Kirjavisa: Huutava lintu ja muuta eläimellistä menoa

Kuva: Kari Hulkko
Helsingin Korkeasaari oli visakirjailija Sesse Koiviston kotimiljöötä 25 vuoden ajan. Ei ihme, että hänen tuotantoonsa kuuluu paljon eläintematiikkaa.

Lumet lähtivät, pimeys laskeutui – marraskuu on taas nimensä mukainen. Visassakin hämärtyi, tasaisen kaksinumeroisen vastausvauhdin taulukosta pudottiin nyt aika roimasi.

Eipä ollut ihan helppo kysytty teoskaan, jonka visaveikkonen plokkasi matkaan kirjamessujen antikvaarisesta joulumaasta.

Juhani Niemi puolestaan on tehnyt tehtävän ratkaisun eteen rutkasti töitä Hangon kirjastossa.

”Nyt oli mennä vaikeaksi, kerronta tuntui tutulta, mutta en vain ollut osata sijoittaa sitä mihinkään kirjailijaan. Joten rohkeasti vain kirjastoon selailemaan kirjoja ja kirjailijoita. Kaksi tuntia harhailua, monia kirjoja selailtuna (jokunen muistiinpano muutamista kirjoista myöhempää käyttöä varten) ja sieltähän se sitten löytyi.

Kyseessä on Sesse Koivisto ja ’Palokärjen villi huuto’, itsenäinen jatko-osa romaaneille ’Kätkössä rastaanmuna’ ja ’Viivy vielä leppälintu’.
Sesse Koivisto oli naimisissa Korkeasaaren  intendentti Ilkka Koiviston kanssa ja hänen kuopuksensa Aura on myös kirjailija.

Aiemmasta tuotannosta olen lukenut teokset ’Eläintarha olohuoneessamme’ ja ’Mäyräkoiran päiväkirja’. Ja nyt lukemaan tätä Palokärki-kirjaa.”

Sirpa Taskinen Helsingistä noteeraa visakirjan sävymuutoksen.

”Palokärjen villi huuto (1992) jatkaa Sesse Koiviston elämänkerrallista ’lintusarjaa’, jonka aikaisemmat osat on nimetty rastaan ja leppälinnun mukaan. Tämä ilmeisesti kirjoittajan päiväkirjoihin perustuva kirja kertoo ensin opiskelun riehakkaista alkuajoista mutta muuttuu vähitellen ongelmallisen lapsuudenperheen kuvaukseksi. Minäkertoja selviää tilanteesta vain lähtemällä pois kotoa. Konfliktin yksi syy on kertojan kihlautuminen ”väärän” miehen kanssa. Avioliittoa kesti sittemmin yli kolmekymmentä vuotta, kunnes avioero heidät erotti.”

Pertti Vuorela Espoosta on viihtynyt hyvin kirjan äärellä ilmeisen nostalgisista syistä.

”Palokärjen villi huuto on kelpo proosaa. Siinä on tarkkoja havaintoja 1950-luvun opiskelijaelämästä ja opiskelusta Helsingissä. Välillä käydään myös maalla ja Tvärminnessä. Romaani pohjautunee omakohtaisiin kokemuksiin, sillä mm. yliopiston opettajat ovat todellisia henkilöitä. Opiskelin itse noin kymmenen vuotta myöhemmin eri aineita, mutta yliopiston käytäntö ja paikat olivat tuttuja Tvärminneä myöten. Siksikin kirja oli kiva lukaista.”

* * *

Espoolainen Eero Reijonen teki miltei mahdottomasta mahdollisen ja sai linkitettyä edellisen visakirjan eli Susanna Alakosken ’Sikalat’ ja tämän uuden visakirjan jatkumoksi: totta, eläinteemaahan ne…

”Eläinaiheella kun edelleen mennään, on ihan pakko ottaa ns. hännät edellisestä visakirjasta. Ystadin ’Sikaloista’ on toki pitkä matka kulisseiltaan moitteettomaan helsinkiläiseen porvariskotiin, mutta kuitenkin. Oletan, että vaikka fiktioista puhutaan, ovat esikuvat vahvat molemmilla visakirjailijoilla.

Susanna Alakosken kuvaama, lapset heitteille jättävä kiroileva, tappeleva alkoholisti-äiti vastaan tämän uuden visakirjailijan luoma hyvän perheen kulissienkantaja, Tuhkimon äitipuoli biologisen äidin hahmossa. Sympatiapisteet menevät Ystadiin.

