuutuksia verolle

Henkivakuutus tulee tarpeeseen perheen huoltajan kuollessa.

Kuolemantapauksista maksettavien vakuutuskorvausten verotusta ei ole Finanssialan Keskusliiton (FK) mielestä viisasta eikä perusteltua kiristää. Valtiovarainministeriön esitysluonnoksessa perintö- ja lahjaverolain muutokseksi esitetään, että nykyisin verovapaa henkivakuutuksen perusteella saatu alle 35 000 euron suuruinen korvaus lähiomaisille pantaisiin verolle.

Kiristys koskisi monia muitakin vakuutusmuotoja, joista maksetaan kuolemantapauksissa kertakorvauksia. Eritoten työmarkkinajärjestöt ovat vastustaneet työehtosopimuksilla sovittujen ryhmähenkivakuutusten korvausten verottamista, koska korvaukset ovat perin pieniä, mutta tulevat tarpeeseen perheen työssäkäyvän huoltajan kuollessa. Sama koskee myös leskeksi jääviä.

-Vapaaehtoisen sosiaaliturvan täydentämiselle on Suomessa näinä aikoina vahva tarve. Yhteiskunnan pitää siihen kannustaa eikä lyödä sitä verokepillä. Toivottavasti maan hallitus säilyttää henkivakuutusten verohuojennuksen, koska kuolemantapauksiin liittyvä taloudellisen turvan vaje on Suomessa erittäin merkittävä.  Veronkiristyksen sijaan hallituksen pitäisi pikemminkin keventää vapaaehtoiseen varautumiseen liittyvää verorasitusta, mikä kannustaisi varautumaan erilaisiin ikäviin tilanteisiin elämässä, johtaja Lea Mäntyniemi FK:sta sanoo.

Henkivakuutusjärjestelmä on luotu tuomaan turvaa tilanteeseen, jossa perheen elättäjä menehtyy ja taloudelliset vastuut jäävät lesken ja lasten kannettaviksi. -Heitä ei pidä ajaa kohtuuttomiin ratkaisuihin, kuten oman kodin pakkomyyntiin verojen maksamisen vuoksi, Mäntyniemi toteaa.

Suomalaiset ovat Mäntyniemen mukaan lähtökohtaisesti huonosti vakuutettuja perheenhuoltajan kuolemantapauksen varalta. Vain reilu kolmannes kansalaisista on ottanut henkivakuutuksen turvaamaan sitä nettotulojen menetystä, minkä eteen perhe joutuu perheenelättäjän kuollessa.

-Julkinen sosiaaliturva ei edes sisällä kertakorvaustyyppistä kuolemanvaraturvaa, vaikka sellaisen tarve äkillisessä ja yllättävässä tilanteessa on monesti suuri. Erityisen haavoittuvia ovat perheet, joilla on lapsia ja lainaa, Mäntyniemi sanoo.

Taloudellisesti järkevän käyttäytymisen myötä yhteiskunta voi säästyä merkittäviltäkin kustannuksilta, jos taloudelliseen ahdinkoon joutunut perhe on itse varautunut mahdollisiin kriisitilanteisiin. – Nykyinen kuolemantapauksesta maksettavan korvauksen verovapaa osa, 35 000 euroa, ei ole mitenkään riittävä saati korkea, jos sitä vertaa vaikkapa keskimääräisiin asuntolainamääriin (100 000 – 160 000 € lapsiperheissä).

VM:n ehdottama veronkiristys koskisi riskihenkivakuutuksen ohella useita muitakin vakuutuksia ja sitä kautta suurta vakuutettujen joukkoa. Kuolemantapauskorvauksia maksetaan myös työntekijäin ryhmähenkivakuutuksesta, matkustajavakuutuksista, ryhmähenkivakuutuksista sekä vapaaehtoisista tapaturmavakuutuksista.

Sadan miljoonan euron lisäverokevennys on laukeamassa – Orpo: “Tämä on hyvä asia”

Kuva: Ilkka Yrjä
NETTIIN_Ilelle_Orpo1
Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo vakuuttaa kunnioittavansa sitä, mitä kilpailukykysopimuksessa on sovittu.

– Toivon, että se 90 prosenttia saataisiin kattavuudeltaan täyteen, valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) sanoi tiistaina Turussa, missä kokoomuksen eduskuntaryhmä aloitti kaksipäiväisen kesäkokouksensa.

– Sehän tarkoittaisi sitä, että silloin laukeaisi vielä sadan miljoonan euron lisäverokevennys. Se on tietysti hyvä asia, sillä aina kun voidaan työn verotusta keventää, niin se on hyvä.

Orpo painotti, että myös sillä on iso arvonsa, että kiky-sopimus on mahdollisimman kattava.

Tänään kilpailukykysopimuksen neuvotteluissa liikahtikin jälleen yksi pala valtiovarainministerin toivomaan suuntaan. Finanssialalla saatiin valmiiksi neuvottelutulos, joka koskee 28 000 työntekijää. Asia pitää vielä sinetöidä osapuolten hallinnoissa.

EK:n tutkimuspäällikkö Jari Haapasalmi on arvioinut STT:lle, että jos rahoitusala, apteekkiala sekä ICT-ala saadaan mukaan kilpailukykysopimukseen, tavoiteltu 90 prosentin kattavuus alkaa olla maalissa.

Hallitus on luvannut pienentää veroja lisää sadalla miljoonalla eurolla, jos sopimuksen kattavuudessa päästään 90 prosenttiin. Sopimuksen piirissä on jo yli 85 prosenttia palkansaajista.

Myös pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on sanonut uskovansa, että 90 prosentin kattavuuteen voidaan päästä.

Kikyn toteutuessa palkat eivät nouse ensi vuonna, sosiaaliturvamaksuja siirretään työnantajilta palkansaajille ja työaikaa pidennetään 24 tunnilla. Julkisen sektorin lomarahoja leikataan 30 prosentilla vuosina 2017–2019.

Tiedän, että on kilpailukykysopimus ja siihen liittyviä neuvotteluja, ja sitä täytyy arvostaa ja kunnioittaa.

Korkean työttömyyden murtamiseksi ja työttömien auttamiseksi Orpo peräänkuulutti sellaista henkeä, että ennakkoluulottomasti katsottaisiin, mitä me voimme tehdä.

– Tiedän, että on kilpailukykysopimus ja siihen liittyviä neuvotteluja, ja sitä täytyy arvostaa ja kunnioittaa. Sen täytyy edetä fiksusti.

Paikallisesta sopimisesta kysyttäessä Orpo sanoi kunnioittavansa sitä, mitä kilpailukykysopimuksessa on sovittu.

– Mutta myös hallitusohjelmassa lukee, että paikallista sopimista edistetään.

– Nyt täytyy katsoa, miten liittokierroksella edetään ja jossain vaiheessa hallituksen pitää käydä läpi se, mitä tästä hallitusohjelmatavoitteesta on saavutettu ja mitä on vielä tällä hallituskaudella tehtävissä, hän linjasi.

Kiky-sopimuksen myötä asia ei ole aktiivisesti pöydällä.

Hallituskautta on kaksi ja puoli vuotta jäljellä, Orpo muistutti.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Finanssialalla saatiin kiky-sopu

Kuva: Lehtikuva / Antti Aimo-Koivisto
Finanssiala pääsi kikyn mukaiseen sopimukseen.

Finanssialalla on saatu kilpailukykysopimuksen neuvottelutulos. Sopu koskee yhteensä noin 28 000 työntekijää. Asia täytyy hyväksyä vielä osapuolten hallinnoissa. Ammattiliitto Prosta arvioidaan, että viimeinenkin hallinto olisi käsitellyt tuloksen maanantaina.

EK:n tutkimuspäällikkö Jari Haapasalmi on arvioinut STT:lle, että jos pankkiala, apteekkiala sekä ICT-ala saadaan mukaan kilpailukykysopimukseen, 90 prosentin kattavuus alkaa olla selvä.
ICT alalla neuvottelut jatkuvat edelleen. Apteekkialalla sopu saavutettiin tiistaina, mutta myös sen ratkaisu odottaa vielä hallintojen sinettiä.

“Niinistön EU-puheessa oli soinimainen sävy” – Jaakonsaari ei kaipaa maassa makaavalle lisää potkuja

Kuva: Lehtikuva
– Kriittisyys on hyve, mutta missä Suomen ideat? europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari kysy.

– Presidentti Sauli Niinistön suurlähettiläspäivien Euroopan unionia ruotivassa puheessa oli soinimainen sävy ikään kuin EU itse olisi enemmän ongelma kuin ratkaisu EU:n naapurustossa ja omissa jäsenvaltioissa syntyneisiin vaikeuksiin. Puhe antoi myös vaikutelman, että Suomi olisi jokin EU:sta irrallaan oleva asia – “ne siellä EU:ssa hidastelevat”, kun Suomen asenteen pitäisi olla – ”mitä me teemme EU:ssa”.

Näin europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.) kommentoi presidentti Niinistön suurlähettiläspäivillä Helsingissä pitämää puhetta.

– Ei ole ollenkaan kummallista, että EU:n sisäiset kriisit ja lähialueen myllerrys ovat saaneet monet tahot pohtimaan EU:n tulevaisuuden suuntaa ja sen kestävyyttä. Niin pitää tehdäkin. Kriittisyys on hyve, mutta niin Suomessa kuin Suomen ulkopuolella odotetaan enemmän unionia rakentavia puheenvuoroja kuin maassa makaavalle lisää potkuja.

Kuitenkin jos EU-yhteistyötä vertaa vaikkapa pääkaupunkiseudun yhteistyöhön, on EU:n 28 jäsenmaan yhteistyö suorastaan dynaamista.

Jaakonsaari myöntää, että EU on hidas eikä ennakoi päällekäyviä kriisejä. Jäsenmaiden intressien yhteensovittaminen on sekin hidasta.

– Eurooppalainen näkökulma on yhä enemmän vaikeuksissa nousevan nationalismin ja populismin puristuksessa. Kuitenkin jos EU-yhteistyötä vertaa vaikkapa pääkaupunkiseudun yhteistyöhön, on EU:n 28 jäsenmaan yhteistyö suorastaan dynaamista, hän vertaa.

– On myös totta, mitä presidentti sanoi, että palaamalla perusasioihin synnyttää uutta uskottavuutta.  Parantamalla Euroopan kilpailukykyä ja sitä kautta synnyttämällä hyviä työpaikkoja uskottavuus nousee. Euroskeptisyys myös vähenee, jos uskomme oikeasti Euroopan sosiaalisen maaliin puuttumalla esimerkiksi työvoiman polkumyyntiin.

Myös turvallisuutta lisäävät toimet ovat Jaakonsaaren mielestä avainkysymyksiä.

– Valitettavasti monet juuri turvallisuuteen liittyvä hankkeet, kuten tiedusteluyhteistyön kehittäminen, törmäävät jäsenmaiden “suvereniteettia” koskeviin esteisiin, hän päättää kannanottonsa.

Arman Alizad kannustaa luopumaan lokeroinnista – ”Ihmisiä kohdatessa on pakko riisua kaikki ennakkoasenteet”

Kuva: Jari Soini
34 arman s1
Arman Alizad on matkojensa myötä kasvanut ihmisenä.

Arman Alizad seikkaili lapsena lohikäärmeiden ja velhojen kanssa. Hän oli kuin Lassi ja Leevi -sarjakuvien Lassi, joka uppoutui omaan mielikuvitusmaailmaansa. Lapsuudestaan ja nuoruudestaan hän muistaa elävimmin tarinat – hetket, joina hän istui ukin sylissä kuuntelemassa niitä tai ne lukuisat ja edelleen jatkuvat kerrat, kun hän ahmi tarinoita valkokankaalta tai kirjojen sivuilta.

– Nyt kun katsoo taaksepäin, niin minähän teen sitä työtä, mikä on ohjelmoitu sisääni koko ikäni. Kerron muiden ihmisten tarinoita, Alizad sanoo.

Televisio-ohjelmien teko on vienyt aikuisen Alizadin monenlaisiin kasvattaviin ja omaa maailmankuvaa haastaviin seikkailuihin.

– Olen aina ollut tavallaan ääripäiden ihminen – kaikki on aina ollut joko tai. Yksi henkisen kasvuni haaste ja kulmakivi on ollut ymmärtää, että ääripäiden välistä löytyy miljoona muuta sävyä, hän kuvailee.

Alizadin mielestä ihmisten pitäisi kokeilla rajojaan enemmän, eikä hän nyt tarkoita rohkeutta ottaa pataan kung fu -mestarilta, sisua hiihtää avantoon täysissä talvitamineissa tai uskallusta ottaa tälli vanginvartijan etälamauttimesta.

– Suurimmalla osalla ei ole varmasti mitään hajua, kuinka paljon he voisivat henkisesti kasvaa ja kokea uusia juttuja – kyseenalaistaa omia asenteitaan ja olla jatkuvassa muutoksessa, Alizad sanoo.

Yksi henkisen kasvuni haaste ja kulmakivi on ollut ymmärtää, että ääripäiden välistä löytyy miljoona muuta sävyä.

Alizad tietää mistä puhuu. Hän kirjoitti vuonna 2008 maahanmuuttoa voimakkaasti kritisoivan kolumnin City-lehteen. Viime syksynä vanha kolumni kaivettiin nettikeskusteluissa lyömäaseeksi turvapaikanhakijoita vastaan.

Alizad otti yhteyttä lehteen ja halusi tehdä selväksi, ettei ole enää lainkaan samaa mieltä. Hän kirjoitti uuden kolumnin, jossa kumosi vanhat ajatuksensa kohta kohdalta. Matkat maailman köyhillä ja vaarallisilla alueilla olivat avartaneet mielen.

– Kolumni oli loistava esimerkki siitä mustavalkoisesta elämästä, elämänasenteesta ja maailmankuvasta, mikä minulla on ollut. Se on myös hyvä esimerkki siitä, miten helposti ihminen lokeroi, hän sanoo.

Alizad uskoo, etteivät ihmiset välttämättä lokeroi pahalla, vaan laiskuuttaan. On helppoa ajatella, että joku on vankilassa, koska hän on paha ja toinen on pudonnut yhteiskunnan rattaiden ulkopuolelle silkkaa saamattomuuttaan.

– Mitä enemmän juttelet ihmisten kanssa ja mitä enemmän on kohtaamisia, sitä enemmän opit ja huomaat, että samassa tilanteessa olevilla ihmisillä on monta erilaista tarinaa siitä, mikä kaikki on johtanut siihen tilanteeseen, Alizad sanoo.

– Ihmisiä kohdatessa on pakko riisua kaikki ennakkoasenteet ja kohdata heidät ihmisinä, hän painottaa.

Lue Arman Alizadin koko haastattelu Demokraatista 25.8.2016.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta