Mauri Panhelainen kertoo, mitä haettiin.

“Joskus kirjavisa kuljeskelee kirjallisuushistorian hämärässä (toki yleensä onnistuneesti), toisinaan visapähkinä on niin ajankohtainen, että se särkyy päivälehden sivuilla tai tv-sarjan kautta.

Nyt ollaan niin ajankohtaisen teossarjan parissa, että infoa tulvii sieltä ja täältä, vaikka Elena Ferranten Napoli-sarjan neljä teosta ilmestyivätkin jo vuosina 2011-2014. Yle esittää parhaillaan moniosaista sarjaa, jonka ansiosta ylistävät arvostelut muutama vuosi sitten saanut Ferranten teosten maailma on uudelleen ajankohtaistunut. Kirjavisassa haettiin sarjan ensimmäistä romaania Loistava ystävä.

Teossarjan ydinteema on kahden naisen ristiriitainen ystävyys ja sitä ympäröivä sukulaisten ja ystävien verkosto. Kaksi lahjakasta ystävystä pyrkii elämässä eteenpäin eri reittejä ja suistuu erilaisiin kohtaloihin. Katkeilusta huolimatta ystävyyden side säilyy, vaikka keskinäinen lojaalius joutuu toistuvasti koetukselle.

Romaanit ovat täynnä puhetta, riitoja ja ristiriitoja, lumoavia onnen hetkiä ja intohimoisia käänteitä. Tarina kuvaa myös luokkaretkeä italialaiseen tapaan, sillä toinen ystävyksistä jää Napolin syrjäisiin kortteleihin ja toinen nousee akateemisiin ympyröihin.”

Seremoniamestarin täytyy tunnustaa, ettei hän huomannut tv-sarjan aloitusta ensinkään tehtävää asettaessaan, ajattelipa vain katsellessaan hyllyyssään viim syksynä Turun messuiklta ostamaansa kirjaa, että jokohan olisi tuon vuoro. Sattuipa kohdallee, säkällä.

Marja-Liisa Rajakangas tuumaa, että “tällä kertaa tehtävä oli kovin helppo enkä tiedä, mistä se edes johtuu”.

“En kauheasti lämmennyt Ferranten kirjoille, mutta sen verran Loistava ystäväni lopussa koukutti, että perään meni toinen ja kolmaskin sarjan kirja. Neljännen päätin jättää lukematta, ehkä joskus kun kaikki muu maailmassa on luettu.

Lilan tarina on loppujen lopuksi karu tavallinen tuon ajan naisen tarina, mutta kirjailijan vapauksilla Ferrante luo siitä jännittävän seikkailun. Kiinnostavammaksi nousee lopulta Elena, joka epävarmuudestaan huolimatta on tavoitteellinen ja saavuttaa asioita, joista ei edes haaveillut. Vaikka ei se helppoa hänelläkään ollut.

Machoilu ja ylipäätään väkivalta kirjoissa olivat älyllisesti heikkojen ja sosiaalisesti taitamattomien ylivaltaa ja mafian läsnäolo taustalla luo kirjoihin jollain tavalla vastenmielisen tunnelman. Toisaalta kaupunkikuvaus ja ihanien lomapäivien vietto tekee kuvasta kauniimman ja hetken voi kuvitella itsekin lomailevansa jossain päin Italian rannikkoa.

Bestselleriksi kohonnut Loistava ystävä ja koko sarjan menestys tietysti puhuvat vastaansanomatonta viestiä tarinan voimasta. Itselleni se jäi lopulta hieman vieraaksi ja kylmäksi – Napolin hehkuvasta auringosta ja katujen hohkasta huolimatta.

Olkoon uuden vuoden lupaukseni seuraava: – Jos minut palkitaan, lupaan lukea sarjan neljännen osan jonkin erinomaisen italialaisen viinin äärellä.”

Kun noin paljon luvataan, niin lopussa kiitos seisoo…

Sirpa Taskinen on edelliseen verrattuna vähän vaikuttuneempi.

“Elena Ferranten Napoli-trilogia on vaikuttava kokonaisuus. Sen päähenkilöinä on kaksi Napolin köyhälistön tyttöä, Elena ja Lina, jotka ovat toistensa parhaat ystävät, mutta myös pahimmat kilpailijat. Kirjojen minäkertoja on Elena, jolla on mahdollisuus käydä kouluja, mutta huippuälykäs, hurjapäinen Lina hankkii itsekseen laajan sivistyksen ja atk-taidot. Trilogian aikana tytöt kasvavat aikuisiksi, ja heidän erilaisia tunteitaan ja valintojaan mm. miesten suhteen kuvataan tarkasti.

Tv-sarjassa tunnepuoli jää vähemmälle; sekä pikkutytöt että aikuisemmat näyttelijät ovat varsin ilmeettömiä. Tappelut ja räiskinnät korostuvat ruudussa, joskin ne varmaan ovat (olleet) napolilaista realismia.

* * *

Tuula Hynynen toteaa näin:

“Elena Ferranten Napoli-sarjan kuvaa samalla sodanjälkeistä Italiaa ja sen nopeaa muutosta. Kolmas osa, jossa Elena on keskellä Italian poliittisia tapahtumia vasemmistosuuntauksineen, tuntui minulle tutunomaiseltapuolisoni kirjoittelusta ja kiinnostuksesta Italian politiikkaan.”

Juhani Niemi tunnisti tv-sarjasta, jonka oli jo ehtinyt nähdä.
“Kun nyt on joskus tullut seurattua HBO:n tuotantoa, niin jokin aika sitten tuli kahdeksanosainen sarja, joka perustui salanimellä Elena Ferrante kirjoittaneen henkilön (ei ole tietoa edes siitä, onko kyseessä mies vai nainen) neliosaiseen Napoli-sarjaan ja sen ensimmäiseen osaan, josta visasitaatti, nimeltä Loistava ystäväni. Vahvalla otteella kirjoitettu, monien kriitikoiden arvostama, teos Lilan ja Lenùn ystävyydestä ja kohtaloista Napolin katujen kurjuudessa.”

Unto Vesa kommentoi, että…
“Monet kuulemma suuttuivat, kun eräs tutkiva journalisti paljasti, kuka salanimen takana on. Eipä tullut kiitosta – kas kun joskus salaisuuksien viehätys on juuri siinä, että pysyvät salaisuuksina.”

Tauno Telaranta kuittaa saman asian näin:
“‘Tein työni. Eikö se riitä?’

Näin kommentoi Elena Ferrante, kun hänen henkilöllisyyttään on yritetty selvittää.”

Veikko Huuska avaa tuota salanimivyyhtiä.

“Elena Ferrante on paitsi menestyskirjailija, siis bestselleristi, myöskin stadyseller – ja maailmankuulu kadehdittukin taiteilija. TIME Magazin määritteli hänet 2016 maailman 100 vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon. Miten sellainen voi säilyä pettämättömänä pseudonyuminä kaikki nämä vuodet? Italiassakin, maassa jossa monet tämäntyyppiset peittelyt kyllä tunnetusti onnistuvat.

No, tutkiva journalisti Claudio Gatti väitti 2016 paljastaneensa Ferranten taustapersoonaksi Anita Raja -nimiseksi, roomalaiseksi kääntäjäksi, saksanjuutalaista sukua olevaksi, jonka äiti menehtyi leirillä. Tämä torjuttiin, ja paljastajaa syytettiin machoilusta ja seksismistä.

Parannettu versio Anita Raja -väitteestä (tilitietojen perusteella) oli tekstianalyyttinen päätelmä, että kyse olisikin tuplapersoonasta, jossa toinen osapuoli olisi Rajan puoliso, Domenico Starnone, ainakin Italiassa tunnettu napolilainen kirjailija. Starnonen tektejä on lähiluettu paljastusmielessä, mutta erityisemmin ne eivät näytä natsaavan Ferranten tuotannon piirteisiin, vahvuuksiin ja tunnelmaan.

Ferranten romaanit ovat naisromaaneja ja napolilaisromaaneja. Mutta Starnone on kylläkin napolilainen, mutta ei nainen; Raja puolestaan on nainen mutta ei napolilainen. Mutta yhdessä… he (voisivat) olla…’
Starnone pitää tarkkaa rajaa, ettei hänen antamiensa haastattelujen yhteydessä saa kysyä tästä väittämästä, mutta toisaalta hän on joskus ikään kuin leikitellyt tulella toteamalla oma-alotteisesti, että hyvän kirjailijan tulee olla muuntautumiskykyinen, ja pystyä asettumaan jonkin toisen saappaisiin. – – –

Esitän Ruotsin akatemialle toivomuksen: sitten jos/ehkä kun myönnätte Elena Ferrantelle kirjallisuuden Nobelin, asettakaa sen luovuttamisen ehdoksi, että hän tulee henkilökohtaisesti noutamaan sen Tukholmaan!”

* * *

Ossi Lehtiö pohtii kielimiehenä kirja nimeämistä.

“Italiaksi Loistava ystäväni ilmestyi vuonna 2011 ja seuraavina vuosina kolme seuraavaa. Ehkäpä kustantaja on ollut hivenen liian amerikankielinen ja siksi kirjan nimi ei vastaa aivan alkuperäistä, sillä paremmin se voisi olla Älykäs ystäväni tai Ihmeellinen ystäväni. Loistava tuo esille enemmän sellaista elämää, jota ns. suihkuseurapiirit elävät ja siinä on kimallusta ja loistoa. Kirjan elämässä sitä ei ole, vaan on älyä ja kykyä selviytyä omaehtoisesti ja erinomaisesti.

Loistava ystäväni -teoksen on suomentanut Helinä Kangas, joka on tehtävässään onnistunut mallikkaasti. Tetralogian muut osat ovat Storia del nuovo cognome eli suorana käännöksenä Uusi sukunimi, Storia di chi fugge e di chi resta eli Tarina niistä, jotka lähtevät ja jotka jäävät sekä Storia della bambina perduta eli Kadotetun lapsen tarina.”

Raila Rinne kuuluu niihin, joille paljon kohuttu romaanisarja oli pettymys.

“Itse tartuin Loistavaan ystävääni vasta kuultuani useammankin ystäväni kiittävän ja suosittelevan sitä. Petyin; en samastunut kumpaankaan tyttöön, vielä vähemmän heidän kotikulmiinsa. Luin kuitenkin myös muut osat odottaen jotain minuun tarttuvaa. Ajoittain seurasinkin kiinnostuneena Lenun vaiheita kirjallisissa ympyröissä. Viimeisen osan luin englanniksi, koska sitä ei ollut vielä suomennettu.

Mielestäni sarja ei ole saamansa suitsutuksen arvoinen. Ansiokasta toki on kertoa kahden erilaisen henkilön elämänvaiheista pitkältä ajalta sekä kuvata riehakkaan eteläisen suurkaupungin koteja, kortteleita, makuja, hajuja, ääniä kaikessa runsaudessaan. Tunnen kirjallisuutta aivan liian suppeasti arvioidakseni kuinka ainutlaatuista Ferranten pitkä aika-akselion nykyromaaneissa. Väinö Linna kuvasi ainakin kuutta vuosikymmentä Pohjantähdessä, esimerkiksi.”

Näin Pertti Vuorela:
“Kuuntelin äänikirjana Loistava tulevaisuutta, jotta sain juonesta ja tarinasta kiiinni. Tyttären hyllystä löytyivät tetralogian muut osat, joita myös vilkuilin.

Elena Ferranten tetralogian kohderyhmä näyttäisi olevan nuoret ja aikuiset naiset. Ajankuvana ja kehitysromaanina se on antoisa ja aion katsoa tv- sarjan kaikki kahdeksan osaa.”

* * *

Eero Reijosen kuuntelu/lukukokemus osoittaa painetun sanan mahdin. Paljon muutakin hän tarinoi, mutta tässä paeri katkelmaa.

“Myönnettävä se jälleen on: riviäkään tämän kertaisen

Visataiteilijan tuotannosta en ollut lukenut, ennen kuin Visiiri siihen ‘pakotti’. Lukusessiolla en nytkään aloittanut, koska suositut kirjat ovat lainastoissa kortilla.
Apua en aluksi kehdannut perheeltäkään tässä tapauksessa pyytää, vaan käynnistin omatoimitutkimuksen. Aloitin kuuntelun kirjailijan tetralogiaa edeltävillä opuksilla(eli menin todennäköisesti Visiirin pikku peippaukseen). Hienoja opuksia, mutta visakirjaksi niistä kummastakaan ei ollut.

Yle Teeman dokkarista sain myöhemmin selville, että tekijän kolmas teos ennen menestyssarjaa, ‘La figlia oscura’, jota ei vielä ole käännetty suomeksi, olisi ollut tavallaan pitkä prologi Visakirjaan.
Jatkoin kuuntelulinjalla; puhelinkoneen bittivarasto täyteen ja äänikirjoja tonkimaan. Tiesin löytäväni vastauksen, jos jaksaisin olla kuulolla. Erja Mantolla siis jatkettiin. Eikä kovin pitkään tarvinnut odottaa, kun oikeat sanat tulivat kohdille. Sitten vaan maistelemaan pähkinän sisältöä…

Tässä vaiheessa koin erään äänikirjojen suurkäyttäjäurani (alkoi jo yli 30-vuotta sitten, silloisen kulttuurilaitos Yleisradion välityksellä, itse nauhoittamallani kaseteilla) suurimman järkytyksen: alansa huippu tulkitsemassa mitä ilmeisimmin laatutekstiä. Eikä homma toimi. Ainakaan tämä visakallo ei päässyt kiinni tekstiin… No, kun nöyrryin avunpyyntöön,kaivatut kirjatkin löytyivät nopeasti… Ja sitten kuukauden ja viikon vanhan Samuel-pojan vaari alkoi lukea tihrustaa tekstiä. Rytmin hakemiseksi se meni, mutta kun oikea tyyli löytyi, niin luku-urakka ei enää maistunut puulta, vaan Valiopähkinältä. No, ei se lukukokemus ihan kymppisakkiin yletä, mutta liepeitä hipoo. – – –

Visaopus on aito lapsuuden kuvaus. Hoplop-sukupolven, ainakaan Pisa-tutkimuksen kärkimaan kansalainen, ei pysty tätä määrettä purematta nielemään. Naisiin ja lapsiin kohdistettu väkivalta, mustapörssi, tapot ja armoton korruptio vallitsevat. ( Kyllähän melkein näitä kaikkia ilmiöitä, pienimuotoisimpina toki, oli tarjolla 50-60-lukujen aikana Helsingin Kalliossakin), mutta ihan uniikki ilmiö oli Napolin seutujen asukkien katkera vihanpito sukujen ja myös sukulaisten kesken….

No, tässäkin perslävessä, jonka raadollisuutta kirjailija ei yritä mitenkään peittää, päällimmäiseksi nousee raadollisen ihmisen nouseminen pinnalle, kasvaminen aikuisuuteen. Kaiken ketkuilun oheen mahtuu\!q piisalti rehellisyyttä ja vihanpidon lomaan sopii rakkautta ja mustasukkaisuuden ( joka on kantava teema) oheen piisaa myös aitoa välittämistä.”

Loppuun Reijoselta tuli vielä PS:

“Piti ihan kunnioituksesta Erja Mantoa kohtaa ottaa vielä eilen kuulolle visakirjan ääniversio. Nyt kun ‘nuotit’ ovat hallussa, loksahtaa taiteilija Mantonkin tulkinta hienosti kohdalleen. Kyse ei siis ollut visakirjan ja lukijan puutteista. Vika oli kuuntelijan korvien välissä. Ja se, jos mikään, on tämän tarinan pienin yllätys.”

Vilkkaan visakierroksen muita tietäjiä olivat Eija Vakinen, Matti Kärkkäinen, Jouko Grönholm ja Jorma Kataja. Tällaiset vilkkaat visat pitävät seremeniamestarinne virkeänä. Kiitos siitä ja onnittelut “Make” (näin ex-kollegoiden tuttavallisuudella) Rajakankaalle viikon palkinnosta.

Visasitaatti 2

Koska Demokraatin seuraava numero on tämän journalistisen instituution 125-vuotisjuhlalehti, on Kirjavisankin syytä olla juhlatuulella, ja painua työväenlehdistön syvään juuristoon. Runo (josta ohessa kolme ensimmäistä säkeistöä yhdeksästä) ilmestyi ensi kerran eräässä ammoin vuosittain ilmestyneessä “alpumissa”. Kirjoittajasta taas on sanottu, että hän oli työväelehdistön terävin kynämies kautta aikain. Tuo terävä pää heilui joskus myös pilvissä.

Siis kenen? Ja mitä muuta on kerrottavana tästä huimasta kynäilijästä?

Vastaukset 17.2. mennessä sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi tai postitse Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 HKI. Yhdelle palkinto.

Voi kansani miehekäs lahjakas sie!
Min mainehen sullekin varannut lie
tulevaisuuden kohtalo, vuossatain tie?
Ylös päivähän päin vai yöhön se vie?

Sun tähtesi Wäinämö maailman loi
jo kätkyes vieressä kantelo soi.
Sun kohtalo Suomen niemelle toi
sekä kaikkea antoi, min suinkin voi.

Nyt tuomesi tuoksuu ja kukkia luo.
Sen mehua luonnon hengetär juo.
Mut miltäpä näyttää tuomesi tuo?
Mun tarkempaan sitä silmätä suo.