Alakoski esitti äidin käytöksen menneiden tapahtumien seurauksena; syy-yhteydet olivat kaikkien nähtävillä. Ketään ei oikeasti myöskään syyllistetä, vaikka sankarikin löytyy.

Opiskelijatytön elämää kuvaava Sesse Koivisto loihtii inhan, ” tyttärensä parasta” tarkoittavan äitihahmon esiin melkein tyhjästä. Pienet konnanteot, sivullisille näkymättömät, kasvavat vuorenkokoisiksi, ainakin Stadin Korkeavuorenkadun mittaisiksi, jota Retu-tytärkin tuskissaan mittailee. Toisin kuin Alakoskella, Sesse Koiviston kuvaama äiti ei ole itse aiheuttamiensa vääryyksien osakärsijä, vaan se kaiken, niin henkilökohtaisen kuin globaalin kärsimyksen aiheut\htaja, oman kuvitellun nöyryytyksensä kostaja. Joten kyllä syitä ihmisten käytökselle, menneille ja myös tulevalle, tästäkin kertomuksesta löytyy. Visakirjailijan tuotannossakin tästä on runsaasti esimerkkejä. – – –

Korkeasaaren intendentin puolisona, siinäkin ominaisuudessa, mutta myös omaehtoisena toimijana, Sesse ja Ilkka Koivisto uudistivat Helsingin merkittävintä virkistyssaarta. Kohta ei ollut puhettakaan ” eläinvankilasta ” jota nimeä Pentti Haanpää 20-luvun Korkeasaaresta käytti. Korkeasaari sai vähitellen maineen uhanalaisten eläinlajien hyvänä asuinsijana. – – –

Sesse Koiviston niin sanotuista erokirjoista nousi aikoinaan kova kohu. Jotenkin tulee mieleen visakirjan Oili-äidin käsittämättömiin mittoihin nouseva tyttärensä nakittaminen, kun muistelee sitä valtavaa ripitystä, jonka Ilkka Koivisto sai erokirjatilitysten jälkeen mediassamme. Luin otteita yhdestä Sesse Koiviston erotilityksestä, eikä se teksti tee kunniaa kenellekään; ei anna lohtua vaan päästää huonot henget valloilleen.”

Jyväskyläläinen Mauri Panhelainen saa päättää tämän ratkonnan.

”Koiviston kerronta on kepeää ajankuvaa itsenäistyvästä nuoresta Alma-Reetasta ja hänen opiskelutovereistaan. Teemoina ovat opiskelun alkuvaiheet, luontoretket ja kulttuuriharrastukset, alkavat miessuhteet ja kipeimpänä kaikista suhde hallitsevaan äitiin ja sen vuoksi varhainen poismuutto kotoa.

Sodan päättymisestä on vasta 7–8 vuotta, mutta uusille opiskelijoille maailma avautuu uutena ja toivorikkaana. Helsingin olympiakisat suhahtavat ohi, maailmanpolitiikassa entisistä liittolaisista on tullut kylmän sodan vastapuolia. Kun Stalin kuolee maaliskuussa 1953, hänestä julkaistaan ylistäviä kirjoituksia suomalaisissa lehdissä.

Ensimmäinen vappu on uusille opiskelijoille suuri elämys. Manta lakitetaan vanhaan tapaan vasta keskiyöllä, ja nuori eläintieteen dosentti ja vapaaherra, myöhempi yliopiston rehtori ja kansleri Ernst Palmén joutuu vappuhulinassa muutaman asistentin kera kanssa poliisin pidättämäksi. Laitoksellakin on kivaa; laboratoriotöitä opettavalla Jouko Kaisilalla on kiiltävä tukka ja opiskeilijatyttöjen mielestä ’tummat sänkykamarisilmät’.”

Tähän se sitten tyssäsi, palokärjen huuto. Palkinto liihottaa Juhani Niemelle. (rb)

Viikon 47 sitaatti

Ja sitten taas visaukon messulöytöjä – siis jotain kummajaisia? Kiven veljekset saivat lukuoppinsa lukkarilta, ja sellainen oli myös viikon visakirjailija. Hänen on sanottu luotsanneen jopa Juhani Ahoa kirjailijauralle. Eino Leino taas näki kirjailijamme Jukolan veljesten keski-ikäistyneenä Eerona.
Kuka on tämä herra, jolla on eräässä Pohjois-Suomen kapungissa nimikkokirjastokin? Mikä teos? Vastaukset viimeistään 30.11. mennessä osoitteella Demokraatti /Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle aikanaan palkinto.

”Siinä talossa, jossa olin silloin renkinä, oli minun ikäiseni poika, joka oli ankara tupakkimies; tätä poikaa aina tekee mieleni syyttää omasta taipumuksestani tupakkiin. Hän oli muutenkin kummallinen käytöksestään, sillä minä havaitsin, että hän usein petti äitiänsä, (hänen isänsä oli kuollut) ja oli taipunut ryyppimään salaa; yhden ja toisen varjon alla keinotteli hän niin, että hänen äitinsä antoi, ’lääkityksen’ nimellä, hänelle viinaa.”

Keskustelua aiheesta

SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen kertoo Helsingin kirjamessuilla lukutottumuksistaan

Kuva: Kari Hulkko

Helsingin kirjamessuilla lokakuun loppupuolella on teemana suomalainen kirjallisuus ja kulttuuri. Sata vuotta täyttävä Suomi on vahvasti esillä.

Tapahtuman avaa kirjailija Sinikka Nopola. Messuilla voi myös kuulla, mitä presidenttiehdokkaat Tuula Haatainen, Pekka Haavisto, Nils Torvalds ja Matti Vanhanen lukevat.

Messuille saapuu lähes 40 kansainvälistä kirjailijavierasta, joista tunnetuimpia ovat yhdysvaltalainen Dan Brown sekä Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaat.

Keskustelua aiheesta

Työväenkirjallisuuden päivä sukeltaa suomalaiseen arkeen

Kuva: Aleksis Salusjärvi
Työväenkirjallisuuden päivässä kirjailija Aura Nurmi on puhumassa arjen nurjasta puolesta.

Työväenmuseo Werstaalla vietetään tulevana lauantaina Työväenkirjallisuuden päivää. Suomi 100 -juhlavuoden henkeen sopivasti tapahtuman teemaksi on nostettu tänä vuonna suomalainen arki.

Tapahtuman koordinaattori Anna Elina Isoaro sanoo teeman sopivan juuri Työväenkirjallisuuden päivään erityisen hyvin, sillä onhan perinteinen työväenkirjallisuus kuvannut paljolti työläisten arkea ja arjen oloja.

– Tapahtumassa esillä oleva nykykirjallisuus jatkaa samaa perinnettä. Myös siinä kuvataan arjen haasteita ja ongelmia eri tavoin, hän sanoo.

– Esimerkiksi Arjen nurjat puolet -paneelissa keskustelemassa ovat kaltoinkohdelluista ja huono-osaisista lapsista runokokoelman kirjoittanut Aura Nurmi ja alkoholistiperheen elämästä lapsen näkökulmasta Ilonen talo -romaanissaan kirjoittanut Kreeta Onkeli, Isoaro jatkaa.

Työväenkirjallisuuden päivää suunnitellut työryhmä on pohtinut myös työväenkirjallisuuden merkitystä juuri tässä ajassa, jossa nyt elämme. Kirjallisuudella on painoarvoa, koska se voi tuoda esiin yhteiskunnallisia epäkohtia ja osallistua siten yhteiskunnalliseen keskusteluun.

– Työväenkirjallisuus voi tehdä ihmisiä tietoisemmaksi siitä, että yhteiskunnassa on eriarvoisuutta, ja että luokkayhteiskunta on alkanut rakentua ja vahvistua uudelleen poliittisen päätöksenteon seurauksena. Kirjallisuus voi myös parantaa ihmisten tietoisuutta heidän omista mahdollisuuksistaan ja oikeuksistaan, Isoaro summaa.

Parhaimmillaan työväenkirjallisuuden näkökulma on sellainen, että siinä asetutaan heikomman puolelle.

Ajan ja arjen kuvia

Työväenkirjallisuuden päivän kummeina ovat tänä vuonna kansanedustajat Jukka Gustafsson (sd.) ja Anna Kontula (vas.). Gustafssonin mielestä työväenkirjallisuudella on ollut merkittävä rooli satavuotiaan itsenäisen Suomen historiassa juuri yhteiskunnallisten muutosten kuvaajana ja kommentaattorina.

– Parhaimmillaan työväenkirjallisuuden näkökulma on sellainen, että siinä asetutaan heikomman puolelle ja tarkastellaan yhteiskunnan kehitystä. Esimerkiksi Sirkku Peltolan näytelmissä kuvataan hyvin – huumoria unohtamatta – erilaisten ihmisten asemaa, muuttoliikettä, kaupungistumista, ihmisen vanhenemista ja yhteisöllisyyden merkitystä, hän kuvailee.

Gustafsson itse on erityisen kiinnostunut kirjallisuudesta ja tutkimuksesta, jossa suomalaista arkea tarkastellaan historiallisesta ja aatehistoriallisesesta näkökulmasta. Hän nostaa esiin vuosien 1917-1918 tapahtumat.

– Kun Tampereella ollaan, herättää kirjallisuus varmasti keskustelua siitä, mitä täällä tapahtui tuona aikana aivan tavallisen arjen näkökulmasta – esimerkiksi millainen oli naisten ja tyttöjen rooli kansalaissodassa tai lasten asema tuolloin ja mitä se ihmisten elämä silloin oli, hän sanoo.

Kannan huolta erityisesti siitä, että tutkimusten mukaan poikien lukuharrastus on vähentynyt dramaattisesti.

Työväenkirjallisuuden päivänä Gustafsson haluaa korostaa myös lukemisen merkitystä ylipäätään. Hän pitää tärkeänä, että ihminen lukee monipuolisesti – kaunokirjallisuudesta tiedekirjallisuuteen ja runoudesta sanomalehtien kulttuurisivuihin.

– Minulle on aina ollut tärkeää ihmisen kasvun idea, jossa lukeminen ja kirjallisuus on arvo sinänsä. Kannan huolta erityisesti siitä, että tutkimusten mukaan poikien lukuharrastus on vähentynyt dramaattisesti. Vaikka tietokoneella pelatessakin voi oppia eri asioita, olisi sen rinnalla hyvä, että harrastettaisiin lukemista, Gustafsson summaa.

Monipuolinen kattaus

Työväenkirjallisuuden päivä on täynnä ohjelmaa aamusta iltaan. Jollei ehdi viettää Werstaalla koko päivää, voi ohjelmasta poimia itseään kiinnostavat palaset.

Anna Elina Isoaro itse odottaa erityisesti tapahtuman tähtihaastattelua, jossa Suomesta, suomalaisuudesta ja arjesta tuotantoonsa ammentaneet teatterintekijät ja kirjailijat Juha Hurme ja Saara Turunen ovat Jukka Kuosmasen jututettavina.

Historiallisesta näkökulmasta kiinnostuneille pureksittavaa tarjoaa Sota ja arki -paneeli, jossa käsitellään väkivallan historiaa itsenäisyyden ajan Suomessa ja puhutaan sota-ajan arjesta.

Katso Työväenkirjallisuuden päivän ohjelma ja tarkat ajankohdat löytyvät osoitteesta www.tyovaenkirjallisuudenpaiva.com. Tapahtumaan on ilmainen sisäänpääsy.

 

Keskustelua aiheesta

Kirjailija Pekka Matikainen muistaa elämänsä kenties tärkeimmän hetken tarkasti – ”Sen jälkeen en ole miettinyt koko itsemurha-asiaa”

Kuva: Ella Kaverma

Kirjailija Pekka Matilainen, 71, muistaa elämänsä kenties tärkeimmän hetken tarkasti, kirkkaasti.

Ja koska Matilainen on kirjailija, hän on kuvannut tuon hetken romaaniinsa Takaisin nollapisteeseen.

– Romaanin loppupuolella tulee kohtaus, jossa kaveri, päähenkilö, istuu Tähtitorninmäellä. Hän harkitsee taas itsemurhaa. Yhtäkkiä hän näkee jalkojensa juuressa ruohikolla kulkevan muurahaisen. Äkkiä se kaveri katsoo muurahaista ja ruohon kasvamista, niin kuin näkisi sen kaiken ensimmäistä kertaa elämässään.

Tässä kohdin Matilainen myöntää: juuri siinä romaanin tilanteessa päähenkilö on hän itse. Romaanin kaveri on Pekka Matilainen, mutta sillä mutkikkaalla tavalla, jolla kirjan kirjoittaja ja sen päähenkilö joskus ovat yksi ja sama.

Taialla, jolla vain kirjallisuus voi olla täyttä totta ja sepitettä yhtä aikaa.

Siellä Tähtitorninmäellä tajusin, että hei mä olen elossa.

Annetaan Pekka Matilaisen itsensä kertoa elämänsä avainhetkestä Helsingin Tähtitorninmäellä keväällä 1979. Matilainen oli potkittu pois Järvenpään alkoholistiparantolasta kolme kuukautta aiemmin. Hän oli ollut juoppona liian hyvä.

– Siellä Tähtitorninmäellä tajusin, että hei mä olen elossa. Ymmärsin olevani osa ihan kaikkea. Se riitti mulle sillä hetkellä. Minulla ei ollut mitään muuta sillä hetkellä. Ei ollut rahaa, ei asuntoa, ei työtä, ei naista, ei ollut halua jatkaa entistä dokuelämää, mutta ei myöskään ollut yhtään voimia ja motiivia aloittaa uutta elämää.

– Onneksi silloin oli kevät. Sen hetken jälkeen en ole miettinyt koko itsemurha-asiaa, Matilainen murahtaa tälle asialle pisteen.

Matilaisen kokemus Tähtitorninmäellä oli yksilöllinen. Sen synnyttäneet kokemukset eivät olleet yhtä ainutlaatuisia.

Itsemurha-ajatukset ovat alkoholisteille tyypillisiä, kun näkee Matilaisen sanoin ”kaikkien teiden olevan tukossa”. Monella ajatus ei jää ajatukseksi.

Lue Pekka Matilaisen laaja henkilöhaastattelu Demokraatin viikkolehdestä 3.8.

Teksti: Janne Ora

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kamalan ihanat otukset rannalla – Sami Karjalaisen kuvauskohteena nyt rantojemme hyönteiset

Kuva: Sami Karjalainen
Hopeaseppä vedenkalvolla.
KIRJAT

Sami Karjalainen: Rantojen hyönteiset

Docendo 2017

Muistan lapsuudestani, kuinka kerran näin rantakaislikossa ison karmeannäköisen naamarilla ja koukkuraajoilla varustetun otuksen. En uskaltanut enää kahlata vedessä, koska pelkäsin, että hirviöhyönteinen iskee koukuillaan varpaaseni kiinni.

Sami Karjalaisen uusimmasta luontokirjasta ”Rantojen hyönteiset” selviää, että tuo hirviö on sudenkorennon toukka, joka pystyy pyydystämään jopa pieniä kaloja. Kirjasta löytyy kyllä kuva vieläkin karmeammasta otuksesta, suursukeltajan toukasta, joka pitelee koukkumaisissa leuoissaan sudenkorennon toukkaa.

Kirjasta siis selviää että rantakaislikko suorastaan kuhisee pieniä toinen toistaan pelottavamman oloisia otuksia. Toisaalta monet kummajaiset ovat omalla tavallaan hyvin kauniita ja jopa psykedeelisiä, kuin ulkoavaruudesta laskeutuneita. Esimerkiksi paarman pallomaisissa silmissä hehkuu ihmeellisiä aaltoilevia värejä, ja hopeasepän kuoressa on rivi pisteitä kuin korutaiteilijan käsistä.

Todellisia lähikuvia

Kuvat ovatkin jälleen Sami Karjalaisen kirjassa pääroolissa. Kuvaamisen vaativuudesta kertoo niin kutsuttu kerroskuvausmenetelmä: siinä yhdistetään useita eri otoksia syväterävyyden kasvattamiseksi. Kirjassa on muun muassa järvihopeasepän kuva, joka on koostettu 95 otoksesta.

Huipputeknologian avulla Karjalainen onkin onnistunut ikuistamaan hyönteisten taidokkaita, pitkiä ja monimutkaisia liikeratoja, jotka tapahtuvat sekunnissa tai parissa. Myös otusten yksityiskohdat avautuvat, ja esimerkiksi kaikille tutun vesimittarin pää muistuttaa suurennettuna erehdyttävästi koiran päätä.

