“Mistä suomalaisten identiteetti voisi 2020-luvulla muodostua; missä on pienin yhteinen nimittäjä? Sitä etsiskelen tässä kirjassa, tavallaan eliminointimenetelmällä”, Virtanen itse luonnehtii.

Virtasen mukaan kaikki vihaavat identiteettipolitiikkaa, “paitsi ehkä vihreät, jotka ovat säännön vahvistava poikkeus”.

– Muiden mielestä identiteettipolitiikka on liian vasemmistolaista, liian oikeistolaista, liian liberaalia, liian konservatiivista. Meillä Suomessa se on kaiken lisäksi tuontitavaraa ulkomailta: sen äärioikeistolainen versio Ranskasta ja vasemmistolainen, punavihreä versio Yhdysvalloista, Virtanen summaa.

Virtanen käsittelee kirjassaan puoluepolitiikkaa, ulkoparlamentaarista politikointia, rasismia ja antirasismia, seksuaalipolitiikkaa, feminismiä, kielikysymystä ja sosiaalisen median merkitystä. Hän etsii myös suomalaisille uutta, kokoavaa identiteettiä sekä omaa identiteettiään.

Virtanen on muun muassa haastatellut ajatushautomo Magman tutkijaa ja Helsingin yliopiston poliittisen historian dosenttia Mikko Majanderia. Majanderille hän esittelee itsekin levittelemänsä teorian, jonka mukaan identiteettipolitiikasta kumpuava liberaalien ja konservatiivien välinen jakolinja on tullut tärkeämmäksi kuin oikeiston ja vasemmiston vastakkainasettelu.

– Missä on todistettu, että oikeisto-vasemmisto-jako on menettänyt merkitystään? Kokoomuksen ja demarien sinipuna-akseli on hapertunut jo 15 vuotta, puolueet ovat liikkuneet koko ajan kauemmas toisistaan. On vaikea kuvitella Elina Lepomäkeä ja Sanna Marinia samassa hallituksessa, Majander kuittaa.

Majanderin mukaan sen sijaan kysymys valtion roolista on politiikassa entistäkin tärkeämpi. “Valtio on viimeistään koronakriisin aikana vahvistunut ennennäkemättömästi, ja myös konservatiivit myöntävät sen merkityksen hyvinvointiyhteiskunnan ankkurina. Periaatteellisella tasolla oikeistoliberaalit jaksavat toki muistutella vahvan valtion uhasta yksilönvapauksille, mutta käytännössä hekään tuskin keksisivät ainakaan koronaviruspandemian kaltaisessa hätätilanteessa muuta ratkaisua kuin valtion massiivisen velkaantumisen talouslaman estämiseksi”, Virtanen tiivistää Majanderin haastattelua.

Vanhan puoluepolitiikan tilalle on Majanderin mukaan noussut projektikohtainen mobilisaatio, toiminnan keskittyminen yksittäisten henkilöiden tai tavoitteiden ympärille. Äänestäjien harhailu sinne tänne voi lopulta rapauttaa koko maan poliittista järjestelmää.

Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtajaa Markku Jokisipilää Virtanen jututti muun muassa kolmen suuren puolueen ongelmista. Kirjassa ennakoidaan kuntavaaleja, jotka tänä päivänä ovat aivan ovella.

– Kuntavaaleissa huhtikuussa 2021 voi moukari iskeä keskustaan. Jos se iskee, ei puolue ehkä enää toivu vaan vajoaa luonnolliselle tasolleen, Euroopan muiden entisten talonpoikaispuolueiden yksinumeroisiin kannatuslukuihin, Jokisipilä sanoo Virtaselle.

Jokisipilän mukaan vihreiden kasvun esteenä on se, että muut puolueet varastavat heidän teemansa osaksi omia agendojaan ja onnistuvat käyttämään sen poliittisen potentiaalin.

– Vihreiltä on otettu lelut pois.

Identiteettipolitiikasta Jokisipilä sanoo, ettei ole edes yhteistä käsitystä siitä, mitä sillä tarkoitetaan.