Mutta nyt kasitehtävään. Annetaan espoolaisen Pertti Vuorelan ensin luotsata lukijat kohti oikeaa väylää.

”Kävin 1980-luvulla, jolloin Anna-kirjat ilmestyivät, veneellä kesäisin useita kertoja idyllisessä Kökarissa. Käynteihin olisi tullut historiallista perspektiiviä, jos tuolloin olisin lukenut Anna-kirjat. Yhdellä venematkalla päädyin jopa Kökarin pappilaan iltapalalle koulutoverin luokse. Myös hän kertoili kiintoisia juttuja saaresta ja sen asukkaista.”

Vaikka edellä puhuttiin Anna-kirjoista, ei kyse nyt ole mistään tyttökirjasarjasta. Raila Rinne Helsingistä kertoo ketä ja mitä faktisesti haettiin.

Sitaatti on Kökarin Annan kohdasta, jossa päähenkilö on saapunut ensimmäiseen opettajanpaikkaansa Paraisille kesällä 1939. Mellangårdin emäntä touhuaa melkein tyhjin käsin tulleelle Annalle huonekaluja, muun muassa huvittavan Garibaldin, joka on ties minkä sotilaan joskus muinoin taloon raijaama kenttävuode. Anna sijaa petinsä Garibaldiin. Opettajaseminaarin ankara kuri alkaa hellittää otettaan Annasta, samoin polttava ikävä Tukholmassa asuvaa taiteilija-Staffania kohtaan. Anna päättää asettua uuteen kyläyhteisöön ja uuteen rooliin tyynesti omana itsenään. – – –

Ulla-Lena Lundberg voitti 2012 Finlandia-palkinnon teoksellaan ’Jää’. Toinen tällä vuosituhannella ilmestynyt romaani on ’Marsipaanisotilas’. Ne molemmat pohjautuvat kirjailijan oman lähisuvun vaiheisiin.”

Sirpa Taskinen Helsingistä täydentää kirjailijan ansioluetteloa.

”Joka toisen kirjailijan päähenkilö on Anna, ja mikäpä siinä, onhan se yksi länsimaiden vanhimpia hyvin säilyneitä naisen nimiä. Kovin monella kuitenkaan ei ole kahta kirjaa, joiden molempien nimikkeessä on Anna. Tämä johdattaa taannoisen Finlandia-palkitun kirjailijan tuotantoon, ja etsitty kirja on kaksikon jälkimmäinen eli Kökarin Anna. – – –

Lundberg on koulutukseltaan antropologi ja hän on matkustellut laajasti, mikä näkyy hänen kirjoissaan. Fiktion lisäksi hän on kirjoittanut kansatieteellisiä ja antropologisia teoksia Ahvenanmaan ja talonpoikaispurjehduksen ohella Afrikasta ja Siperiasta. Finlandia-palkinnon lisäksi Lundberg on saanut Runeberg-palkinnon, Valtion kirjallisuuspalkinnon ja Kiitos kirjasta-palkinnon. Hän on Åbo Akademin kunniatohtori ja toiminut myös taiteen akateemikkona.”

Jyväskyläläinen Mauri Panhelainen tutkailee lähemmin Kökarin saarikuntaa inspiraation lähteenä.

”Ulla-Lena Lundberg ei ole kotiseutuunsa käpertynyt saarelainen Itämereltä, vaan on asunut Yhdysvalloissa, Japanissa, Englannissa ja myös useissa maissa Afrikassa. Siellä hän kertoo lakanneensa uskomasta ihmiskunnan pikaiseen tuhoon. Miksikö? Siksi että hän näki, miten sopeutuva ihminen pysyy hengissä heikoissakin olosuhteissa. Sama kokemusperäinen optimismi lävistää hänen romaanitaiteensa.

Elämänkertureiden ei tarvitse kirjoittaa Ulla-Lena Lundbergille kirjallista lapsuutta, sellainen hänellä jo on. Seitsemän vanhana pikkutyttö alkoi kirjoittaa satuja ja tarinoita. Viisitoistavuotias koululainen Ulla-Lena sai julki runokokoelman oikean kustantajan kustantamana. Meni kuitenkin parikymmentä vuotta ennen kuin matkakertomuksia ja muuta kirjoitellusta Lundbergista sukeutui merkittävä romaanikirjailija. Kansainvälisesti suuntautunut antropologian harrastaja löysi varhaisessa keski-iässä kaunokirjalliseksi tutkimuskohteekseen synnyinpaikkansa, Ahvenanmaan ulkosaaristossa sijaitsevan 64 neliökilometrin kokoisen Kökarin saaren.

