Kirjavisa: He ratsastivat auringonlaskuun ja -nousuun

Kuva: Laura Ware

Talvikausi ja viikkolehtiaika etenee kirjavisan vinkkelistä edelleen suotuisissa tuulissa. Vastauksia on tullut kaikkiin tehtäviin riittoisasti, nyt lyötiin taas kevään kärkitulos.

Antti Aarnio, ”Poika Espoon rajaseuduilta” kuten hän sijaintinsa asianmukaisesti määrittää, avaa tämän viikolla viisi viritetyn visan.

”Istuin satulaani, latasin pistooliini ja otin juomaleilistäni huikan, voittajan elkein, sillä olen varma että sitaatti on Cormac McCarthyn kynästä. Tämän jenkkikirjailijan löysin itseasiassa Demokraatissa syksyllä olleen kirja-arvostelun kautta. Kiinnostuin ja olen nyt lukenut useita hänen teoksiaan. Karuja, omalaatuisia, mutta jollain tavalla koukuttavia. Hienoa ihmisten, luonnon ja muun ympäristön kuvailua, ilman romanttista höttöä. Pahuus elää voimakkaasti kirjoissa, mutta usein myös paha saa palkkansa. Sitaatti lienee Kaikki kauniit hevoset -romaanista.”

Jyväskyläläisellä Ilpo Pietilälläkin tämä kirjailija on varsin tuoreena muistissa.

No jopa vallan tärppäsi! Kirjavisassa nyt esiintynyt rajatrilogian 1.osa Kaikki kauniit hevoset ilmestyi suomeksi Kaija Sivillin suomentamana vasta vuonna 2014. Joululahjakirjanani sen silloin ahmin suoralta kädeltä. Sitaaatti on kirjassa sivuilla 106-107. Se oli koko lailla helppo löytää muistinvaraisesti, vaikka tässä kirjassa ’he ratsastivat’ ihan myötäänsä. Liekö syynä se, että etenkin pikkupoikana olin kovin ”hevosinnostunut”. Cormac McCarthyn muut tähän trilogiaan kuuluvat teokset ovat ”Matka toiseen maailmaan” (suom. 1995) ja tämä uusin ”Tasangon kaupungit” on ilmestynyt viime vuonna suomeksi.

Ankaraa ja raadollista lännen rajaseutuelämää kuvaava kirjasarja puhuttelee ainakin lännenkirjoja aikoinaan ahminutta miespuolista lukijaa. Syynä lienee myös kirjailijan melko suoraviivainen, mutta samalla yksityiskohtainen kirjoitustyyli ja jatkuva tapahtumien virta. Kuin sivutuotteena pohditaan samalla tätä elämää, ihmiselon ihanuutta ja kurjuutta.

Tällä haavaa ehdottomasti yksi suosikkikirjailijoitani.”

* * *

Pertti Vuorela Espoosta noteeraa kirjailijan halun pysyä poissa parrasvaloista.

”Tutustuin Cormac McCarthyyn (s. 1933) hänen kirjastaan tehdyn elokuvan Menetetty maa (2005) kautta. Itse kirja on vielä lukematta, mutta Coenin veljesten ohjaama elokuva on eräs parhaita näkemiäni rikoselokuvia. Tiukka ja väkivaltainen tarina kulkee vääjäämättä kohti pelättyä loppua. – – –

Edelleen kirjoituskoneella tekstinsä laativa kirjailija ei viihdy julkisuudessa, vaikka osallistuukin ahkerasti asuinpaikkansa Tesuquen elämään New Mexicossa. Hän on kirjoittanut kymmenen teosta ja saanut muun muassa Pulitzerin palkinnon. Syystäkin Cormac McCarthya pidetään yhtenä tämän ajan merkittävimmistä kirjailijoista.”

Eero Reijonen, espoolaisia hänkin, on myös innostunut tuosta Coen-veljesten leffasta.

”Täytyy tunnustaa, että aloin oikeasti kiinnostua kirjailijasta vasta” Menetetyn maan” muutamaan kertaan nähtyäni, Vaikka tiesin Cohenin veljekset melkoisiksi velhoiksi olin utelias, myönnetään; utelias lukemaan ennen kaikkea sen, millaisista aineista loistava Javier Bardem oli rakentanut maanisen tappajan roolinsa. Yllätys ei varsinaisesti ollut se, että kirja oli myös mestariteos. Elokuva oli alkuperäistekstiä hyvin noudattava. Mutta silti itsenäinen. Aika harvinainen yhdistelmä. Ja kerrankin Oscarit löysivät oikean osoitteeseen.

Rajatrilogian lukukokemusta on koetellut tietysti julkaisujärjestys ja parinkymmenen vuoden tauko suomentamisessa. Visakirja, trilogian ensimmäinen , ei ollut ajan kulumisestakin johtuen yhtä tyrmäävä kuin sen toinen osa, parikymmentä vuota sitten suomennettu ja myös luettu Matka toiseen maailmaan. Puhumattakaan Pulitzerilla palkitusta romaanista ”Tie”. Se oli ensilukemalta ankea ja rankka, vaikka taideteos sekin on, epäilemättä. – – –

Luonnonkuvaajana Cormac McCarthy on ravintoketjun huippua; jos Hannu Väisänen maalaa teoksensa, niin McCarthy elää itse siinä, tai näkee unta, tai näkee unta unesta. Uusi ja Vanha Mexico, jopa Texasin laitamaatkin ovat luontona yhtä, ihmiset vain ovat erilaisia, auttavaisimpia kuitenkin kaikkein köyhimmät meksikolaiset. Teinijuntti-cowboy John Grady on, useimpien Cormac McCarthyn luomien arjen sankarien tapaan rotukysymyksissä suvaitsevaisista suvaitsevaisin. Kuolettavana rakkautenaankin pojan ruumiissa elävällä miehellä on epileptinen 16- vuotias meksikolainen prostitutioitu. – – –

Suomentaja Kaijamari Sivill on selvästi taiteilija itsekin, kotonaan niin murteissa; rajamaiden cowboymurre kääntyy hienosti Suomen itämurteeksi, kuin vahvoissa luonnonkuvauksissakin, joissa liikutaan parhaiden westernien sielunmaisemissa. Ja lukijakin uskoo lopulta, että hevonen todella on luomakunnan kruunu. Agricola ei käänny haudassaan, eikä Kirjallisuuden valtionpalkintokaan langennut kenelle siviilille tahansa. Espanjaksi lausutut avaindialogit on käännetty vasta teosten sanastossa. Sanojen sisältämän viestin ja voiman aistii jo espanjaksi kirjoitettuna, vaikkei kieltä osaisikaan.”

Helsinkiläinen Raila Rinne on katsonut hankkimansa ”lahjahevosen” sisuksiin.

”Tavattoman kauniisti kirjoitetun mutta tapahtumiltaan karun romaanin lukuisat tekstikappaleet alkavat sanoilla ’he ratsastivat’. Muistin sen luettuani taannoin kirjan, jonka ostin ratsastusta harrastavalle sukulaistytölle ihan nimen perusteella. Pitihän mun kirjan sisältö tarkistaa etten mitä tahansa viihdevaahtoa mene lahjaksi antamaan, minä maisteristäti… No, perhehupi sikseen.

Rajatrilogian raja sijaitsee USA:n ja Meksikon välissä. Siellä cowboyt ja outlawt liikkuvat enimmäkseen ratsain. Yksinäisyys ja kohtalo leimaavat muitakin McCarthyn romaaneja, joista tunnetuin lienee ’Veren ääriin’ (’Blood Meridian’).”

* * *

Visassa voi oikeille jäljille päästä kuvataiteilunkin kautta kuten tamperelainen Vesa Kautto osoittaa.

”Olin syyskuussa Unkarissa samalla maalausleirillä hienon kääntäjän Kristiina Drewsin kanssa. Pyysin häneltä lukusuosituksia. Kristiina ehdotti muun muassa Cormack McCarthyn rajatrilogiaa.”

Tampereen yliopiston perinteisesti vahvaa visaedustusta lisää tällä viikolla Minna Hautamäki.

”Cormac McCarthy kirjoittaa vähän samalla persoonattomalla tyylillä kuin John Williams Stonerissa. He tekivät sitä ja tätä, hän tuli ja meni. Mielen sisäisiä liikkeitä kuvataan minimaalisesti, kaikki tapahtuu toiminnan kautta. En tiedä tykkäänkö, suurin osa esim. 2010-luvulla kirjoitetuista romaaneista on tehty näkökulmatekniikalla, tällainen kaikkitietävä kertoja-vetoinen tarina tuntuu hetkittäin vähän pitkäveteiseltä. Leffa oli hyvä.”

Mauri Panhelainen Jyväskylästä kertoo lukeneensa visakirjan ”hitaasti ja tarkasti, minkä romaani palkitsi poikkeuksellisen hienona lukunautintona”.

”Kevään visakirjojen teema on ollut pojasta mieheksi kasvaminen, vaihtelevia nuorten miesten kasvutarinoita 1900-luvun loppupuolelta. Sellainen on Teksasin ja Meksikon syrjäseuduille sijoittuva McCarthyn romaanikin, mutta rajumpi ja syvällisempi kuin visaedeltäjänsä. – – –

Romaanin nimestä jo näkyy, että hevonen jalona luontokappaleena ja ihmisen toverina on McCarthyn tarinan ytimessä. Romaanin nuori päähenkilö John Grady ottaa riskejä ja uhraa melkein kaiken hevostensa vuoksi. Villihevosesta kesytetty ratsu ei petä isäntäänsä ja kesyttäjäänsä, jolle puolestaan jalo eläin edustaa petoksen maailmassa varauksetonta uskollisuutta.”

Jari-Pekka Vuorela Tampereelta ottaa vertailun western-mestarista

”Vihan hedelmistä, Vaiteliaasta miehestä, Seitsemästä naisesta ja monesta muusta huolimatta ohjaaja John Ford ilmoitti identiteettinsä: ’I make westerns’. Samoin voisi sanoa 82-vuotias kirjailija Cormac McCarthy.”

Oikeita vastauksia pudottelivat myös Juhani Niemi, Seija Tahvanainen, Sirpa Taskinen, Unto Vesa ja Mikko Viherjuuri. Veikko Huuska ratsasti Ikaalisista Wyomingin maisemiin Annie Proulxin jäljissä. Hyvä tarjokas, mutta ei se oikea. Palkinto Antti Aarniolle. (rb)

Viikon 7 sitaatti

Viikon kirjailija syntyi pienellä saarella joka tuolloin oli siirtomaa, mutta on nykyisin itsenäinen noin 75 000 asukkaan lilliputtivaltio. Kirjailijamme muutti nuorena 1900-luvun alussa koloniasta emämaahan, missä pääsi opiskelemaan draamakouluun, mutta kirjallinen ura urkeni vasta 1920-luvun loppupuolella. Suuren yleisön lukemaksi kirjailijaksi hän nousi kuitenkin vasta paljon myöhemmin ilmestyneellä romaanillaan, joka sai innoituksensa Charlotte Bronten romaanihenkilöstä.

Kuka hän on, mikä teos? Vastaukset viimeistään 24.2. mennessä osoitteeseen kirjavisa@demokraatti.fi. tai Demokraatti/Kirjavisa PL 338, 00531 HKI.

”Kerrottakoon, että ei Maryaa ollut aivan yhtäkkiä ja sumeilematta siirretty vakaista hyvistä oloista Montmartren vaaroihin. Ei sinne päinkään. Hän oli tottunut siihen, että hänen elämältään puuttui kiinteä, vankka perusta.

Ennen avioitumistaan hän oli kiertänyt monta Albert Prancen No. 1 -nimisessä seurueessa. Se oli omituista elämää. Nyrpeitä vuokraemäntiä, ruoaksi pelkkiä keitettyjä sipuleita. Pukuhuoneessa ginipullo. Ainaista kynsien lakkaamista sunnuntaisin junassa. Ainaisena puheenaiheena miehet. (”Sika se oli, muruseni, sikä.”) Tanssitytöt tunsivat miehet läpikotaisin ja laukoivat heistä arvionsa hirmuisella tarkkanäköisyydellä.”

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Li Andersson, 29: ”On epäreilua, että miesten ja naisten ulkonäköstandardit ovat niin erilaiset”

Kuva: Nora Vilva

Näen peilikuvastani sekä sukuni ja perheeni, että myös työelämäni. Kyllä se näkyy kasvoilta, kun tekee paljon töitä ja matkustaa. Tuntuu siltä, että miehille on sallittua näyttää väsyneeltä, mutta naisten odotetaan aina olevan täysin tiptop. Olen päättänyt etten välitä siitä. On epäreilua, että miesten ja naisten ulkonäköstandardit ovat niin erilaiset.

Kun kasvot ovat paljon esillä julkisuudessa, niin tavallaan koko ulkonäköasiaan tulee etäisyyttä.

Äidilläni on tapana sanoa, että hän ei suostu hankkimaan ryppyvoiteita, koska hänen mielestään eletty elämä saa näkyä kasvoilta. Minulla on sama suhtautuminen peilikuvaani ja kasvoihini. On siistiä nähdä suvun piirteitä omissa kasvoissaan. Mitä vanhemmaksi tulen, sen vahvemmin tunnistan omista piirteistäni isoäitini sen näköisenä, miltä hän näyttää valokuvissa nuorena. Siitä tulee sellainen yhteenkuuluvuuden tunne.
Kun kasvot ovat paljon esillä julkisuudessa, niin tavallaan koko ulkonäköasiaan tulee etäisyyttä. Jossain vaiheessa siitä ei enää hirveästi välitä, koska esillä on niin paljon sekä hyviä että huonoja kuvia. Ei sitä enää edes reagoi, vaikka törmää omaan kuvaansa jossain.

Nykymedia pyörii vahvasti henkilötarinoiden kautta, mikä tarkoittaa, että tietyt persoonat saavat paljon näkyvyyttä politiikassa.

Politiikan henkilöityminen on asia mikä mietityttää paljon. Koen sen aika ongelmallisena. Nykymedia pyörii vahvasti henkilötarinoiden kautta, mikä tarkoittaa, että tietyt persoonat saavat paljon näkyvyyttä politiikassa. Se ei valitettavasti aina korreloi ihmisten tekemän työn määrän kanssa. Eduskunnassa on paljon osaavia edustajia, jotka eivät juurikaan näy julkisuudessa.

 

Li Andersson on kansanedustaja ja vasemmistoliiton puheenjohtaja.

 

Teksti: Nora Vilva
Juttu ilmestyi ensin Demokraatin viikkolehdessä torstaina 2.11.2016.

Keskustelua aiheesta

Näyttelijöillä karmeita kokemuksia: ”Teatterinjohtaja tarttui kiinni rintoihini”

Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander

– Muutama miespuolinen työtoveri on hipelöinyt takapuolta ja rintoja, suudellut väkisin, pitänyt fyysisesti kiinni rajoittaen liikkumista, työntänyt jotain keppiä hameen alle ja nostellut hametta.

Näin kirjoittaa noin 45-vuotias naisnäyttelijä STT:n ja Näyttelijäliiton kyselyssä seksuaalisesta häirinnästä ja ahdistelusta. Samankaltaisia kokemuksia jakavat kymmenet kyselyyn vastanneet näyttelijät.

Avoimeen lomakkeeseen vastasi lähes 150 näyttelijää, joista yli 120 oli kokenut jonkinlaista seksuaalista ahdistelua tai häirintää työssään. Puolet oli kokenut fyysistä häirintää, kuten takapuolen läpsimistä ja kourimista, rintojen puristelua ja käsien tunkemista housuihin.

Silmiinpistävää on, miten moni on kokenut selkeää ja karkeaa fyysistä ahdistelua, jopa päälle käymistä.

– Odotin menoa näyttämölle verhoissa, joiden takana istui lapsiyleisö. Teatterijohtaja tuli sinne ja tarttui kiinni rintoihini. En voinut reagoida mitenkään, koska yleisö oli siinä verhon takana, noin 55-vuotias nainen kertoo.

Vastaukset eivät yllätä Näyttelijäliitossa.

Moni vastaajista kertoo, että näyttelijän työhön kuuluvaa fyysistä läheisyyttä on käytetty hyväksi ja menty pidemmälle kuin kohtaus olisi vaatinut.

– Vastanäyttelijä kourii teatteriharjoituksissa oikeasti ja syvältä haaroväliäni, vaikka isolla lavalla reiden koskeminen olisi riittänyt, noin 30-vuotias nainen kertoo.

Moni kertoo lääppimisestä lavalla, kulisseissa ja harjoituksissa. Kiinni tarttumisen lisäksi on pyydetty olemaan alasti, vaikkei se liity mitenkään kohtaukseen. Sanallinen ahdistelu on ulkonäöstä huomauttelemista ja asiaankuulumattomia seksuaalissävytteisiä kommentteja, jotka on puettu vitsin muotoon. Moni on saanut myös suoria seksiehdotuksia.

Vastaukset eivät yllätä Näyttelijäliiton toiminnanjohtajaa Elina Kuusikkoa, mutta hän sanoo olevansa tulokseen pettynyt.

– Nimenomaan siitä, että se edelleenkin tuntuu olevan alalla noin yleistä. Olisi toivonut, ettei siellä olisi nuoria.

Kaikki pelkäävät mainettaan.

Ahdistelijat ovat olleet näyttelijäkollegoita, mutta myös ohjaajia ja muita esimiehiä. Moni kertoo, ettei ole osannut tai uskaltanut reagoida mitenkään.

Vaikeneminen on yleistä ja siihen vaikuttaa alan pätkätyöluonne, Kuusikko kertoo.

– Kaikki pelkäävät mainettaan. Sitä, ettei saa seuraavia keikkoja, ei saa rooleja. Silloin ohjaajalta saatetaan sallia sellaista, mitä ei normaalissa tilanteessa sallittaisi.

Keski-ikäinen naisnäyttelijä kertoo menettäneensä nuorena elokuvaroolin, koska ei tanssinut hitaita ohjaajan kanssa.

– Tämän hän itse kertoi syyksi, miksi hylkäsi minut elokuvasta.

Yllättävän iso osa tapauksista voisi täyttää rikoksen tunnusmerkit, kuten seksuaalisen ahdistelun, tai jotain vakavampaakin.

– Juopunut vanhempi työtoverini tunkeutui vapaapäivän iltana kotiini ”maksamaan pienen vippinsä”. Hän halusi kiittää luonnossa. Siinä sitten kiertelimme meidän ruokapöytäämme, minä karkuun ja hän perässä. Kyllä siinä oli ihan tosi kyseessä.

Nainen kertoo saaneensa miehen viimein itse ulos asunnosta, jolloin mies haukkui häntä huoraksi.

Ahdistelusta kertoo myös kuusitoista miesnäyttelijää. Kourijat ovat olleet niin naisia kuin miehiä.

– Vanhemmat miehet kourivat. En ole itse homoseksuaali. Kerran koekuvauksissa naispuolinen ohjaaja pyysi riisuutumaan. En tänä päivänä tiedä, miksi, kertoo noin 45-vuotias miesnäyttelijä.

STT–TUULI OIKARINEN

Näin kansa arvioi kuntaa työnantajana: Turvallinen, mutta palkkataso vaatimaton

Kuva: Kari Hulkko

Kansalaiset arvioivat, että kunta on työnantajana turvallinen ja työolosuhteet kunnissa ovat hyvät. Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselyyn vastanneiden mielestä kunta-alan palkkataso on kuitenkin vaatimaton.

Vastanneet arvioivat myös, että henkilöstön vaikutusmahdollisuudet työhön, mahdollisuudet edetä uralla ja kunta-alan töiden tuottavuus ja tehokkuus ovat kehnonpuoleisia. Lähes joka toinen vastaaja arvioi, että kunta-alan palkkataso on lähinnä huono. Monet vastaajista katsoivat kuitenkin, että kunta-alan palkkaus on riittävän hyvä.

Kunta-alan työolosuhteita piti erittäin tai melko hyvinä 64 prosenttia vastaajista. Lähes yhtä moni arvioi, että kunta-alan työpaikat ovat varmoja ja pysyviä, ja että sukupuolten tasa-arvo toteutuu hyvin.

Kyselyssä tiedusteltiin myös kunta-alan työntekijöiden näkemyksiä. Kuntatyöntekijät pitivät suurimpina ongelmina palkkausta, mahdollisuuksia edetä uralla ja henkilöstön vaikutusmahdollisuuksia. Kuntien palveluksessa olevista lähes joka toinen on tyytymätön esimiestyöhön ja johtamiseen.

Kantar TNS:n kyselyyn vastasi yhteensä 1 000 ihmistä. Virhemarginaali on vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

”Epäilin, pärjääkö uusi filmatisointi edeltäjille, mutta joudun sanomaan” – Heinäluoma antoi arvionsa uudesta Tuntemattomasta

Kuva: Tommi Hynynen © Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017

SDP:n kansanedustajat ovat vakuuttuneita Aku Louhimiehen ohjaamasta uudesta Tuntemattoman sotilaan versiosta.

Eero Heinäluoma kehuu elokuvaa Facebookissa mielettömän hienoksi ja koskettavaksi.

– Epäilin, pärjääkö uusi filmatisointi edeltäjille, mutta joudun sanomaan: Tuntematon on VUODEN elokuva, Heinäluoma päivittää.

Kansanedustaja Maarit Feldt-Ranta on myös pitänyt näkemästään.

– Kävimme eduskunnan kanssa katsomassa uuden Aku Louhimiehen ohjaaman Tuntemattoman sotilaan. Itketti, vavisutti, kosketti. Elokuva tulee jäämään suurten elokuvien joukkoon. Kiitos ja valtavasti onnitteluja kansallistarinamme hienosta toteutuksesta.

Kansanedustaja Sirpa Paateron mielestä Louhimiehen Tuntematon sotilas on vaikuttava ja riittävästi erilainen.

Keskustelua aiheesta

Sipilä Suomen Yrittäjien juhlassa: Paikallisessa sopimisessa mentävä eteenpäin

Kuva: Lehtikuva / Vesa Moilanen

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) jakoi Valtakunnallisten yrittäjäpäivien pääjuhlassa Suomen Yrittäjien huolen siitä, että paikallisessa sopimisessa ei ole päästy riittävästi eteenpäin.

– Asioita pitää pystyä sopimaan enemmän yrityksen sisällä. Se on päivän selvä asia. Suomi on paikallisessa sopimisessa kaukana jäljessä kilpailijamaitaan, Sipilä sanoi valtioneuvoston tiedotteen mukaan.

– Suomen on ol­ta­va ket­te­räm­pi ja no­pe­am­pi sel­viy­ty­mään eteen tulevista haasteista. Heti kun Suomi100 -juhlat loppuvat, järjestän 8. joulukuuta seminaarin Kohti seuraavaa sataa. Tilaisuudessa etsitään Suomen tärkeimmät kysymykset 2020-luvulle, seuraavalle sadalle vuodelle. Nyt haetaan oikeita kysymyksiä. Haastan Suomen Yrittäjät tuomaan niitä.

– Minulle on äärimmäisen tärkeää, että tämä hallitus jatkaa Suomen uudistamisen ja kehittämisen tiellä koko kautensa loppuun. Kinttaat eivät saa pudota, vaan ta­lous ja työl­li­syys on saa­ta­va kes­tä­väl­le poh­jal­le ja julkinen talous tasapainoon, Sipilä sanoi.

Suomen Yrittäjien Valtakunnallisten yrittäjäpäivien pääjuhla järjestettiin Joensuussa lauantai-iltana 21.10.2017.