Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Kirjallisuus

Kirjavisa: Enni Mustonen – reilusti viihdekirjailija

Otava/Jouni Harala
Kirsti Manninen alias Enni Mustonen.

Jari-Pekka Vuorelalta tuli inansa kyyninen kommentti:

Rolf Bamberg

”No, vastataan nyt Enni Mustonen: Paimentyttö. Visaisäntä ilmeisesti kaipaa osallistujia.”

Vaan niinhän se on, mitä sitä selittelemään. Vaisunpuoleisen loppukevään jälkeen visaukko tosiaan halusi vähän säpinää visakansaan, ja ajatteli sitä syntyvän, kun laitetaan tehtäväksi riittävän populaaria kamaa. Hurjan tuottelias, paljon luettu ja teevetöistääkin tunnettu kirjailija ja varmemmaksi vakuudeksi eteläpohjalainen – jonsei niillä tule…

Eipä se pankki räjähtänyt. Matti Kärkkäinen edustaa ehkä tässä tapauksessa vastaajajoukon mediaania.

Kirsti Manninen on todellakin tuottelias kirjailija, jonka teoksia myös luettaneen paljon. Minulle hän on melko tuntematon ja visakirjaakaan en nyt ehtinyt lukemaan. Yhden hänen romaaninsa olen lukenut lukupiirissä, mutta siitä en erityisemmin innostunut. Tästä ei voi kuitenkaan tehdä pitemmälle meneviä johtopäätöksiä hänen romaaniensa ansioista.”

* * *

Jatketaan ilahduttavalla jälleennäkemisellä. Vanha visaratsu laukkaa yhä, ja tuo tuulahduksen kaukaa visan syntyajoilta.

”Moi, vanhasta Koiviston joukkueesta 2/3 osui paikalle ratkomaan visaa. Vihjeiden perusteella Salla tiesi kirjailijan (jota ei tietääkseen ole koskaan lukenut) ja Riitta tiesi kirjan (jonka on lukenut). Enni Mustonen eli Kirsti Manninen, ja Paimentyttö, josta alkoi Syrjästäkatsojan tarinoita -sarja.

Jos satumme väärässä olemaan, on vastaus mielestämme joka tapauksessa loistava.”

Loistavahan tämä, kevätkauden viimeisen palkinnon arvoinen.

Myös Mauri Panhelainen kuuluu kirjavisaajien veteraanisarjaan.

”Kymmenen kirjaa ja kymmenen vuotta (2013-2022) Syrjästäkatsojan tarinoita – tällä kertaa kirjavisassa nousi esiin Enni Mustosen alias Kirsti Mannisen suuri kirjallinen sarjatuotanto. Etsitty teos lieneen sarjan ensimmäinen nimeltään Paimentyttö. Manninen on kirjoittanut sekä omalla nimellään että Enni Mustosena paljon muutakin, jopa väitöskirjan Ylioppilaslehden pakinoitsijoista. Hänen tuotteliaisuudellaan ei tunnu olevan rajoja, sillä teosmäärä huitelee jo toisella sadalla.

Kirsti Mannisen kustantaja kutsuu hänen kirjojaan reilusti viihdekirjallisuudeksi. Enni Mustonen onkin ikään kuin aikamme Anni Swan, tosin sillä erotuksella, että Mustosen tarinat on kohdistettu nuorten sijasta aikuislukijoille ja Swanin kasvattava tarkoitusperä on korvattu täysikasvuisia lohduttavalla nostalgialla. Kummallakin on tarinoissaan vahvat juuret suomalaisessa maaperässä.”

Kun konkareista puhutaan, ei Sirpa Taskista tietenkään voi ohittaa.

”Enni Mustonen on näitä hengästyttävän tuotteliaita ihmisiä, jotka suoltavat kirjan vuodessa, parhaimpina kaksi tai kolmekin. Häneltä on ilmestynyt lastenkirjoja, historiallisia romaaneja, viihdettä ja dekkareita – kaikkiaan yli sata teosta.

Sarja Syrjästäkatsojan tarinoita, joista visakirja Paimentyttö (2013) on ensimmäinen, sisältää sekin kymmenen teosta. Visakirjassa seurataan orvon Ida-tytön työtaipaleen alkua, joka vie Zacharias Topeliuksen Björkuddeniin eli Koivuniemen tilalle Östersundomiin. (Se taitaa olla nykyisin Helsinkiä). Topelius kuoli vuonna 1898, jolloin Ida oli 14-vuotias. Sarjan seuraavassa kirjassa hän on jo Jean Sibeliuksen perheen piikana.”