Kökar on edelleen itsenäinen kunta, Suomen toiseksi pienin lajissaan. Tammikuun lopussa tänä vuonna siellä asui virallisen tilaston mukaan 247 saarelaista, heistä vain 25 oli alle 15-vuotiaita lapsia. Väkimäärä on selvästi vähentynyt niistä ajoista, joihin saarella syntynyt kirjailija sijoittaa romaaninsa. Kirjailija kertoo viettäneensä kaikki kesänsä Kökarilla samalla tavalla kuin opettajaksi mantereelle joutunut Anna.

Kökarin Anna -romaanin alkuperäinen nimi Ingens Anna (’Ei kenenkään Anna’) kuvaa hyvin sen pääteemaa. Nuorena rakkaudessa pettynyt opettaja saa kolmekymppisenä uuden tilaisuuden, mutta tulee petetyksi entistä pahemmin.”

Tamperelainen Unto Vesakin on uponnut Lundbergin kirjojen lumoon.

”Hienoa, että saatiin Ulla-Lena Lundberg mukaan kuvaan. Vaikka itselleni on tuttua vain hänen uudempi tuotantonsa Leosta alkaen, se on ollut sitäkin läheisempää. Lundberg kirjoittaa uskomattoman kaunista kieltä ja kuvaa tarinoidensa henkilöt, saariston elämän, kylät ja tapahtumat lämpimästi ja vivahteikkaasti, tuorein romaaninsa Jää tästä huikeimpana esimerkkinä.”

Hankolainen Juhani Niemi antautuu merellisen romaanin vietäväksi.

”Lundbergin kerronta on vahvaa, saaristolaiskuvausta parhaimmillaan, voi melkein tuntea suolaveden pärskeet kasvoillaan. En nyt muista, miksi aikoinaan näihin kirjoihin tartuin, mutta kuten Ulla-Lena sanoo, on hyvä joutua lukemaan kirjoja, joita ei itse olisi valinnut.”

Veikko Huuska Ikaalisista muistaa taas kysytyn kirjan vaimonsa lukupöydältä.

”Vaimoni luki Jään (jo ennen Finlandiaa) ja oli aivan tohkeissaan sen neroudesta; työkiireiden vuoksi luku-urakka minun kohdaltani siirtyi hämärään tulevaisuuteen, kaiketi jonnekin eläkepäivien piiriin, mikäli sellaiset joskus koittavat. Mitä seikkaa pahasti harmittelen yleisistä ja erityisistä syistä, etenkin kun läheisen lukeman herkkukirjan elämys voi realisoitua vain ilahduttavana joskin kadehdittavana havaintona, vailla sen syvempää siirtovaikutusta.”

Myös Ilpo Pietilässä heräsi kiinnostus.

”Lundbergkään ei ole kuulunut lukututtavuuksiini huolimatta näistä viimeisistä menestyskirjoistaan. Saaristolaisteema tosin kiinnostaa, joten ties vaikka vanhemmillä päivilläni vielä tutustuisin hänen tuotantoonsakin.”

Oikeaa tietoa löytyi myös helsinkiläiseltä Petri Kettuselta ja tamperelaiselta Jari-Pekka Vuorelalta. Palkinto Raila Rinteelle.

VIIKON 10 SITAATTI

Kevään virallisen alkamisen kunniaksi runo vuodenaikojen taitekohdasta. Kirjoittaja teki läpimurtonsa 1980-luvun alussa ja eli vähän risaisen elämän, mutta juuri sellaisen, joka tekee kirjailijaksi. Hän menehtyi näinä maaliskuun päivinä eräänä vuonna ei niin kauan sitten.

Siis kuka, mikä kokoelma ja mitä kaikkea muuta tiedät hänestä kertoa? Vastaukset viimeistään 16.3. osoitteeseen kirjavisa@demokraatti.fi tai Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 HKI. Yhdelle palkinto.

“mä olin ylpeä jätkä kuin katupylväs

ja itserakas kuin nuori hirvi

mä lauloin nakkikioskilla kuin italiaano

eikä kukaan tiennyt totuutta

mä vaan nauroin kun multa röökiä bummattiin

mä olin niin auki

niin tsipissä

eikä kukaan tiennyt totuutta

mä olin menettänyt kikkani ja kämppäni

kyttiksellä multa kysyttiin missä mä asun

mä sanoin

kuka nyt kesällä budjaa

vaikka

oli talvi”