Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kirjallisuus

Kirjavisa: Luistavaa sukuproosaa

Vaikka tämä ysivisa oli luokiteltavissa kategoriaan “vaativat”, se kuitenkin aukesi mukavan monelle. Kuten Juhani Niemelle:

Rolf Bamberg

Demokraatti

“Olipa hyvä, että oli reilusti vastausaikaa, muuten olisi voinut jäädä vastaamatta. Oli senverran kinkkinen tehtävä tällä kertaa. Aluksi aivot löivät aivan tyhjää, mutta pikkuhiljaa alkoi valoa näkyä tunnelin pääästä. Nobel- vihjeestä lähti kerä purkautumaan.

Visakirjailija on chileläinen (kroatialaisten maahanmuuttajien jälkeläinen) Antonio Skármeta (s. 1940), joka on todellinen tarinankertoja, ei kadota huumorin voimaa vakavimmallakaan hetkellä. Lähti maanpakoon Pinochetin kaapattua vallan 1970- luvun alussa, ensin Argentiinaan ja sieltä Saksaan, jossa oli 1975-1988. Palasi sitten takaisin Chileen. Toimi Chilen Saksan suurlähettiläänä 2000-2003. Hänen tunnetuin teoksensa on Nerudan (se toinen Chilen nobelisti, toinen on Gabriela Mistral) postinkantaja, josta on tehty myös elokuva.

Visakirja puolestaan on Runoilijan häät. joka on tositapahtumiin pohjautuva satiirinen kertomus 1900 -luvun alun kuvitteellisesta Adrianmeren saaresta, Teos on huumorintäyteinen, lähestyy aihettaan parhaiden parodioiden vakavuudella. Todella imaisee lukijan mukaansa, ei millään malttanut laskea kirjaa kädestä ennen loppusanoja.”

Sirpa Taskinenkin kaivaa monen muun lailla framille tuon kirjailijan tunnetuimman teoksen.

“Runoilijan häät (1999, suom. 2002) ei kerro Pablo Nerudan häistä, vaikka kirjailijan muun tuotannon perusteella niin voisi arvailla; onhan hänen tunnetuin teoksensa Il Postino (Nerudan postinkantaja), josta on tehty varsin hellyttävä elokuvakin.

Runoilijan häät -kirjan epilogin mukaan tapahtumapaikalla eli Kriittian rannikon pikku saarella lienee jonkinlainen esikuva kirjailijan alkuaan kroatialaisen isoisän kertomusten perusteella. Humoristista, reippaan peniskeskeistä menoa – ironisesti tosin muiden miesten kateuden kohde ei sovellu tarkoitukseensa, koska on aivan liian suuri. Metoo-liike voisi muuten vetää herneen nenäänsä, mutta kirjan naiset ovat itsekin aktiivisia toimijoita.”

* * *

“Tämän visan ratkaiseminen oli työvoitto” huokaisee Pertti Vuorela.

“Antonio Skarmeta opiskeli filosofiaa ja kirjallisuutta Chilessä ja Columbian yliopistossa New Yorkissa. Kun kenraali Pinochetin johtama sotilasjuntta oli ottanut vallan presidentti Salvador Allenden kuoleman  jälkeen, Skarmeta lähti lähti maanpakoon ensin Buenos Airesiin ja sitten Saksaan Länsi-Berliiniin 1975.

Länsi-Berliinissä Skarmeta julkaisi useita teoksia. Näiden joukossa oli mm. hänen tunnetuin romaaninsa Nerudan postinkantaja. Kirjoittamisen ohella Skarmeta osallistui ahkerasti elokuvien ja näytelmien tekoon.

Visakirja Runoilijan häät on toinen suomeksi käännetty Skarmetan romaani. Se aloittaa trilogian, joka kertoo Chileen siirtolaisiksi muuttaneista saarelaisista.

Ehdin pikalukea romaanin. Tarinassa on käänteitä kuin vekkihameessa ja meno railakasta. Kerronta perustuu tiettävästi tositapahtumiin. Kun huumoriin ja liioitteluun pääsee sisään, kirjaa lukee lystikseen.”

Mauri Panhelainen huomioi viime sunnuntaina startanneen tv-sarjan.

“Ensi vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, että kun ensimmäinen Etelä-Amerikassa vapailla vaaleilla valittu vasemmistolainen presidentti Salvador Allende äänestettiin valtaan. Kolmen vuoden kuluttua CIA:n tukema väkivaltainen sotilasvallankaappaus lopetti demokraattisen kehityksen ja Allende surmasi itsensä. Kaappaus tapahtui syyskuun 11. vuonna 1973, ja seuraavina kuukausina sotilasjuntta syyllistyi tuhansien vastustajiensa järjestelmälliseen jahtaamiseen, vangitsemiseen, kiduttamiseen ja surmaamiseen.

Visakirjalija tulee tällä kertaa Chilestä, joten maan historian dramaattisimmat tapahtumat tulevat etsimättä mieleen. Lisää ajankohtaisuutta tulee siitä, että Heikki Hiilamo on äskettäin julkaissut uudistetun laitoksen kirjastaan Näkymättömät sankarit, jossa kerrotaan suomalaisen diplomaatin Tapani Brothetuksen sekä Chilen Ruotsin suurlähettilään Harald Edelstamin ja monien muidenkin toiminnasta Allenden työtovereiden ja kannattajien pelastamiseksi sotilasjuntan väkivaltaisilta puhdistuksilta syksyllä 1973.  Näistä tapahtumista on nyt tehty TV-sarja, jonka ensi-ilta oli juuri äsken. – – –

Antonio Skarmetan teos on merkillinen yhdistelmä luistavasti kirjoitettua värikästä sukutarinaa, eksoottista paikallis- ja matkakuvausta Välimereltä Tyynelle merelle, erotiikan ja epäonnisen rakkauden täyttämää romantiikkanovellia ja älykästä parodiaa kaikesta tästä. Ajankohta täsmennetään vuoteen 1913, jona intialainen Rabindranath Tagore sai kirjallisuuden nobelin. Tarina ulottuu 1970-luvulle, jolloin päähenkilöiden jälkeläiseksi tunnustautuva kirjailija pakenee kotimaastaan diktaattorin hirmutekoja Eurooppaan ja matkustaa etelään Kriittian rannikolle, romaaninsa alkuperäiselle tapahtumapaikalle. Siellä hän inspiroituu kirjoittamaan runon, jossa meren aaltojen lailla isoisän kasvoja kyntävät suuret uurteet, isoäiti valmistaa välimerensalaattia ja setä grillaa hiilloksella kalaa.”

Matti Kärkkäinen on ollut viime aikoina keskiyetysti “lattarkirjallisuuden” äärellä.

“Tämä visatehtävä oli melko vaikea ja olin jo luovuttamassa. Kirjallisuuden Nobel-palkintojen ja maanpaon pohdinnan avulla tehtävä kuitenkin ratkesi. Kirjailija oli minulle tuntematon, vaikka olinkin kuullut hänen teoksestaan Nerudan postinkantaja.

Rovaniemellä toimivan Jorma Eton tien lukupiirissä on tänä keväänä teemana Etelä-Amerikan kirjallisuus ja Nerudan postinkantaja (romaani ja elokuva) nousivat keskusteluun, kun käsiteltiin Nerudan teoksia Tunnustan eläneeni ja Andien mainingit. Nerudan teoksien lisäksi tulee tänä keväänä siis luetuksi Mario Vargas Llosan, Isabella Allenden, Carlos Fuentesin, Zoe Valdesin, Edwidge Danticatin, Hernán Rivera Letelierin ja Luis Ruffaton teokset ja se on enemmän, mitä olen aikaisemmin tämän alueen kirjallisuutta lukenut. Visan ansiosta tulen lukeneeksi vielä ainakin toisen Skármetan suomennetuista romaaneista.”

* * *

Eero Reijonen kehaisee visavalintaa “maukkaaksi”:

“Visakirja ei tosin ole pähkinänpurijan makuasteikolla ihan ex- suurlähettilään ensimmäisen suomennetun opuksen veroinen. No, se olikin maailmankirjallisuuden valiota. Postinkantajien tarinoista ehdoton ykkönen. Ja runoilija siinäkin on framilla.
Visakirja on toki ihan laatuisaa luettavaa, sekin.

Historiaa ja viittauksia kirjallisuuteen, näitä oppinut Visakirjailija käyttää. Waltarillakin oli tehokeinona istuttaa tiiliskiviinsä maailmanhistoriaa mullistavia keksintöjä ryydittämään varsinaista tarinaa. Skarmeta käyttää taustatyötään taitavasti, ja kivahan niitä on poimia. Wieniin ollaan saamassa katuvalaistus ja keksijä Torrentes on palkattuna valaistusmestarina häissä, jotka päätyvät sulhasen itsemurhaan. ja morsiamen häpäisemiseen. Mutta onneksi rikollisuus Wienissä vähenee, tosin Schönbergin, atonaalisten nykysäveltäjien kanta-isän kurkun voisi joku vielä katkaista. (Oletan, että tämä on myös visakirjailijan toive) – – –

Tätäkin opusta visakirjailija on työstänyt vuosikausia, mutta huippuhionta,” Nerudan postinkantajaan” aiemmin käytetty, ei ole ihan onnistunut, saumat näkyvät, onneksi vain paikoitellen. Paikalliskuvaus on parasta antia, verenperintöä varmaan, koska chileläinen Visakirjailija ei ole tiettävästi Keski-Dalmatiassa vakituisesti asustanut. – – –

Pikkupakko on pähkinänpurijan laittaa tarinaa myös ‘Postimiehestä’. En tunnusta, että varhaisella duunihistoriallani olisi osaa tai arpaa mieltymykseeni.

Tästä kirjeenkantajan ja Pablo Nerudan kuvauksestahan Visakirjailijan ura sitä paitsi varsinaisesti urkeni. Ja onhan se avain myös kirjailijan työskentelyprosessiin. Nerudan postinkantajan prologissa diplomaatti-kirjailija kuvailee tapahtumien kulun Chilen Isla Negran maisemissa riemastuttavan asiallisesti. Hän, silloinen paikallisen viidennen luokan roskajulkaisun kulttuuritoimittaja, saa tehtäväkseen värkätä jutun porsastelevan kommunistin, Pablo Nerudan maineen lopulliseksi lokaamiseksi, eli kirjoittaa suhteesta Matilde Urrutiaan ja muihin löyhätapaisiin naisiin… No, Neruda kohtelee märkäkorvasenttaria inhimillisesti, muttei sentään suostunut kirjoittamaan prologia kirjaan, jota ei vielä ollut edes olemassa.

Nerudan Postimies leffana ja romaanina ovat ihan omanlaisiaan taideteoksia. Leffan miljöö on muutettu kirjan Chilen Isla-saarilta Keski-Dalmatiaan. Aikajanaakin on vähän siirrelty, samoin suuren maailman tapahtumakuvausta. Kuitenkin erittäin epätodennäköinen tapahtui. Molemmat projektit onnistuivat. – – –

Yksi duunimatkoilla maailmalla seilanneen visailijan monista laiminlyönneistä kulttuurinsaralla oli se että Ryhmiksen versio tästä erikoisesta “Postimiehestä” vuodelta 1998 jäi aikanaan näkemättä. Se oli duon Mika Myllyaho-Esa Leskinen ensimmäinen ohjaustyö Pengerkadulla.”

Mainittuun “duunihistoriaan” perustaa vastauksensa Veli-Pekka Salminen.

“Skármeta kirjoitti Nerudan postinkantajasta ja ohjasi siitä itse ensimmäisen filmiversion. Myös Vincent van Goghista ja Arlesin posteljoonista on kirjoitettu ja tehty elokuvaa. Luisäksi van Gogh lähetti korvansa bordelliin, ei tiettävästi kuitenkaan postilaitoksen välityksellä.

Vielä tulee mieleen vanha kunnon Bukowskin klassikko Postitoimisto. Aihe kiinnostaa, kun olen itsekin alalla.

Vähän nillittäisin sanasta postinkantaja; ei se kantaminen työn ydintä ole, vaan jakaminen.

Tähän visaan on pakko osallistua postikortilla” kirjoittaa Salminen loppukaneetiksi. Hienoa kortti olikin.

Palkinto tällä viikolla Juhani Niemelle.

Visasitaatti 10

Kaukaa Chilestä palataan taas enempi lähivesille. Viikon kirjailija aloitti kirja-alan sekatyöläisenä kirjastossa, kirjakaupassa ja kriitikkona kunnes debytoi novellistina reilu 30 vuotta sitten. 1990-luvun lopullisen läpimurron jälkeen kirjailijan ura on edennyt vakuuttavasti ja palkitusti niin hänen omalla kielialueellaan kuin laajemminkin.

Siis kenen? Mikä teos? Vastaukset viimeistään 29.4. klo 16 mennessä osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Jim ja Tommy laskeutuivat puiden välistä kulkevaa polkua kohti Aurtjernia. Järven jää kiilsi kuun valossa. He tarpoivat nilkkojaan myöten lumessa. Rinnalla heillä killuivat hokkarit joiden nauhat oli solmittu niskan taakse. Molemmilla oli pipo päässä, ja Jimin pitkät hiukset olivat kokonaan reunojen alla, ja he näyttivät vierailta, erilaisilta, myös toisilleen, mutta vaikka Tommy oli pidempi kuin Jim, he näyttivät pipoissaan enemmän samanlaisilta kuin yleensä, he vain eivät huomanneet sitä itse.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE