Kirjallisuus

Kirjavisa: Hapankaaliwesternien ikimuistoinen isä

Karl May tykkäsi itsekin tälläytyä seikkailukirjojensa tyylin mukaisiin asusteisiin. Kuvassa kirjailija Old Shatterhandin "virka-asussa".
Karl May tykkäsi itsekin tälläytyä seikkailukirjojensa tyylin mukaisiin asusteisiin. Kuvassa kirjailija Old Shatterhandin "virka-asussa".
Karl May tykkäsi itsekin tälläytyä seikkailukirjojensa tyylin mukaisiin asusteisiin. Kuvassa kirjailija Old Shatterhandin "virka-asussa".

Poikakirja-epitetti näyttää pitävän tämän visakirjan kohdalla aika hyvin kutinsa, kun tarkastelee vastaajien sukupuolijakaumaa. Ei ihan ”all male panel” sentään, mutta vahvasti äijävetoinen oli palaute. Mukavan vilkas toki.

Kyösti Suonoja palaa visapiiriin vuosien tauon jälkeen

”Tämänkertainen kirjavisa vie muistot 1940-luvulle saakka, vaikka nyt kirjavisassa olevaan kirjaan perustuva elokuva onkin tehty paljon myöhemmin. Karkkilassa tehtaan seuratalon ja työväentalon etupenkissä keräsin pikkupoikana elokuvateatterin etupenkissä villin lännen elokuvien hylsyjä.

Kirjavisan kirjailija on menestyksekäs saksalainen Karl Friedrich May (1843-1912). Hän on tunnttu villiin länteen ja Lähi-itään sijoittuvista seikkailuromaaneistaan, joita on käännetty yli 30 kielelle ja myyty 200 miljoona kappaletta. Hän on myös säveltänyt muutamia lauluja.

May oli nelivuotiaaksi sokea, mutta näkö saatiin pelastettua. Hän opiskeli kansakoulunopettajaksi, mutta sortui rikoksiin taloudellisten vaikeuksien johdosta ja joutui yhtensä seitsemäksi vuodeksi vankilaan. Siellä hän luki suuren määrän kirjoja, jotka antoivat pohjan myöhemmälle kirjailijan uralle. – – –

Lainaus on siis kirjasta ’Hopeajärven aarre’, sivulta 123. Kirja on julkaistu Saksassa kirjana vuonna 1894, Suomessa 1949 (WSOY). Sen suomensi Werner Anttila.

Kirjan löytyminen oli salapoliisityötä. Näin Helmetin nettisivuilta, että kirja olisi Kallion kirjaston dekkariosastolla, mutta vain lukukappaleena. Menin kirjastoon, mutta se on neljä kuukautta remontissa ja kiinni. Lähin kirjasto olisi ollut Vallilan kirjasto, mutta soitin Pasilan kirjavarastoon, jonka hyllyissä oli kaksi kappaletta Hopeajärven aarretta. Minulle varattiin niistä toinen.

Lähdin ratikalla Pasilaan ja luin kirjastossa kaksi tuntia kirjaa ennen kuin silmiini osui Demokraattiin lainattu teksti. Salapoliisityö vaatii vankkaa takalistoa, että jaksaa istumisen.”

Samoilla jäljillä dekkarihommia teki myös Sirpa Taskinen.

”Pääkaupunkiseudun kirjaston Hopeajärven aarre-kirjat (1894) ovat nykyisin Pasilan kirjavarastossa, vaikka ne aikaisemmin ovat olleet erittäin suosittuja; painoksia on ainakin kahdeksan. Laiskuuttani yritin netistä löytyvästä saksankielisestä laitoksesta löytää visatekstiä, mutta eipä sitä löytynyt, joten ei muuta kuin Pasilaan. Ja aivan oikein: Werner Anttilan alkuperäisen suomennoksen ’toimittanut ja tarkistanut’ Raimo Salminen on siivonnut kirjasta pois turhanaikaisia (saksalaisen perusteellisia) selityksiä, kuten tästä viittauksen edelliseen lukuun yms. Kirja on paksu muutenkin. Se on aikoinaan filmattu Jugoslaviassa, niin kuin muutkin Karl Mayn ’hapankaaliwesternit’.”

* * *
Veli-Pekka Salmiselle vastaus löytyi lähempää.

”Yllättävä osuma pienen kirjastoni hieman pölyiseen ylähyllyyn. Sieltä löytyy tämä sotavuonna 1942 painettu Hopeajärven aarre. Lapsuudenkodin peruja oleva tuoksuva kirja, jonka olen arvellut kyllä joskus lukevani. Ja mikä ettei. Takakansikin lupailee, että vangitsevan tarinan ’takaa-ajojen ja taistelujen lomiin on sijoitettu humoristisia selkkauksia, jotka synnyttävät lukijassa vapauttavan naurun’. – – –

Mitä pahamaineisiin suosijoihin tulee, niin aina voi esittää jälkiviisaan ja hyödyttömän toivomuksen. Kunpa se itävaltalaissyntyinen korpraali olisi tyytynyt ensimmäisen maailmansodan jälkeenkin kehittämään itseään kuvataiteilijana ja nauttimaan oopperoista ja seikkailuista kertomuksina.”

Eero Reijonen kaivoi Mayn ja monta muuta esiin lapsuusmuistojensa kirjastoista Kallion kulmilta,

”Tossun, Sörkan poikalyseon, kirjastossa punareunaiset saksalaissenttarin poikakirjat pitivät 60-luvun lopussa sitkeästi pintansa. Sodankäyneet maisterit pitivät niitä poikien henkistä kasvua edistävänä laatutavarana. No, olihan niitä opuksia rivi myös Karhupuiston ylväässä, monen tulevan kynäilijän lapsuuden ja nuoruuden mahtimestassa, tulevan elämän sisällöntuotannon kannalta ratkaisevassa…

Minä, polvihousupoika, suosin jostain syystä suomalaista, ainakin sen jälkeen kun oli oppinut lukemaan systerin viisikkokirjaston salaisuudet läpikahlaamalla. Hurjia stooreja ne Enid-raukan stoorit olivat; kaikkein suurin uhka pennuille oli myöhästyä kello viiden teeltä.

Väinö Riikkilä oli maestro, Pertsa ja Kilu upposivat minuun vaikka eivät hukkuneet meriseikkailujensa päätteeksi. Luin minä mielelläni Aaro Honkaakin (salaa talomme kovilta karjuilta), jonka pojan Arohongan opin hyvin divarinpitäjänä tuntemaan. Myös ne asenteelliset poikakirjat suomen sotien nuorista urhoista kelpasivat.”

* * *

Mauri Panhelainen tarttuu vielä siihen Mayn suosioon natsipiireissä.

”Samasta syystä kuin oopperasäveltäjä Richard Wagner on kärsinyt ikävää maineenmenetystä, sai rumia kolhuja kilpeensä myös Karl May. Molempien mainetta pilasi muuan itävaltalaissyntyinen harrastelijamaalari nimeltään Adolf Hitler, jolla oli myöhempänä harrastuksenaan maailmanvalloitus. Kriittisinä aikoina Hitler haki yön hiljaisina tunteina rohkeutta Mayn seikkailuromaaneista siinä, missä jotkut muut lukivat filosofiaa tai Raamattua.

Natsijohtaja Albert Speer on kertonut päiväkirjamerkinnöissään Hitlerin innostuksesta Mayn intiaaniseikkailuihin, erityisesti jaloksi kuvattuun apassien heimopäällikköön nimeltä Winnetou, jota Hitler piti ominaisuuksiltaan hyvänä komppanianpäällikön mallina Saksan armeijassa.”

Vesa Kautto muistuttaa, että May oli paitsi pasifisti, myös aikamoinen vedättäjä

”Karl May ei ollut käynyt kuvailemissaan maissa kertoessaan seikkailuista Amerikassa ja Orientissa. Hänellä riitti mielikuvitusta myös oman elämänsä luonnehdinnassa. Vuodesta 1875 hän alkoi esiintyä käyttäen tohtorin titteliä.

Vuosisadan lopulla hän väitti kirjailijamatrikkelissa kääntäneensä tekstejä arabian, turkin, persian ja kurdin kielistä ja lukuisista intiaanimurteista. Myöhemmin hän uskotteli osaavansa 1200 kieltä. Hän ilmoitti olleensa itse Old Shatterhand, joka romaanissa tappoi karhun yhdellä nyrkiniskulla ja osui kiväärillä maaliin, joka oli yli kilometrin etäisyydellä. Näin sinkoli Saksassa miehen aatos.”

Mayn ovat tunnistaneet myös Veikko Huuska, Jorma Kataja, Timo Lahtinen, Juhani Niemi, Unto Vesa ja Pertti Vuorela. Poikakirjallisuutta, totta tosiaan. Ulla K. Salmi arvelee Jack Londonia tekijäksi – ei huono ehdokas hänkään.

Palkinto menee Kyösti Suonojalle. (rb)

Viikon 3 sitaatti

Kirjailijamme aloittaa romaaninsa teatterikohtauksella ja hän on kotoisinkin samoilta kulmilta kuin eräs maineikas teatterimies – nimessäänkin on pätkä samaa. 40 vuodessa on syntynyt yli 20 teosta, joista on suomennettu harmillisen vähän. Muutenkin hän saattaa olla suomenkieliselle lukijakunnalle aika tuntematon, sillä näyttävät palkintomanööverit eivät ole häntä koskaan kiinnostaneet.

Siis kuka hän on, mikä teos? Kuka laaja-alaisesti suuntautunut vaikuttajapersoona, mikä teos? Vastausaikaa on yhä reilusti eli saatelkaa viestit perille viimeistään 31.1. mennessä osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Kyynärtaive – tyttö näyttää uskovan, että ihminen tulee kylläiseksi ruoan tuoksusta. Ja Dickie suostuu. Hän alkaa hypistellä ja näprätä tytön kyynärtaivetta. Hän hyväilee ja hyväilee tytön vanutäytteisen takin hihaa ja saa palkkioksi ehkä voihkaisun, pari, mutta nyt tilanne muuttuu todella kiinnostavaksi. Dickiessä herää runoilija ja hän kirjoittaa myöhemmin säkeet, jotka jopa julkaistaan – aikakausilehdessä nimeltä Tunnussanamme, mikäli olen ymmärtänyt oikein. Pitänee säästää. Mutta. Käy ilmi, että Dickie-penteleessä piilee romanttinen anarkisti. Aivan kuin ounastelinkin, kun hän hankenilaisena tuli paikalle ensimmäisen kerran ja tahtoi tehdä lavasteet Kevään heräämiseen.”

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 41 Demokraatti
TIEDUSTELULAIN ABC - Mitä tavallisen ihmisen pitää tietää?
LÄHIÖELÄMÄÄ - Selma Vilhunen teki rosoisen nuoriselokuvan
TARJA HALONEN - YK:n tulisi toimia pienemmällä budjetilla
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat


Uusimmat