Kirjallisuus

Kirjavisa: Luokkaretkeläisen puhutteleva siirtolaisromaani

Outi Mäenpää ja Ville Virtanen tekivät kiitetyt roolit Susanna Alakosken romaanista tehdyssä ruotsalaiselokuvassa Sovinto.
Outi Mäenpää ja Ville Virtanen tekivät kiitetyt roolit Susanna Alakosken romaanista tehdyssä ruotsalaiselokuvassa Sovinto.
Outi Mäenpää ja Ville Virtanen tekivät kiitetyt roolit Susanna Alakosken romaanista tehdyssä ruotsalaiselokuvassa Sovinto.

Sitaatin nimilista oli komean pitkä, vastauksen lähettäneiden lyhyempi. Taisi näet tulla syksyn niukin palaute, mutta mukaan hyppäsi sentään muutama toistaiseksi vaiti pysynyt säännöllisemmin vastaava visamatkalainen. Niin kuin nyt Ritva-Leena Viitapohja Nummelasta.
¨
”Nyt tärppäsi minullakin: toisella kotimaisella kirjoitettu’Svinalängorna’,  suomeksi ’Sikalat’ on ruotsinsuomalaisen Susanna Alakosken huomioita ja palkintoja saanut teos (2006). Siitä tehty Pernilla Augustin ohjaama elokuva (2011) sai myös paljon huomioita, palkintoja ja diskuteerausta osakseen etenkin ruotsinsuomalaisten keskuudessa.”

Helsinkiläinen Raila Rinne tarkentelee teoksen ja siitä tehdyn elokuvan taustoja.

”Vihjeen litaniassa oli niin paljon ruotsinkielisiä nimiä, että se vei ajatukset heti Pohjanlahden taakse funtsimaan mahdollisia lastenkirjoja ja -elokuvia. Lastenkirjasta Susanna Alakosken esikoisromaanissa Sikala (Svinalängårna) ei kuitenkaan ole kysymys, kaukana siitä. Kirja kuvaa suomalaisen siirtotyöläisperheen melko surkeaa arkea Ruotsissa ja kertojana on nuori tyttö.

Susanna Alakosken omaelämäkerrallisen romaanin myötä meilläkin tuli tutuksi käsite ’klassresa’, ’luokkaretki’, toisin sanoen siirtymä yhteiskuntakerroksesta toiseen. Kirjailija sanoo itse tehneensä luokkaretken lähtiessään köyhän duunari- ja alkoholistiperheen vuokrakasarmista yliopisto-opintoihin ja akateemiseksi tutkijaksi. Suomalaisten siirtolaisten status ei takavuosien Ruotsissa ollut häävi.

Sikala saavutti Suomessakin huomiota ja kohtalaisesti lukijoita. Ruotsissa kirja sai arvostetun August-palkinnon. Muutama vuosi myöhemmin tarinasta tehtiin elokuva, jonka ohjasi Pernilla August. Elokuva sai nimen ’Sovinto’ ja näkökulmahenkilöksi vaihtui aikuinen nainen. Päähenkilöinä esiintyi Ruotsissa hyvin tunnettu näyttelijäpariskunta Noomi ja Ola Rapace. Parin yhteinen taival taisi kyllä katketa samoihin aikoihin.

Suomessa Sovinto veti katsojia meillä tunnettujen näyttelijöittensä Outi Mäenpään ja Ville Virtasen ansiosta. Elokuvan onnistumisesta kertovat sen saamat monet palkinnot, mm. Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinto 2011 ja useat Guldbaggenit. Olipa se Ruotsin ehdokas itse Oscar-kisassakin.”

Helsinkiläinen Sirpa Taskinen sanoo oikeutetun poleemisesti näin:

”Läheiseen naapurimaahan eli Ruotsiin muuttaneiden suomalaisten kertomukset omista vierauden ja syrjityksi tulemisen tunteistaan saavat ihmettelemään, millaiseksi jostain kaukaisista maailmankolkista tulleet mahtavatkaan kokea elämänsä täällä kylmässä Pohjolassa. Eihän ole tarvinnut olla kuin omassa maassaan muuttanut evakko, kun jo on saattanut saada kourallisen rapaa niskaansa. Eivät ne ruotsalaistenkaan asenteet aina päivänvaloa kestä, eikä maahanmuuttajien ole helppo sopeutua vieraaseen yhteiskuntaan varsinkaan ilman kielitaitoa.

Lapsen näkökulmasta kerrottu Susanna Alakosken Sikalat on yksi esimerkki tästä. Suomalaiseen tapaan (?) siinä vanhemmat hukuttavat murheensa viinaan.

Susanna Alakoski (s. 1982) on koulutukseltaan sosionomi, hoitanut pakolaisasioita ja toiminut Ruotsin Vasemmistoliiton Gudrun Schymanin lehdistösihteerinä. Hän kieltäytyi vastaanottamasta Jan Myrdal-seuran Lenin-palkintoa, koska ei halua tulla yhdistetyksi totalitaristiseen hallintoon.”

* * *

Ilpo Pietilä Jyväskylästä koki tehtävän äärellä tuttuudeen tunteita.

”Kun itsekin tuli 1970-luvun alussa oltua kesätöissä Ruotsissa, on kirjan aihepiiriä päässyt haistelemaan jo ikään kuin etuajassa. Todettava on, että kirja kertoo kokemuksienikin mukaan varsin todentuntuisesti suomalaissiirtolaisten – ainakin osan – arjesta kaikessa karuudessaan kuten myös sen mukaan tehty elokuvakin.”
uuu
Pertti Vuorela Espoosta on taas visasitaatin innoittamana tarttunut kirjaan.

”Muistan hyvin Sikalat-kirjan ilmestymisen ja Sovinto elokuvankin. Välttelin kuitenkin kirjan lukemista ja elokuvan katsomista. Olin kyllästynyt ruotsinsuomalaisten vähättelyyn ja “sosiaalitapausten” puimiseen lehdissä. Ajattelin, että kirjassa ei ole mitään uutta. Nyt ryhdistäydyin ja otin kirjan pikalukuun. – – –

Susanna Alakoski tuntee varmasti kirjan aihepiirin, sillä hän on koulutukseltaan sosionomi ja työskennellyt tutkijana, sosiaalisihteerinä ja hoitanut hoitanut pakolaisasioita. Kirjassa on ilmeisesti tapauksia sosiaaliraporteista ja omasta elämästä.  Kaiken kaikkiaan luettava kirja, jota turhaan välttelin.”

Jyväskyläläisen Mauri Panhelaisen olisi ilmeisesti kernaasti vältellytkin:

”Harvoin tulee tunne, ettei hyvin kirjoitettua teosta ole mukava lukea. Tässä tapauksessa siltä paikoitellen tuntui.

Kirjan takakannessa ja jossain muuussakin esittelyssä väitetään, että Sikalat on huumorin sävyttämä teos.  No, eipä ole, en kokenut siinä edes mustaa huumoria. Se on läpeensä synkkä tarina, joka voittaa epätoivon vain siksi, että pohjalla kulkee ja vahvistuu lasten selviytymiskertomus. Teos päättyy tyttöjen aamuöiseen metsäretkeen, viitteenä murrosikäisten itsenäistymiseen ja mahdollisuutena hetkelliseen idylliin. Heidän loppuelämänsä suunnan kirjailija jättää teoksessa avoimeksi.”

Loppuun vielä valittuja paloja espoolaisen Eero Reijosen vuolaasta tarinoinnista. Hän kertoo harjoittaneensa ratkaisumenetelmänä trendikästä prosessointia.

