Juhani Niemi Hangosta avaa pelin.

“Tämän tehtävän ratkaisu tuli haettua Eino Leino -kytkennän kautta. Leinon kirjasta Suomalaisia kirjailijoita nimittäin löytyy luonnehdinta: ‘Jos Eero itse keski- ikäisenä miehenä ottaisi kynän käteensä, rupeisi kokemuksiaan paperille panemaan ja kirjan muodossa julkaisemaan, olisi hän sivistyshistoriallisena, joskaan ei ehkä aina sielutieteellisenä ja esteettisenä ihmisenä juuri – Pietari Päivärinta.’

Tästä seuraa päätelmänä, kysytty kirjailija on tuo Pietari Päivärinta, ylivieskalainen lukkari, maanviljelijä, suurperheen isä, kuntansa luottomies, kirkolliskokous- ja valtiopäiväedustaja sekä suosittu kansankirjailija.”

“Kansankirjailija ennen Kauppis-Heikkiä ja luokkaretkeläinen sata vuotta ennen Susanna Alakoskea – siinä Ylivieskassa syntyneen ja kuolleen  Pietari Päivärinnan liittymiskohtia aikaisempiin visakirjailijoihin. Päivärinnan isän sairastuminen 1830-luvulla vei perheen sellaiseen ahdinkoon, että köyhän torpan seitsenvuotias Pekka piti vanhimpana lapsena lähettää kerjuulle. Perhe pelastui nälkäkuolemalta ja poika eli pitkän ja merkillisen elämän (1827-1913). Pojasta tuli kirkollinen ja yhteiskunnallinen toimihenkilö, joka päätyi lopulta valtiopäivämieheksi säätyvaltiopäiville. Kirjailijan työ, joka alkoi vasta keski-iässä, teki hänestä lopullisesti historiaan jääneen merkkihenkilön.

Päivärinnan päätoimi oli lukkarin virka, johon hänet teki aikalaistodistusten mukaan erityisen sopivaksi komea lauluääni ja hyvä soittotaito. Tuohon aikaan lukkarilla oli tärkeä asema ja monta muutakin velvollisuutta kuin kirkolliset toimet. Päivärinnasta tuli rahvaan puolestapuhuja, joka ajoi oikeusjuttuja herroja vastaan ja kävi kiivasta lehtipolemiikkia yhteiskunnallisista epäkohdista. – – –

Oli harvinaista 1800-luvulla, että köyhän torpan poika oppi lukemaan viisivuotiaana, ja luki kaiken, minkä käsiinsä sai. Luku- ja kirjoitustaito näyttelivät keskeistä osaa Päivärinnan elämässä. Ei vain siinä, että hänestä tuli lopulta kirjailija, vaan siinä, että hän pystyi ajamaan rahvaan asioita oikeusistuimissa ja lehdistössä.”

* * *
Espoolainen Eero Reijonen käy monivaiheisesti läpi Päivärinnan tekemisiä ja historiaan jättämiä jälkiä.

“Tämä kerjäläispojasta valtiopäivämieheksi noussut Ylivieskan kirkon lukkari ei ollut mikään 1800-luvun esikepulainen mielipiteiltään. Ui vastavirtaan talonpoikaissäädyn yleisen mielipiteen kanssa. Hän ei hyväksynyt naittajasysteemiä, rakkaudesta itse avioitunut mies, naisen tuli olla vapaa solmimaan avioliitto oman valintansa mukaan. Kansakoulupakkoa tämä päivääkän kouluakäymätön mies ajoi väsymättä, samoin kirjastolaitosta, sekin talonpojille turha kuluerä tuolloin.

Poliittinen peluri, näkyvä sellainen, Päivärinta oli. Savonrata hävisi kilpailun rautatieverkosta, Ylivieskan lukkarin ansiosta, uskottiin. Pohjanmaalle rakennettu rata teki vielä mutkankin Päivärinnan kotipesän, Ylivieskan kautta. Aikalaiskirjailija, mestari sellainen, iisalmelainen Juhani Aho, kirjoitti ‘Rautatien’ jo vajaat kymmenen vuotta ennen Savon radan tuloa Lapinlahteen. Kuvitteellinen teos siis. Kirjailija ja pelin poliitikko Päivärinta kirjoitti rautatiestä sanomalehtiin vuosikausia ja paasasi säätyvaltiopäivillä. ‘Päivärinnan rautatie’ valmistui todellisuudessa 1885 ja Ahon kirja 1884. – – –

Sitten kirjasto, tietenkin, koska se on nykyisinkin paikkakunnalla tälle miehelle omistettu… Kesti kolmekymmentä vuotta ennen kuin Ylivieskan lähikylät saivat omansa. Yksi kokonainen sukupolvi kyläläisiä sai tämän miehen ansiosta sivistystä. Harvalla ihmisellä on näin mahtava meriitti.”

Pertti Vuorela Espoosta on muinoin tuota mainittua rataa usein ajellut.

“Kun poikasena matkustin isäni kotipitäjään Haapajärvelle,  piti Ylivieskassa vaihtaa Iisalmen junaan.  Minulla ei tuolloin ollut aavistustakaan, että Ouluun menevä Pohjanmaan rata oli suureksi osaksi ylivieskalaisen Pietari Päivärinnan (1827-1913) aikaansaannosta.  Alunperin radan oli suunniteltu kulkevan rannikon kaupunkien kautta.”

Helsinkiläinen Veli-Pekka Salminen on istunut hyvillä luennoilla kirjailijaamme tutustumassa.

“Ensikosketuksen Pietari Päivärinnan tuotantoon sain silloin, kun seurasin professori Kai Laitisen luentoja Suomen autonomian ajan kirjallisuudesta.

Vasta paljon myöhemmin, kymmenisen vuotta sitten, tartuin itse teoksiin. Aluksi sain käsiini Päivärinnan esikoisen 140 vuoden takaa, Elämäni. Epäilemättä sama 2002 ilmestynyt laitos, jonka rb nappasi messuilta: SKS:n ‘Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita’. Kaikkiaan mainio, tärkeä sarja esittelyineen ja aikalaiskritiikkeineen!

Myös ‘Elämän havainnoita I-X’ (1889-1899) on kiinnostanut. Luin ensimmäisen osan, toistakin. Täytyy kuitenkin myöntää, että goottilainen fraktuurateksti tekee tepposensa. Lukeminen käy vähän työlääksi ja hitaaksi.”

Salminen liitti mukaan myös kuvan kadunnimikyltistä. Pietari Päivärinnan mukaan nimetty katu on löytynyt Helsingin Taka-Töölöstä Tullinpuomin tuntumasta jo noin sadan vuoden ajan.

Viikon oikein vastanneita olivat myös Sirpa Taskinen Helsingistä, Unto Vesa Tampereelta, Ilpo Pietilä Jyväskylästä  ja Ossi Lehtiö Tervakoskelta. Palkinto lähtee Mauri Panhelaiselle. (rb)

Viikon 49 sitaatti

Kirjamessuilta löytyi tämäkin antologia, johon on koottu tiettyjen tunnettujen kansalaisten mielirunoja. Kirjailija debytoi 1930-luvulla ja kirjoitti parhaimpina pidetyt kokoelmansa viimeisinä elinvuosinaan – kuolema korjasi maassaan korkeasti arvostetun runoilijan liian varhain. Siteeratun runon (tässä vain alkuosa) suomensi – vähän ennen kuolemaansa – muuan Kirjavisan varhainen “esiintyjä”.

Vastaukset viimeistään 14.12. mennessä osoitteella Demokraatti /Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

“Kirjoitan sinulle kaukaisesta maasta
Se ei ole minkään värinen
sillä ei ole kuvia antaa sinulle
se ei anna sinulle ajatusta ajatella
Se on kaukainen maa
Miten sinne pääsee?
Ainoastaan seuraamalla
mutta ei ajatuksiin ja kuvitelmiin
ja takaa ajaminen on turhaa
teeskely on turhaa:
Seuraamalla todellisesti sitä
mikä itsessä on todellista
pääsee sinne
Jättämällä itsensä jälkeensä jälkeensä
virsta virstalta virstalta
pääsee sinne.”