Kirjallisuus

Kirjavisa: Kirjailija, joka sorvasi maatushkanuken

Fredrik Lång ei ole julkisuudessa viihtyvää kirjailijatyyppiä.
Fredrik Lång ei ole julkisuudessa viihtyvää kirjailijatyyppiä.
Fredrik Lång ei ole julkisuudessa viihtyvää kirjailijatyyppiä.

Aika kesyksi jäi tietämys, vaikka vastauksen penkomiseen oli annettu jatkoaikaa. Mutta ei kirjailijakaan ollut mikään julkkishakuinen tapaus. Tästä todiste olkoon, että mainitessaan hänen välttelevän palkintomanooverejä, visaukko viittasi siihen, että kirjailijamme ei ole halunnut romaanejaan ilmoitettavaksi mukaan Finlandia-mittelöihin. Sama juttu, jonka Eero Reijonen on vastauksessaan noteerannut ja paljastaa näin myös kirjailijan henkilöllisyyden:

Fredrik Lång kieltäytyi jo 1990-luvulla etukäteen Finlandia- ehdokkuudesta, James Joycen alter egoa, Stephen Dedalusta lainaten: ’Haluan yrittää ilmaista itseäni joko elämäntavallani tai taiteellani niin vapaasti kuin pystyn, niin täysivaltaisesti kuin osaan, ja puolustuksekseni aion käyttää ainoita itselleni sallimiani aseita: hiljaisuutta, maanpakoa ja viekkautta.’ ’Eivät kaikki kirjailijat sirkustemppuja osaa eivätkä nauti framilla olosta’, muistutti Närpiön taiteilija vielä lisäksi tällä kustantajalleen Tammelle osoittamallaan kirjeellä.”

Vaikka urakan työläyttä päivitteleekin, Kyösti Suonoja paloittelee vihjeet ja sitaatin napakasti kuin hakukone, ja löytää näin oikean vastauksen.

”Aluksi luulin tämän kertaisen tehtävän sujuvan kuin Strömsössä, mutta jouduinkin tekemään töitä oikean kirjan löytämisessä. Vihjeessä mainittiin ’hankenilainen’ ja ’teatteri- ja elokuvahjaaja. No, Hankenissa opiskelee suomenruotsalaisia, joten Ralf Långbacka tuli mieleen. Hänen syntymäkuntansa on Närpiö, joten lähdin hakemaan Närpiössä syntynyttä kirjailijaa, jonka nimessä on puolet Långbackan nimestä.
Pian päädyin Fredrik Långiin.

Lång (s.1947) on vapaa kirjailija ja filosofian tohtori. Hän sysntynyt Närpiössä ja asuu nykyään Helsingissä. Hän on kirjoittanut lukuisia kiiteltyjä romaaneja kuten ’Dick, Dosenten och Jane’ (Schilds), joka ilmestyi Marja Kyrön suomennoksena nimellä ’Minä, Dosentti ja Jane’ (Tammi 2009). Tätä kirjaa luulin aluksi nyt haettavaksi teokseksi, mutta kun en siitä löytänyt Dickien-pentelettä, lähdin tutkimaan Långin muita romaaneja. – – – Kävin kahdesti Itäkeskuksen kirjastossa ennen kuin löysin vastauksen Fredrik Långin kirjasta ’Venäjän serkku’.”

Myös Veli-Pekka Salminen äkkäsi vihjeiden viitoittaman polun.

”Vinkeästi johdatteli sitaattien herra ja vihjeiden valtias. Siis Ralf Långbackan myötä Närpiöön ja sitä kautta Fredrik Långiin. Lång on oppinut kirjailija, joka todella on jäänyt suuremmalle yleisölle suhteellisen tuntemattomaksi.”

* * *

Mauri Panhelainen kehuu romaania ja yrittää muistella, onko sen jo aiemmin lukenut.

”Kun luin Fredrik Långin visateosta Venäjän serkku, pohdin samalla, olenko sen joskus lukenut sen vai en. Mainio romaani on vuodelta 2003, monella tavalla tutun oloinen tarina, vaikka johtopäätös jäi lopulta avoimeksi. Vuosien myötä hyvästäkin muistista tulee käyttäjälleen epävarma kapine. – – –

Kirjan takakansi vertaa romaanin monipolvista juonikuviota venäläisen puunuken kerroksellisuuteen. Eikä suotta.

Päällimäisenä kerroksena puunukkemaisessa juonikuviossa on keski-iässä ja väsähtäneessä avioliitossa kärvistelevän miehen etsiminen ja eksyminen. Sen sisältä löytyy romaanin toinen kerros, äkkinäinen rakastuminen ja epätoivoinen tapahtumasarja suhteessa Jelenaan, venäläiseen varieteetähtöseen. Kolmas nukke vie syvemmälle, askeleen sekasortoisessa todellisuuteen 1990-luvun Pietarissa, jossa mikään ei tunnu olevan sitä, miltä se näyttää. Nahkatakkiset gorillat tai heidän käskijänsä käyttävät rahaa ja valtaa.

Sisimmäinen kerros porautuu 1930-luvun synkkiin Neuvosto-Karjalan tapahtumiin, jonne myös suomenruotsalaisia kommunisti-idealisteja lähti rakentamaan uutta yhteiskuntaa.”

Samanlaisia, osin vähän epämääräisiä lukumuistumia oli Sirpa Taskisellakin.

”Jotain olen Fredrik Långilta aikaisemmin lukenut (ainakin ’Ajatuksen ja tunteen matka’), en kylläkään tätä visassa haettua kirjaa Venäjän serkku. Siinä naimisissa oleva suomenruotsalainen ekonomi Dickie Skoog ihastuu laivaristeilyllä tapaamaansa venäläiseen laulajaan, Jelenaan, ja lähtee hänen perässään Pietariin. Vähitellen paljastuu, että he ovat kaukaista sukua. Jelenan alun perin suomalaiset isovanhemmat Otto ja Signe kuuluivat niihin idealisteihin, jotka 1930-luvulla lähtivät hyvässä uskossa rakentamaan Karjalan neuvostotasavaltaa.

Tiheätunnelmaista proosaa.”

Pertti Vuorela löytää vertailukohteita kahteen kotimaiseen huippuromaaniin.

”Venäjän serkku lähti vetämään hyvin. Dickie Skoog rakastuu palavasti Ruotsin-laivalla venäläiseen laulajattareen Jelenaan palatessa tieteellisestä seminaarista Tukholmasta. Samanlainen äkkirakastuminen on myös Sofi Oksasen ’Puhdistuksessa’.

Tämän jälkeen mikään ei ole enää ennallaan. Selvittäessään Jelenan sukua ja tarinaa Dickie törmää Otto Lagerstamiin ja tämän vaimoon Signeen, jotka päätyivät aikoinaan 1930-luvulla rakentamaan Karjalan neuvostotasavaltaa tunnetuin seurauksin. Karjalan rakentamista kuvasi myös Antti Tuurin romaaniin perustuva mainio elokuva ’Ikitie’, joka nähtiin viime vuoden lopulla teattereissa. – – -”

Hyvin tämä kirja ”veti” myös Juhani Niemen mielestä.
”Todellakin, aivan outo kirjailija kyseessä. Mutta etsivä löytää ja sitkeys palkitaan: kirja viimein löytyi. Ja hyvä oli, että löytyi, on sen verran mielenkiintoinen teos, että kunhan saan tämän luettua, taidanpa lainata toisenkin.”

Palkinto tällä kertaa Mauri Panhelaiselle. (rb)

Viikon sitaatti

Tämän viikon kirjailija on ottanut vaikutteita omaan proosaansa irlantilaisesta kirjallisuudesta, jota hän on myös kääntänyt. Hän on jopa arvellut olleensa edellisessä elämässään irlanninsusikoira.
Tämä palkittu novellikokoelma ilmestyi viime vuosituhannen puolella, niukasti. Kuka sen kirjoitti, mikä teos? Vastaukset viimeistään 14.2. mennessä osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Huhtikuun seitsemännen päivän iltana kuolemanväsynyt tohtori Nagel saapui perille. Asemalla valvoemiensa öiden aikana hän oli valinnut asemapaikakseen kohdan, josta saisi ensimmäisen kerran näkyviinsä kaksi suurta sammunutta tähteä. Hän tiesi niiden killuvan pimeällä taivaalla kuin kuparikolikkokaksoset. Maailmassa, josta hän oli kadonnut, kyse ei ollut tähdistä, vaan Mariannen reiden rokotusarvista. Ne muistuttivat tohtoria heidän ensimmäisistä yhteistä yöstään.”

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat