Pelin avaa viime visakierroksilla hyvin menestynyt Riitta Korhonen.

”Koska visaisäntä ei katsonut aihelliseksi antaa yhtään vihjettä runopähkinän ratkaisemiseksi, tekijän täytyy olla Nils-Aslak Valkeapää, saamelaisrunoilijoista tunnetuin ja palkituin.

Yhtään hänen kokoelmaansa ei ole omassa hyllyssä, joten on suunnattava aamukävely Pasilan kirjastoon.

Ja kohta silmiin osuvat etsityt säkeet ruotsiksi: jojka, kära lilla fågel jne. Yhtä hellinä ja komeina kuin suomeksi – ja toivottavasti molemmat käännökset ovat tavoittaneet olennaisen alkuperäisestä.

Runo sisältynee myös samannimiseen suomenkieliseen kokoelmaan Aurinko, isäni – en päässyt tarkistamaan asiaa.”

Eero Reijonen nostaa kirjailijan huomattavan korkealle jalustalle. Ja huomioi myös erään Demokraatin kulttuurisivujen lukijoille varsin tutun Ailu-tuntijan.

“Visavouti on kaivanut kirjakätköistään runoilijan, joka on multitaiteilijana kenties koko visahistorian monipuolisin. Omalle kansalle hän on yhä sen merkittävin puolestapuhuja. Ja alkuperäiskansojen identiteettien nostajana ja esille tuojana visataiteilija on ehkä merkittävin henkilö, näin vielä yli 20 vuotta kuolemansa jälkeenkin.

Ajankohtainenkin tämä shamaanimme on. Maaliskuun 23. päivänä 1943 syntynyt toimen mies juhlisi näinä päivinä pyöreitä vuosiaan.

Oman kansansa ja alkuperäiskansojen edustajat ympäri maailman muistelevat lämmöllä tätä Japanin matkalta palaamassa ollutta, 26 marraskuuta 2001 Espoossa ystävänsä vieraana kuollutta miestä. Visataiteilijamme on taatusti maailmalla tunnetuin Napapiirin takaisilla alueilla syntynyt suomalainen. – – –

Eeppisessä visakirjassa Valkeapää ottaa monessa runossaan vahvasti kantaa saamelaisten oikeuksiin. Runoissaan hän ottaa pitkän historiallisen perspektiivin Saamen kansan sopeutumisesta maan anastukseen, lain vääristämiseen, työvoiman riistoon ja luonnonolojen hankaloitumiseen. Viestintuojat kuvataan taiteilijan silmin. Toiset hahmot ovat henkimaailman airuita, toiset karun todellisia, Saamen kansan keskuudesta tulevia kuriireja ovat runossa ‘ Noita ja varas’ yhteisön puolesta esiintyvä Samaani. Eepoksen jatkossa, koko kirjan aukeaman mittaisessa mahtirunossa, asiat tuo tällä kertaa julki kollektiivi: ’emme me olleet varautuneet/ teitä vastaan// kesän uskoimme/ teki talvisäät/ ovelia olitte, taitavampia/ siihen/ vahvempia’.

Mutta saamelaiset säilyvät yhtä kauan kuin luonto heidän ympärillään: ‘Saamelaiset eivät ole lähellä luontoa, vaan osana sitä. Ja luonto ja kulttuuri ovat meillä sisäkkäin.’

Läheisten japanilaisystävien mukaan Nils-Aslak oli ‘kaikkeuden soittimena’ syvästi zeniläisen hahmon kaltainen. Shamaaniksikin häntä nimitettiin. Tosin ehkä paras multitaiteilijan tuntija, Kari Sallamaa vieroksuu tämän termin käyttöä Nils-Aslakista puhuttaessa. Yhden tapauksen mestarin elämänvaiheiden kuvaaja Sallamaa kirjaa kattavaan Nils-Aslak Valkeapään runouden- ja elämän- analysointiteokseensa. Hyvin vakavan, vuonna 1996 tapahtuneen auto-onnettomuuden ja tuskalliseen, toipilaan sairaala-ajanjaksoon liittyy Sallamaan vaimon Kaisan ehdotus, jolla muiden konstien osoittautuessa tehottomiksi, nainen ehdottaa ankarasti kipuilevalle miehelle: ‘Lennä kotiin.’

Oman kertomuksensa mukaan Nils-Aslak myös pystyi tähän ja oli poissa ruumiistaan jonkin aikaa. Ja havahduttuaan hän kertoi läheisilleen, millainen tämä matka oli ollut. Parasta asiassa oli se, että shamaanin hahmon ottaneen potilaan kivut helpottivat.”

Veikko Huuska lyö tiskiin monilahjakkuuden koko litanian leveydeltä. Huh, hengästyttävää:

“Tällä kertaa fokuksessa: Nils-Aslak Valkeapää (1943-2001), multitalentti pohjolan laulaja, kansakoulunopettaja, kirjailija, runoilija, saamelaisrenessanssin nostaja, vapaa taiteilija, joikaaja, muusikko, alkuperäiskansanäkemyksen näkemyksellinen kantaja, ideoija, Saamenmaan lähettiläs, järjestömies, festivalisti, läänintaiteilija, kustannustoiminnan osallinen, poikkitaiteellinen jazzisti, kuvaaja, graafikko, kuvanveistäjä, radiotoimittaja, tallentaja ja paljon muuta. Hän oli varsinainen monitaiteellinen toimija, ainakin kuviot Seppo Paroni Paakkunaisen kanssa muistetaan, moni muu kuvio vähemmän julkisuudessa. Hänhän oli myös Norjan kaksoiskansalainen, luontevasti.”

“Paronin” sävellyksen ja vähän muutakin noteeraa myös Juhani Niemi.

“Nils-Aslak Valkeapään Beaivi, áhčážan eli Aurinko, Isäni – runo on numero 538, teoksessa runot on numeroitu ei nimetty. Käännösversiot ovat vajavaiset, koska niistä puuttuvat alkuteoksen hienot kuvat. Alkuteos onkin kokonaistaideteos, jota Valkeapää kuvaili sanalla govadas, esine, jossa on paljon kuvia.

Tästä runosta lienee olemassa myös Paroni Paakkunaisen säveltämä versio Joikaa rakas lintuni, ainakin Sulasolin esittämänä. Tietääkseni. ”

Nils-Aslak “Ailu” Valkeapää 1943-2001. Kuva: Museovirasto/ Finna)

Tarmo Tikka kirjoittaa Ailusta näin:

“Hän on ja oli saamelaisten tuntojen tulkki, saamelaisuuden puolustaja ja luonnon puolestapuhuja. Linnut, varsinkin muuttolinnut, olivat hänelle rakkaita. Sitaatti on siitä hyvä, tunteikas ja loistava esimerkki. Hänelle linnut vertautuivat saamelaisten jutaamiseen. Molemmat muuttavat paikkaa vuodenaikojen mukaan. – – –

Olen nähnyt hänet joskus 1980 luvulla Kautokeinossa arkisessa paikassa eli kaupassa. Kun hän tuli sisään, asiakkaiden suusta kuului kuiskauksia ’Ailu, Ailu’ ja ihailevat katseet seurasivat häntä. Selvää oli, että hänellä oli kunnioitettu ja ihailtava asema Norjan saamelaisten keskuudessa. Norjaan hän muuttikin asumaan ja sai myös maan kansalaisuuden.”

Sirpa Taskisen ajatukset kulkivat “kolmannen kotimaisen” pariin.

“Olen usein miettinyt, että on aika noloa, ettei osaa lähinaapureiden kieltä. No, Venäjällä käyneille on tuttu ainakin ‘pektopah’, ja eestissä on paljon tunnistettavia sanoja, mutta tämä saame! Sitä on vaikea edes arvailla. Ovatko Tampereen seudun monet merkilliset nimet sitä perua? Sen verran sain selville. että ‘Eaidanas ealli’, jota Nils-Aslak Valkeapää käytti yhtenä taiteilijanimenään, tarkoittaa eläintä, joka pysyttelee poissa muusta laumasta. Mutta mitä merkitsee Áillohaš, hänen tunnetumpi taitelijanimensä?”

Visavouti on siinä käsityksessä, että tuo Áillohaš on varsin suora saamenkielinen vastine sanalle “valkeapää”. Saamen sanastoa arvuuttajaukkonne tuli pintapuolisesti silmäilleeksi lukiessaan äskettäin – google maps koko ajan käden ulottuvilla – ruotsalaisdekkaria Erämaa. Sen tapahtumat sijoittuvat Ruotsin luoteisimpaan kolkkaan Sarekin kansallispuistoon, joka vilisee saamenkielistä nimistöä, ja pakkohan sen etymologiasta oli ottaa vähän selkoa.

Mauri Niemi päättää nämä lantalaiskäräjät tähän tapaan:

“Kirjavisa ottaa hienolla tavalla kantaa eduskunnan onnettomaan prosessiin saamelaislain käsittelyssä nostamalla esiin Nils-Aslak Valkeapään. Hän on ehdottomasti kansainvälisesti tunnetuin saamelaiskulttuurin edistäjä ja runoilija.

Ailun hoksasivat myös Helena Nurmio, Mauri Panhelainen ja V-P. Salminen. Palkinto Eero Reijoselle. (rb)

Visasitaatti 5/2023

Kun tämä Pulitzer-palkittu teos sai suomennoksensa viime vuosikymmenen alussa, kustantaja käytti puffitekstissään sen tekijästä ilmausta ”tämän hetken puhutuin amerikkalainen kirjailija. Time-lehti puolestaan julisti nyt etsittävän teoksen ”amerikkalaisen kirjallisuuden uudeksi klassikoksi”.

Siis kuka, mikä? Vastaukset sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi vasta 13.4. koska pääsiäisen takia seuraavassa lehdessä visaa ei ole. (Printtiversion vastausten palautuspäivämäärä oli virheellisesti 13.3. johon ei kannata kiinnittää sen kummempaa huomiota, tekevälle sattuu…)

”Kaikki oli ennallaan, uima-allas Portugalista tuotuine sinisine ja keltaisine kaakeleineen, mustaa kiviseinää alas soliseva vesi. Talo oli samanlainen kuin ennenkin, paitsi hiljainen. Hiljaisuus tuntui luonnottomalta. Hermokaasu? Yliannostus? Ratsia? Mietin erilaisia selityksiä kulkiessamme kokolattiamatolla sisäkön perässä läpi kaarevan talon, jonka jokaisesta ikkunasta näkyy kimaltelevalle uima-altaalle. Mikä on voinut lopettaa päättymättömät juhlat?”