”Aihe on mitä ajankohtaisin. Tärkein prosessi täällä koti-Suomessa nykyään on epäilemättä Hyvinvointivaltion alasajo-prosessi. Sosiaalitoimesta on kiva aloittaa. Meno on tv:stä tuttua…

Aloitin pähkinän etsintäprosessiin pitkästä nimilistasta. Aluksi tein oikean havainnon. Ruotsalaisia oli joukossa liikaa ja Kekkonen vain syötti. Ruotsalaisia tarkistelemaan. Jätin pois Palmen ja Bergmanin, Evert Taubenkin, kestosuosikit. Lähdin ajoittamaan henkilöiden voimavuosia. Otin ensin tutuimmat: Lennart Hylandin, Suomen kansallislaulun,”Den glider in i målin” sanoittajan 60-luvulta. – – –

Sitten keskittyminen herpaantui, lukihäiriö, alkava dementia: olin lukevinani listalta Christer Petterssonin nimen, siis tuon ainoan ihmisen, jonka on oikeudessa todettu olevan syytön Olof Palmen murhaan. Nyt mentiin kiville, aikajana siirtyi automaattisesti vuoteen 1986. Olin yhtä ymmälläni kuin orpo-mies rasisminvastaisessa mielenosoituksessa. – – –

Sitten tein niin kuin Alexander Stubbin olisi pitänyt tehdä hallintarekisteriasiassa. Luin tekstin huolella. Syytön Palme-murhaaja muuttui tutuksi Gösta Petterssoniksi, muistan hyvin kuinka meilläkin hehkutettiin miestä, joka kukisti itsensä Eddie Merckxin loppukirissä Italian ympäriajossa.

Ja niin minä palasin 60-luvulle. Ja Skåneen. – – –

Susanna Alakosken saama August-palkinto meni varmasti oikeaan osoitteeseen. Tosin palkinnon nimikko-kirjailija, aikuinen mikkelinkittaaja ja vaimojen riivaaja Strindberg ammensi tarinansa lähinnä omista perkeleistään. Sikalat-kirjan Leena-tyttönen kertoo siirtolaisäidin ja -isän raivokkaasta itsetuhosta, josta lapset yllättäen selvisivät. Vähän niin kuin tsunamin kynsistä. Saastan seassa kauhova, päänsä pinnalla pitävä tyttö. Siitä olisi voinut syntyä vastenmielinen, tympäännyttävä lukukokemus. Mutta Alakosken liturgiasta puuttuu jeesustelu ja iljettävyyksillä mässäily, jossain kohden hipoo jo laitoja, mutta se hiuksen hieno raja jää ylittymättä.”

Oikein vastasivat tällä viikolla myös Juhani Niemi, Hanko, Unto Vesa, Tampere ja Veli-Pekka Salminen, Helsinki. Palkinto lähtee Ritva-Liisa Virtapohjalle. (rb)

Viikon 45 sitaatti

Paljastetaan heti kärkeen, että nyt rikotaan hieman visakäytäntöjä vastaan – tämän teoksen toinen tekijä on näet jo visassa esiintynyt. Vaan ei se, jonka tekstiä sitaatissa on. Kyse on kirjeenvaihdolle perustuvasta esseistisestä vuoropuhelusta, joka ilmestyi suuren historiallispoliittisen murroksen aikaan. Kahden maailmakansalaisen ja humanistin dialogissa liikutaan kaukana historiassa ja lähellä päivänpolttavissa tapahtumissa.
Kuka on sitaatissa ”äänessä”, kenen parina, missä teoksessa? Vastaukset viimeistään 23.11. mennessä osoitteeseen Demokraatti/Kirjavisa, PL 338 tai kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Tietenkin minun on vaikea käydä kanssasi vuoropuhelua monestakin asiasta. En tunne Euroopan kulttuuria kovinkaan hyvin, en ole ollut kovin kiinnostunut siitä mitä läntinen humanistinen koulutus pitää keskeisenä: tarkoitan sellaisiakin kirjailijoita kuin Shakespeare, Dante tai Thomas Mann. Antiikista minulla on hivenen parempi kuva, mutta paremmin tunnen olevani kotonani korkeakulttuurin laitamilla – kelttien parissa, Gilgamesin laulujen äärellä tai kansanperinteessä.”

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat