Mikä on syy, mikä seuraus? Olettaako visauttelija kaikkien tuntevan omat lempparinsa tuosta vain ja antaa siksi liian vähän vihjeitä? Vai onko hänellä niin kumma maku, että muut eivät tällaisia kirjoja lue? Ainakin jälkimmäistä soppii eppäillä…

Siitä todistaa vastauksessaan konkarisarjalainen Veikko Huuska, joka saa kunnian avata uuden visavuoden

“Erinäisistä syistä johtuen oletan, että kyseessä on E. L. Doctorow. Hän oli yksi Yhdysvaltain suurimmista kirjailijoista, kuten presidentti Obama twiitissään mestarin poismenon jälkeen totesi. Sitä paitsi hän oli syntynyt 6.1.1931.

Muistan usein miettineeni mitä E. L. tarkoittavat hänen nimessään, mutta sittemmin ongelma, jos se sellainen oli, on unohtunut. Tätä kirjoittaessani uteliaisuudesta googlasin ja merkitsee Edgar Lawrencea, ja etummainen nimi tulee näköjään Edgar Allan Poen mukaan – valistuneita vanhempia! Melkein kuin minulla: Veikko Antero! Doctorow taisi jossain todeta Poen olevan ‘Amerikan suurin huono kirjailija’. Itse hän oli mitä merkittävin kirjallinen ilmiö.”

Mauri Panhelainen kertoo myös – vaikka vähän epävarmana – mikä teos oli kyseessä.

“Syntymäpäivä ja muut kronologiset vihjeet riittivät netin avulla suunnistamiseen oikeaan henkilöön – aika todennäköisesti. Sen sijaan etsitty teos jäi heikompien indisioiden varaan, sillä se osa kirjastoamme, jossa tekijän romaanit ovat, on nyt suljettu kolmeksi koronaviikoksi. Näillä varauksilla johtopäätös etsityistä on tämä: kyse on amerikkalaisesta kirjailijasta E. L. Doctorowista (1931-2015) ja hänen omaelämäkerrallisesta romaanistaan Maailmannäyttely (World´s Fair, 1985).

New York Timesiin Doctorowin nekrologin 2015 kirjoittanut kirjallisuustoimittaja sanoo kirjailijan käyttäneen taitavasti teoksesta toiseen fiktion ja toden sekoittamista, ja samalla soveltanut populaarikirjallisuuden genrejä kuten westerniä ja dekkaritarinoita omaperäisellä tavalla omaan kerrontaansa.

Maailmannäyttely-teosta Doctorow on sanonut tekijänsä muotokuvaksi nuorena poikana. Siinä Edgar-niminen poika elää 30-luvun lama-aikaa New Yorkin Bronxissa isossa venäjänjuutalaisessa lapsikatraassa.”

* * *

Matti Kärkkäinen kiinnostui kirjailijasta.

“Tämä oli ensimmäinen lukemani Doctorowin romaani, mikä ei varmaan ole kunniaksi, jos väittää olevansa kirjallisuuden harrastaja. Tämän kokemuksen perusteella tulen melko varmasti lukemaan muitakin kirjailijan teoksia, ehkä ainakin Danielin kirjan, Ragtimen ja Gangsterin oppipojan.”

Tähän tapaan suitsuttaa Juhani Niemi:

“Visakirja on mainio kuvaus eräästä lapsuudesta 1930- luvun New Yorkissa. Kuvittajana yksi amerikkalaisen nykykirjallisuuden suurista nimistä, E. L. Doctorow, jolle tunnusomaista on fiktion sekoittaminen historiallisiin tositapahtumiin. Kirjan nimi on Maailmannäyttely. Kyseinen näyttely järjestettiin New Yorkissa 1939-1940. Doctorowin teos perustunee pitkälti hänen omiin lapsuudenkokemuksiinsa. Kokonaisuutena teos on hieno ja mielenkiintoinen, loppuhuipennuksena vierailu itse maailmannäyttelyssä. Opus on lapsuudenkuvaus, joka antaa kurkistaa 1930-luvulle ja siihen tulevaisuuteen, millaisena se 1930-luvulla näyttäytyi. Keltaisen kirjaston aarteita tämäkin.”

Sirpa Taskinen menee juurille.

“Siitäpä onkin aikaa, kun olen viimeksi lukenut Doctorowia. Maailmannäyttely on hänen teoksistaan henkilökohtaisin. Siinä käydään lapsuutta läpi pikku Edgarin silmin, tosin myös Rose-äiti ja veli Donald saavat myös puheenvuoron. Sen sijaan vain muut kommentoivat isä Davea, joka oli ilmeisesti hurmaava hulttio, jonka epäonniset liiketoimet ja kortinpeluu ajoivat perheen asiat aina vain huonommalle tolalle. Vuoden 1940 New Yorkin maailmannäyttelyynkin perhe pääsi vain siksi, että Edgar sai kunniamaininnan kilpailussa, jossa piti kuvailla amerikkalaista poikaa.

Aivan tavallinen amerikkalainen poika Edgar Lawrence Doctorow (1931–2015) ei ollut. Molempien vanhempien perheet olivat alkuaan Venäjän juutalaisia, ja vaikkei perhe noudattanutkaan juutalaisia rituaaleja, poikaan oli silti juurtunut tieto juuristaan. Sen hän kylläkin kielsi jouduttuaan kerran parin huligaanin ryöstämäksi. Sen jälkeen tekemässään kilpakirjoituksessa amerikkalaisesta pojasta pikku Edgar kuitenkin painottaa, että jos poika on juutalainen, hänen pitää se rohkeasti myöntää.

Ennen romaanikirjailijaksi ryhtymistään Doctorow toimi elokuvakäsikirjoittajana. Hänen kirjoistaan ainakin Ragtime on filmattu, ohjajana Milos Forman. Palkintoja on tullut vaikka muille jakaa.”

* * *

Eero Reijonen kertoo muun muassa mukavan anekdootin kirjailijan elämäntaipaleelta.

“E. L. Doctorow saatiin houkuteltua vielä vanhoilla päivillään puheenpitäjäksi: Bronx-Science alumnit saivat vuonna 2011 kuulla ikimuistoisen puheen Manhattanin Beacon-teatterissa, kasikymppiseltä oman koulunsa veteraanilta.

Doctorow hieman jännitti esiintymistään. Bronx Science ei todellakaan ollut mikään slummielämään valmistava opinahjo, vaan New Yorkin koulujen aatelia. Entisten oppilaiden joukosta löytyy kahdeksan nobelistia ja seitsemän Pulitzer-palkinnon pokannutta virtuoosia.
Puhe oli kohtuullisen pitkä ja sen avaintarina oli monessa mielessä koko Doctorowin uraa ja arvostuksen kehittymistä kuvaava: puheen ytimen muodosti tarina Nuoresta Edgarista, joka oli kirjoittanut esseen koulun vanhasta vaksista, Karlista. Jälki oli upeaa ja opettaja antoi siitä korkeimman arvosanan. Kun nuoren Doctorowin piti sitten haastatella tätä arjen sankaria, kävi ilmi, että kynäilijä oli tempaissut hahmon omasta mielikuvituksestaan. Maikka, jonka nimen puheenpitäjä jätti tässä yhteydessä lempeästi nimeämättä, pudotti kokelaan arvosanan nipin napin hyväksyttäväksi.

Bronxin alumnit osoittivat suosioita. Pienen paussin jälkeen kunniavieras Doctorow puhui viisaita sanoja, mm. faktasta ja fiktiosta kirjallisuudessa…niin ja koko ihmisen elämän mittaisessa maailmannäyttelyssä. – – –

Haluaisin laittaa faktaosastolle Edgarin  Dave-faijan kommentit Maailmannäyttelyn Aikakapselin sisällöstä. Kapseli upotettiin Westinghouse-rakennuksen viereen. Se pudotettiin ‘Kuolemattomuuskaivoon’ kahden nosturin voimalla.Kapselin upottua kaivoon, työmiehet kiersivät kannen tämän tekeleen päälle ja rakensivat sen jälkeen koko komeuden päälle jonkinlaisen betonisen havaintolaiturin.  Tapahtumaa pyöritettiin Yhdysvaltojen ja muunkin maailman elokuvateattereissa viikkokausia. Westinghouse Companyn pääjohtaja puhui tietenkin kaikkien paikalla olleiden radioasemien mikrofoneihin.

Aikakapseli oli suunniteltu näyttämään vuoden 6939 ihmisille, mitä me olemme saaneet aikaan ja mitä meidän elämässämme pidettiin mielekkäänä. Krääsäluettelo oli kieltämättä ihmeellinen: isämeidänrukous kolmellasadalla eri kielellä, Lily Dachén suunnittelema hattu, Margatet Mitchellin Tuulen viemää, välähdyksiä Yhdysvaltain laivastoharjoituksista, Kiinaa vastaan sotivien japanilaisten pommihyökkäyksestä Kantoniin. jne.”

Isä Dave loihe lausumaan tästä spektaakkelista vakaata tekstiä, ja jos kyse oli fiktiosta, niin nyt E.L. Doctorow loi fiktiota, joka todella sijaitsi amerikkalaisen myytin ja tekopyhyyden risteyksessä. Tämäkin on jonkun ajattelevan kriitikon päätteeltä, Helmet toimitti taas  visavastaajalle avun.

‘He tulevat ajattelemaan, että me olimme alkukantaisiksi ihmisiksi hyviä insinöörejä ja että meillä on uskonnossamme vain yksi rukous, jonka me mongerramme eri kielillä, että meillä oli omituisia hattuja ja että me murhasimme toisiamme ja luimme kammottavia kirjoja.’

Näin Isä-Dave kommentoi ja äiti-Rose yritteli toppuutella…

Ja rakensivathan nöösipojat Edgar ja tämän ystävä Arthur tietenkin oman Aikakapselinsa Bronxin Cleremont Parkiin. Sisältönä oli Tom Mix salakieliavain, Edgarin 4-sivuinen täyden 100 pinnaa kouluaine ja naisten silmäpakoiset silkkisukat. Arnoldin-kaverin osuus oli vanhat risat silmälasit. Arnoldin kommentti oli hieno: ‘Oppivat jotain meidän tekniikasta, kun katsovat niiden linssien läpi.'”

Tähän se tyssäsi. Kirjapalkinto uuden visavuoden alkanmisen kunniaksi kaikille vastanneille.

Visasitaatti 2/2021*

Koska vastausaikaa on nyt rutkasti, pidetään vihjeiden anto tiukkana mutta täsmällisenä. Siispä: vuoden kakkoskirjailija on nobelisti, Lenin-palkittu, diplomaatti ja maanpakolainen.

Eli kuka, mikä teoksensa?

Tämä tehtävä puretaan vasta 18.2. lehdessä, joten vastaukset viimeistään 1.2. mennessä osoitteella kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

“Aamunkoiton verenpunainen mehu värjäsi kartiomaisia vuorenhuippuja, joiden keskellä tasangon kaupunki kyyhötti kuin kuivunut rupi. Kadut muistuttivat varjoisia tunneleita, joissa aamuvarhaiset työläiset liikkuivat kuin aaveet tyhjässä, joka aamu uudelleen luodussa maailmassa. Heitä seurasivat muutamaa tuntia myöhemmin konttoristit, sihteerit ja opiskelijat, ja noin yhdentoista aikaan, auringon ollessa jo koekealla arvokkaat herrasmiehet, jotka kävelivät, jotka kävelivät sulatellakseen aamiaistaan ja hankkiakseen uutta ruokahalua lounaaksi tai mennäkseen tapaamaan jotain vaikutusvaltaista ystävää, jonka kanssa voisi lunastaa nälkiintyneiden koulumestarien palkkasaatavat puolella hinnalla.”