Unto Vesa ehätti jälleen kerran ensimmäisenä sähköpostilaatikolle ja lähetti ytimekkään viestin:

“Tehtävän ratkaisu (ainakin osin): Anne B. Ragde: “Berliininpoppelit”. En tiedä vielä mikä osa, mutta on tuo trilogia yksissä kansissakin.”
Siinähän se oikea vastaus tulikin, trilogialla kun on sama nimi kuin kysytyllä avausosalla. Jota etsi kuumeisesti Vuorelan Pertti:

“Visakirjailija Anne B. Ragde (s.1957) on maailmanmaineestaan huolimatta minulla uusi tuttavuus. Visakirja Berliininpoppelit (suom. 2009) oli kirjailijan läpimurtoteos. Olisin halunnut lukea sen nyt visaa varten, mutta kaikki kappaleet lähikirjastoissa Espoossa olivat lainassa, ilmeisesti muilla visailijoilla. Laitetaan lukemattomien lukemattomien kirjojen listalle.”

“Berliininpoppelit onkin varsin koukuttava sukutarina kolmesta hyvin erilaisesta veljeksestä. Yksi on sikatilallinen, toinen hautausurakoitsija ja kolmas ikkunasomistaja. Anne B. Ragde (s. 1957) kirjoittaa tavallisista arkipäiväisistä asioista, mutta saa henkilönsä tuntumaan varsin uskottavilta – ehkä vanhimman veljen tytärtä ja nuorimman veljen rakastajaa lukuun ottamatta.
Kirjan lopussa paljastuu varsin järisyttävä sukusalaisuus, joka valaisee menneisyyden merkillisyyksiä. Tarinan olisi hyvin voinut päättää tähän, mutta ilmeisesti suuren suosion vuoksi kirjailija on kirjoittanut kaksi jatko-osaa (joita en ole lukenut), ja trilogiasta on tehty Norjassa myös televisiosarja.”

* * *

Sirkka-Liisa Piirainen on mainitun tv-sarjan ystävä.

“Anne B. Ragde todella täyttää joulukuussa 60 vuotta. Norjalainen kirjailija on menestynyt varsinkin Berliininpoppelien (2004) ansiosta myös kansainvälisesti. “Erakkoravut” ja “Vihreät niityt” seurasivat sitä. Tämä vuosi toi esiin odotetun neljännen osan, Perintötilan (suomennos Katriina Huttunen).

Sarja tarjoaa mutkikkaita perhesuhteita tehokkaan huumorin kantamana. Neshovin perheen vaiheet päätyivät myös tv- sarjaksi, jonka olen nähnyt. Oli nautittavaa katsella ja kuunnella kiinnostavaa norjannkielistä tarinaa – yleensä sarjojen väki taitaa rakastaa ja vihata amerikan-englanniksi.”

Eero Reijonen äityi tälläkin kertaa lähes Sinuhe-mittakaavan kirjailuihin. Tässä valittua palaa:

“Minä tunnustan kiduttamatta…yllättäen pidin melkoisesti tästä ‘Poppelikirjasta’. – – – Vahinko, ettei Anne Ragde enää pystynyt/halunnut säilyttää tätä tasoa ihan trilogian tappiin asti. Trilogian kakkososa, “Erakkoravut” on jo vähän pysähtynyt. Ja kolmas, Vihreät niityt on pääosin henkilökuvaukseen perustuvaa, mutta kylläkin ihan ilmavaa tarinaa. Täysin luettavaa on se, muttei yhtä jäntevää kerrontaa kuin Poppeleissa… – – –

Löytyi tästä visataiteilijasta linkki myös suomalaiseen kirjallisuuteen. Tämänvuotisilla Göteborgin kirjamessuilla (ulkona paukkuivat savupommit, sisällä oli seesteisempää) oli, yhtenä monien joukossa, kirjailijakeskustelu mielenkiintoisella kokoonpanolla: Anne B. Ragde ja Tommi Kinnunen. Anne oli mainostamassa jo neljättä… ja vähän viidettäkin Neshov-tarinaa ja myös tulevaa tv-sarjaa. Kinnunen taas hurmasi ‘Lopotti’-käännöstensä tulevaa lukijakuntaa, toki paljon kollegaansa vähäisempää… Ja otsikko maestrojen keskustelulle se vasta sikahyvä olikin: ‘Should I stay or should I go’ pöllitty hauskasti The Clash yhtyeen kasarihitistä. Teemana oli siis muutto kaupunkiin.”

Palkinto Sirkka-Liisa Piiraiselle ja sitten kuulemiin. (rb)

Viikon sitaatti

Tämän viikon kirjailija taitaa olla visahistorian emnsimmäinen Jussi-palkittu näyttelijä, vieläpä esikoiselokuvastaan. Esikoinen on tämä hänen romaaninsakin, joka on visalaskurilla mitaten taas tuore tapaus. Jo ennen kirjan ilmestymistä se nähtiin viime vuosikymmenellä näytelmänä.

Kuka on tämä räväkkä moniosaaja, jonka tytärkin on näytellyt elokuvassa, mutta ennen kaikkea musisoinut? Vastaukset viimeistään 13.12. mennessä osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

“Lentokoneen sivuovi lävähti auki. Hurja ilmavirta hakkasi kasvoihin, melkein irrotti ihon, Tuula katsoi maata kaukana allaan, pieniä pisteitä, jotka oikeasti olivat puita tai taloja, teiden kiemurtelevia matoja, karttasivulta näyttäviä vesialueita.

Tuula oli pyörtyä.

Ei jumalauta, mitä mä täällä teen. Ei tämä ole totta ollenkaan, aikuinen nainen ja jotain näin outoa tekemässä, nyt lähtee henki tai ainakin katkeaa jalat, hän ajatteli ja hyppäsi pelkän ilman varaan.”