Toki myöskin teoreettisessa osiossa tuodaan uutta tietoa. Esimerkisi kyltymättöminä verenimiöinä pidetyt hyttyset elävätkin kukkien medellä; verta naaras tarvitsee vain munien kehitystä varten. Yleinen mutta vähemmän tunnettu sulkahyttynen ei ime verta lainkaan.

Sami Karjalainen on kirjoittanut ja kuvannut hyönteiskirjoja vuodesta 2002 lähtien, jolloin hän julkaisi kirjan ”Suomen sudenkorennot”. Kirja lisäsi roimasti noiden lentävien jalokivien harrastajien määrää, ja Rantojen hyönteisiäkin on jaettu ilmaiseksi peruskoulujen yläluokille. Karjalainen onkin saanut muun muassa tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon hienosta työstään.

Pieni miinus muuten täydelliseen kirjaan tulee siitä, että muutamat kuvat ja tekstit on julkaistu jo aiemmissa Karjalaisen teoksissa. Esimerkiksi sudenkorennon toukka esiintyy Karjalaisen ja Jussi Murtosaaren vuonna 2015 ilmestyneessä kirjassa ”Hämmästyttävät hyönteiset”.

Pekka Wahlstedt

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Sastamalan kirjapäivien keskiössä ovat suomalainen jääräpäisyys ja Tellervo Koivisto

Kuva: Jari Soini
Tellervo Koivisto kertoo elämänvaiheistaan Vanhan kirjallisuuden päivillä huomenna.

Vanhan kirjallisuuden päiviä vietetään Sastamalassa jo 33. kerran. Tapahtuma järjestetään perjantaina ja lauantaina 30.6.-1.7. Tämän vuoden teemana on ”Itsepäinen Suomi”.

Perjantai-iltapäivän sananvapauskeskustelussa mukana ovat ulkomaantoimittaja, tietokirjailija Heikki Aittokoski, kirjailija Siri Kolu ja Suomen PENin puheenjohtaja, kirjailija Sirpa Kähkönen.

Perjantai-iltaan kuuluu vielä Kalevauva.fi-yhtyeen konsertti. Kappaleiden sanoitukset on kerätty vauva.fi-keskustelupalstalta ja sävelletty tunnelman mukaisiksi.

Lauantaina ohjelmassa on muun muassa Kirjateekki, jossa pureudutaan jääräpäiseen kirjallisuuteen. Kirjajukkina toimivat kirjallisuuden ja median moniottelijat Kaarina Hazard ja Markus Leikola. Heidän valitsemiaan itsepäisen sanataiteen helmiä lukevat ääneen Jarmo ja Mirjami Heikkinen, ammattilausujat kahdessa polvessa.

Lauantain yleisömagneetti on varmasti keskustelutuilaisuus otsikolla ”Kuinka Tellervo Koivistosta tuli Tellervo Koivisto?”  Otsikkohenkilön kanssa keskustelevat hänen elämäkertansa kirjoittaja Anne Mattsson ja toimittajalegenda Päivi Istala. Pohdinnassa on muun muassa, millainen oli Tellervo Koiviston tie valtakunnan ensimmäiseksi naiseksi. Millainen oli se henkilö, joka seisoi presidentin rinnalla kylmän sodan lopussa ja Kekkosen jälkeisinä vuosina, kun oli Mauno Koiviston vuoro hoitaa idänsuhteita?

Lauantain Mediateekissä Sylvään koululla runon itsepäisyydestä ovat esimerkkejä antamassa runoilija Anna Elina Isoaron vetämissä sessioissa kirjailijat Susinukke Kosola, Tuija Välipakka ja Finlandia-voittaja Jukka Viikilä.

Kirjapäivät päättyvät ”Tyrväälaiseen Trykiin”, jonka aiheena onaikoinaan Vammalaan eli nykyiseen Sastamalaan liitetty itsepäinen Tyrvään pitäjä ja tyrvääläisyys.

Lasten omilla kirjapäivillä lauantaina aamupäivällä pääsee katsomaan nukketeatteria sekä tapaamaan Pikku Myyn ja Muumipeikon.

Tänäkin vuonna koko tapahtuman kivijalkana toimii lähes 50 antikvaarisen kirjakauppiaan tarjonta. Perjanta-iltapäivään kuuluu myös Suomen bibliofiilisen seuran järjestämä vanhojen kirjojen huutokauppa.

Keskustelua aiheesta