Tulevaa Kirjavisan 30-vuotisjuhlasyksyä ennakoiden vielä yksi pitkän visatien kulkija eli Juhani Niemi, joka kannustaa tähän tapaan:

”Samalla kun tarina tarjoaa ajankuvaa herrasväki/palvelusväki-akselilla, se kertoo myös nuoren tytön matkaa aikuisuuteen. Niin, ja tämän sarjan aloitusteoksen nimi on Paimentyttö. Sarjan päättää teos nimeltä Tekijä, joka ilmestyi huhtikuussa 2022.- – – Ei muuta, kuin lukemaan Mannista nimimerkistä riippumatta, historiaa Hovimäestä alkaen, dekkareita ja kaikkea muutakin tosiasiat ovat tutkijalla aina paikallaan.”

* * *

Eero Reijonen on ollut mukana vähän lyhyemmän ajan kuin edelliset, mutta kelkkaan taannoin hypättyään onkin rallatellut rekivärssyjä oikein huolella. Tässä hänen valittuja mietteitään tästä kevätsesongin lopetustehtävästä:

”Suosikkikirjailija oli tähän viikkoon asti tälle visaajalle lukijana tuttu vain dekkariosastolta, Kirsti Mannisena ja Jouko Raivion aisaparina. Tämän kirjailijakaksikon väitöskirjojen arviointeihin olin kyllä aikanaan tutustunut. Manninen väitteli Ylioppilaslehden pakinoista jo vuonna 1987, väitöksen nimenä oli, ainakin Visa-Eeron asteikolla houkuttelevasti: Ollista Bisquitiin – Ylioppilaslehden pakinat 1913-1968. Jouko Raivion inttämisen aihe oli visaajalle vielä sattuvampi: Jerry Cotton – Serenaadi-G-ruudissa: Jerry Cottonin portinvartijat (2012). – – –

Kymmenosaiseksi venynyttä, visakirjalla alkanutta sarjaa en ollut lukenut riviäkään, mitä nyt takakansia olen lukaissut, kun näitä kirjoja on ollut vuosikausia esillä, vieläpä keskeisillä paikoilla ja täydessä lukuvalmiudessa. Luulisin, että edustamme sitä turvallisesti keskivertoa lukuintoista perhettä Suomessa. Meiltä löytyy kaksi koukkuun jäänyttä. Ihan tolkun ihmisiä he ovat, kirjojen suurkuluttajia. Jos he ovat pitäneet lukemastaan/ kuuntelemastaan, siihen on suhtauduttava positiivisesti ja pelkästään tuettava heitä tässä valinnassa. No, muutenkin vaimoa ja kuopustytärtä on uskominen, sillä Ilman näitä lukijoita Visakallon tiedot parhaista…ja toisinaan myös samalla suosituimmista naiskirjailijoista olisi hävettävän ohutta.

Mutta niin kuin tapanani on ollut, piti tätäkin pähkinää itsekin maistaa, kun se kätevästi oli tarjolla, vieläpä loistavan Erja Manton tulkitsemana. Ensimmäisen ja viimeisen osan kuuntelin ja koska keskivälin jaksot olivat molempien kirjaviisaiden arvioinneissa parhaita, myös maistiaisia näistä. Kirjoinahan näitä opuksia pitää kirjastoista jonottaa viikkokausia, paitsi tietenkin Pohjois-Karjalan Vaara- kirjastoissa.

Koukkuun en jäänyt, mutta mitenkään mahdottomana en pidä sitä, että joskus kuuntelisin lisää Syrjästäkatsojan tarinoita. Elena Ferrante on haka omassa, vaativassa luokassaan tummien sävyjen tulkkina, mutta ymmärrän hyvin visakirjailijan suosion syyn ja olen iloinen tohtorin laajasta lukijakunnasta. Verrattuna siihen kaikkeen huttuun, jota erityisesti sähköinen media nykyisin tuottaa, Enni Mustosen kirjat ovat laatuluokkaa.”

Oikeaa tietoa löytyi myös Helena Nurmiolta. Palkinto siis Koivistoille. Sitten säädöt toviksi lomamoodiin, mutta heinakuuksikin on pohdittavaa oheisessa runopähkinässä. Elokuuhun asti kuulemiin. (rb)

Visasitaatti 10/2022

Kesätauolle viskaistaan visatornista pidempään pähkäilyyn yhä aktiivisen konkarirunoilijan suviset säkeet. Tämä Leino-palkittu taitaja debytoi runoilijana 60 vuotta sitten, viimeksi häneltä on ilmestynyt proosaa kaksi vuotta sitten. Kuka hän on, löytyykö teoskin? Vastaukset vasta 22.7. mennessä sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi.

”on olemassa kirkas ja valoisa tie
pisarat ja kukkasten lehdet putoavat kaikkialle
oli olemassa vielä kerran oi sanon kauniit ihmiset
taivaat ja yksi taivas ja maa oli kimmellystä tämän muotoa
ja tämän muotoa meri ja ilma. Ja hävitäkseen kaikki –
kun pisarat ja kukkaset putoavat
on olemassa kirkas ja valoisa tie”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Tf. chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE