Tamperelainen Antti Parkkonen ehti ensimmäisenä syysapajille.

“On niin selvä syksyn merkki: puut ikkunan alla saavat väriä ja Kirjavisa on ratkaistavana.

Oli muuten vanhusystävällisesti ‘helppo visa’, riittävästi, ehkä liikaakin vihjeitä. Vaimo ehti jo ensituntumalta kipittämään kirjastoon ja sieltähän Metsosta se kirja löytyi. Oli jo ehditty varastoon kärrätä, mutta haettiin nopeasti.

Mellerin elämästä valmistui vuonna 2003 dokumenttielokuva ‘Yksinäisen tähden harhailija’, sen ohjasi Tahvo Hirvonen.

Ai niin, sitaatti, se on Mellerin ainoasta proosateoksesta ‘Rubiinisilmäinen pääkallosormus’, joka ilmestyi Otavan kustantamana vuonna 1985.”

Sen verran tuota pitää tarkentaa, että Melleriltä ilmestyi novellien perään vuonna 1987 romaani “Tuomiopäivän sävärit”, jonka kestävin perintö jälkipolville oli sen pitkähkön sisäkertomuksen pohjalta filmattu elokuva “Räpsy ja Dolly” (ohjaus Matti Ijäs).

Espoolainen Pertti Vuorela pääsi nopeasti jäljille yhdestä tienviitasta.

“Arto Mellerin proosateosten koosteesta Pääkallolipun alla löytyi novellikokoelma Rubiinisilmäinen pääkallosormus ja siitä novelli Tukanleikkuu. Luin novellin ja mieleeni nousivat omat parturoinnit 1950-luvulla pienessä yläsatakuntalaisessa pitäjässä. Naapurin monitaitoinen isäntä Vilho tapasi leikata kahden oman pojan tukat ja minunkin siinä sivussa. Nurmikolle vietiin tuoli, pyyhe heitettiin hartioille ja käsikäyttöisellä koneella klipattiin. Yleensä tähän leikkuuseen ryhdyttiin, kun vanhemmat eivät sietäneet enää katsella meitä pitkätukkaisena. Ihan niin muliksi ei ajettu kuin Arton novellissa. Nykyisin näkee varsinkin urheilijoilla sellaisia leikkauksia, jossa päälaella on vain pieni tuppo hiuksia. Sellaisiksi meidätkin klipattiin.

Luin muutamia muitakin novelleja ja totesin, että Arto oli myös mainio proosan kirjoittaja. Hän oli kuitenkin ensi sijassa runoilija suurin kirjaimin. Finlandia-palkinto lohkesi 1991 teoksella Elävien kirjoissa. Kirjailijana Arto debytoi jo vuonna 1970 pienoisromaanilla ‘Meno-paluu’.”

* * *

Helsinkiläinen vanha pesäveikko Veli-Pekka Salminen on ihastunut paitsi sitaatista myös sen hurmoituneesta kuvituksesta, jonka visatoimituksen graafinen osasto oli starttisivulle läjäyttänyt seremoniamestarinne vielä lomaillessa .

“Upealla suomuisella kuvalla pistettiin visasyksy liikkeelle! Suomuhan on yksi vastauksista siihen, mistä Suomen nimi juontuu. Ei tosin kobran…

Käärmeennahkatakista tekee numeroa itse Marlon Brando Tennessee Williams -filmatisoinnissa ‘The Fugitive Kind’ (1959, suom. ‘Käärmeennahkatakki’). Höökin Vennun käärmekengät ovat vähän toisenlainen tapaus Arto Mellerin rennosti nostalgisoivassa novellissa ‘Tukanleikkuu’. Kulttuurinmurrosta pohjalaisnaapurustossa 50 vuotta sitten: The Renegades on kiertueella mutta koulupojan Suosikki viskataan uuninsytykkeeksi ja beatlestukka kynitään. Kertomuksessa välittyvät kuitenkin hienovaraisesti sukupolvien erilaiset kokemukset.

Visaisännänkin urheilu-uraa sivuavaa pesäpallolinkkiä ei voi jättää huomiotta, näin kauden päätteeksi. Arto Mellerin veli Aimo oli aikanaan pelaajana Puna-Mustien kantavia voimia. Nyttemmin hän toimii Meilahdessa otteluiden mainiona kenttäkuuluttajana.”

Terveisiä Amille myös visaympyrästä, Artonveli teki tyylitellyine kopinottoineen 1970-luvun lopussa pesiksestä silkkaa runoutta!

Eero Reijonen muistaa myös hyvin niin Amin kuin Artonkin.

“Runoja olen tältä visahemmolta lukenut ja alkutuotannosta pitänytkin, ei nyt ihan ensimmäisistä, koska lappajärveläinen julkaisi esikoisensa jo samanikäisenä nöösipoikana kuin Eino Leino aikoinaan. Valehtelemisen sietämätön keveys on tuttua, mutta tunnustettakoon tässä, että visanovellikokoelmaa nautiskelin vasta nyt…..sääli on, ettei runoilija saanut puserrettua useampaa….

Duunia ja vilausta nämäkin ovat vaatineet. Mutta niin kuin aina ammattimiehillä, puurtaminen näkyy huipputuloksena, nämä sivumäärältään snadit stoorit ovat novellitaiteen terävintä kärkeä. Kaukana Erno Paasilinnasta ja Antti Tuurista – tyylillisesti. Tasoltaan samaa luokkaa. – – –

Kotiseudun,sen ihmisten kuvaajana runollinen proosa on vaikea laji, monet ovat yrittäneet , harvat onnistuneet. Lappajärven Ammesmäen poika, stadin boheemina vuosikaudet esiintynyt renttu runoilija onnistuu: Muutamalla säkeellä on kerrottu kaikki oleellinen. Kipeääkin on ottanut, elämänkertureiden mukaan itäkyläläiset loukkaantuivat verisesti kotiseudun novellistin tavasta käsitellä henkilöitään, nämä on erityisen helppoa tunnistaa, eikä pohjalaasten, vähäväkistenkään, ole kivaa huomata heistä löytyvän Mellerin suosikin Hannu Salaman kuvaamia retaleita ja Putkinotkon avuttomia tyyppejä. – – –

Raadollisen herkullisiahan nämä tyypit ovat: isäntä Topi, poikaviikareiden julmasti kiusaama, joka vakaasti uskoo, että läheiset antoivat hänestä tietoja joiden perusteella Ilkan ja Vaasa-lehden sarjakuvat piirrettiin. Kuvittajaksi se epäili kylän opettajaa. Novellissa ‘Talo metsän laidalla’ Kärmeslammin Alvi, Nummisuutarien Eskoakin säälittävämpi sulhasmies ja Herastuomariksi sanotun, hankeen paleltuneen miehen poika ja hänen äitimuorinsa itkettävät ja naurattavat lukijaa parilla kymmenellä sivulla. Ja kaiken tämän taustana mestari Arto Melleri kuvaa kotiseudun luonnon kiertokulusta ja sen ihmisten tavoista ja nuoren miehen elämästä kaiken olennaisen.”

Raila Rinne haistoi pohjalaisen poljennon.

“Hauskaa että Kirjavisa taas alkoi ja vieläpä sopivan kutittavalla tehtävällä. Sen teksti juoksee kuin Antti Tuurilla, mutta on jonkun toisen kynästä, sillä Tuurilla on novellikokoelmia useita. Nimi Sahipakka vie mielikuvan kyllä vahvasti Pohjanmaalle. Siispä pohjalaisia Finlandia-kirjailijoita räknäämään.

Heitäpä piisaa: on Hyryä, Tuuria, Ågrenia, Väisästä, Melleriä ja …. Hetkinen, onko lukuisilla hippoksilla hulmunnut runoratsu Melleri julkaissut joskus novelleja? On, on se, vakuuttaa koottujen Runojen punainen kansipaperi.

Ei auta kuin kipaista kirjastoon, jonka varastosta ystävällinen henkilö noutaa ohuehkon kirjan nimeltä Rubiinisilmäinen pääkallosormus.”

Veikko Huuska muistelee mennyttä aikaa.

“Tein siihen aikaan kolmea työtä, ja rakensin ok-taloa, kotia, olin mennyt talvella naimisiin, ja tammikuussa aloittanut kaupunginvaltuustossa, lisäksi löin kasaan autotalli-liiterin. Ei siinä paljon hallusinaatiolyriikkaa viittinyt vetää, mutta Melleriä en jättänyt. Ilokseni sen vuotinen ulostulo, Rubiinisilmäinen pääkallosormus, oli aivan ehtaa tavaraa, melkoinen assosiaatiotekniikka, mielikuvien liike, kerronnan oikukas kulku. Mellerin taitoa. Aineksia mihin vain, jotain aivan ehdottomia jaksoja, hieman pelkkiä perustoja, joista saattoi kuvitella isoja, mutta jokin kuihtui nopeasti.”

Myös Mauri Panhelainen joutui vähän hakemaan

“Kirjavisan vihjeet rajasivat päähenkilön ja hänen novelliteoksensa Finlandia-voittajien joukkoon. ‘Tämä on Hotakaista’, ryöpytti ensimmäinen assosiaatiosykäys aivoissa. Tai ehkäpä tyylistä päätellen etsitty onkin Jari Tervo – mutta häneltähän tuo himoittu palkinto vielä puuttuu. Vai viittaisiko Anteron nimi vihjeeksi annetussa proosan pätkässä sittenkin Hannu Väisäseen, hänen teostensa samannimiseen päähenkilöön.

Väisäseltä löytyi kuin löytyikin novellikokoelma, mutta sen päähenkilöt seikkailevat Ranskassa ja muualla, kaukana Suomesta. Uusi silmäys Finlandia-voittajien listaan: Rosa Liksom? Vai Arto Melleri ?!

Bingo! – – –

Visa palautti mieleen Martti Anhavan  kirjoittaman elämäkertateoksen alle viisikymppisenä kuolleesta Arto Melleristä nimeltään ‘Romua rakkauden valtatiellä’. Kustannustoimittaja Anhava tunsi Mellerin yli kolme vuosikymmentä ja sai elämänkerturina käyttöönsä hänen runsaat päiväkirjamerkintänsä. Nimeään myöten (lainattu Mellerin runosta) vuonna 2011 ilmestynyt biografia on laatutavaraa.”

Ikivisalainen Sirpa Taskinenkin ehti logistisista ongelmista (= postin jakeluhäiriöt) huolimatta heittämään lisäajalla oikean vastauksen, Irma Lehdolta se jäi niin sanotusti piippuun liian monien ehdokkaiden hämmentämänä. Mato eli palkinto varhaisimmalle linnulle, siis Antti Parkkoselle. (rb)

Viikon 40 sitaatti *

Erikoistehtävä jälleen, siis kotimaista kärkeä vuosikymmenten varrelta. Isomman teoskokonaisuuden osa, kolmas, mutta ensimmäinen. Tämän matemaattisen kryptogrammin lisäksi todettakoon, että kirjailija, joka esiintyi visassa ensi kerran 20 ensimmäisen joukossa ja jonka ura on jatkunut jo 56 vuotta, on vahvasti kategoriaa still going strong.

Kuka tuottelias, kiitelty ja kiistelty, mikä teos? Vastaukset viimeistään 11.10. mennessä osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Hän haki eteisestä Hesarin. Kansan Uutisten ja Tiedonantajan tilauksen hän oli antanut raueta, samoin Demarin: aikomus sosdempuolueeseen liittymisestä oli alkanut näyttää yhtä turhalta kuin SKP:n jäsenyys sitä ennen: perustuslakiuudistus, Matti Väärinmajan ja kokonaisen juristisukupolven ja vähän edellisenkin merkittävin yritelmä, oli jäänyt jumiin ja haudottaisiin komiteatasolla olemattomiin niin kokonais- kuin osauudistuksineen. Sen jälkeen, kun eduskuntaenemmistö näytti pitkästä aikaa hetkahtaneen oikealle, se oli pantu jäihin niin Kekkosen, oikeiston kuin vasemmistonkin toimesta. Kokonaisuudistusta eivät kannattaneet demarit, kommunistit taas kieltäytyivät osauudistuksista, ja kokonaisuudessaan asia jäi poliittiseksi silmäänsohimiseksi.”