Kirjallisuus
14.11.2018 18:00 ・ Päivitetty: 14.11.2018 09:43
Kirjavisa: Piirikunnassa perin hiljaista
Ahkeralla visavastaaja Eero Reijosella on ollut Korfun residenssillään sen verran yllättäviä lomasattumuksia – kuten maanjäristystä ja vesiviruksia – että “ohi meinasi visapähkinä pyöriä tällä kertaa. Ei se mikään hampailla puhkottava ollutkaan.”
No ei näemmä ollut, juu. Kokonaista kaksi vastaajaa! Joista muuten molemmat palkitaan – ihan vaan kaikkien yrittämättä jättäneiden kiusaksi.
No, leikit ja kiusat sikseen. Annetaan Reijosen jatkaa, kun kerrakin on tilaa. Hän katsoi oitis oikeaan ilmansuuntaan.
“Pari hyvää Venäjän vallan aikaista ehdokasta olisi ollut, mutta ne oli jo myyty. aikaisempina visavuosina.
Mutta Venäjällä selvästi liikuttiin. Yhden yön minua unissani vaivasi se vihjeen “sinisellä nankiinikankaalla päällystetty puoliturkki”. Olin siitä muinoin lukenut, mutta se opus paljastui tutkinnassa Gogolin “Keisarinnan tohveleiksi”, äijä oli jo vieraillut visassa ja värikin oli väärä.
Kyllähän näistä Venäjän papiston ja poliisin arvostelijoista ja tsaarinvallan kritisoijista novelleja löytyi… Ja yhden uskoin kuvaukseen, vähän sovittamalla, istuvankin.
Nikolai Leskovia olin lukenutkin, tosin nuorehkona miehenä. Tämä visaehdokkaani on saanut viime aikoina paljon julkisuutta uudesta filmisovituksesta ja oopperan henkiin herättämisestä. Tämän yhden hullun diktaattorin, Stalinin, aikaan oli säveltäjän, englantilaisittain Shoshtakovich, henki hupaa, sillä diktaattori-Joe veti herneen nenäänsä, kieltämättä ajan oloon rivohkosta kappaleesta.
Visakirjailija oli kyllä perehtynyt aiheeseen, hän oli ollut liikeyhteydessä englantilaisten kanssa, oli sukulaisuuttakin ja hyvin hän tunsi heidän kulttuurinsa, niin kuin melkein kaikkien asemapaikkojensa. Ja kaipa hän jonkinlaista moraalistakin hapatuksen karkoitetta keräsi reissukonttiinsa, näin epäilen, koska visakirjailija ei voinut katsoa sivusta Venäjän poliisin korruptiota. Siitä molemminpuoliset vihat ja vaihtuvaiset työpaikat. Oli hän muutoinkin omanlaisensa, ei sopinut kaavoihin. Loi uusia suuntia, käytti viivoja, mutta jatkoi niillä juttua ihan toisilla tyyleillä.
Aika modernia sanoisin, jos osaisin. Matkoillaan Euroopassa Nikolai Leskov näki myös eri kirkkokuntien suhmurointia ja tästä alkoi myös oman maan hengenmiesten arvostelu. Henkinen, hengellinen mies Leskov oli, sitäkin omanlajistaan… Eurooppalaiset vapausaatteet saivat myös Venäjän keisarivallan näyttämään aikansa eläneeltä.
Visakirja on siis Nikolai Leskovin ‘Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth’ vuodelta 1865. Suomennos Juhani Konkan vuodelta 1962.”
Niinpä on. Jos ette muuten usko, niin visayhteisön kylänvanhimpiin – siis jotakuinkin alusta lähtien mukana olleisiin – kuuluva Sirpa Taskinen saa asian vahvistaa.
“Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth on hurja kertomus naisesta, joka tylsään avioliittoonsa kyllästyneenä ottaa rakastajan ja surmaa appensa ja miehensä. Rahan makuun päästyään hän raivaa vielä tieltään mahdollisen perijän. Siperiaan karkotettuna matkalla tulee mukaan vielä loukattu kunnia ja mustasukkaisuus, eli kaikki klassiset murhasyyt käydään lävitse. Kronikka on tiettävästi tosipohjainen.
Nikolai Leskov (1831-1895) toimi aluksi kirjanpitäjänä eri kanslioissa, sitten sanomalehtimiehenä. Hän onnistui herättämään suuttumusta eri piireissä hyökkäämällä näitä vastaan, erityisesti raivostuivat ns. radikaalit kirjalliset piirit. Tolstoita hän kuitenkin ihaili.
Leskov aloitti kansankuvauksilla mutta siirtyi lopputeoksissaan kuvaamaan ortodoksista uskonnollisuutta ja papiston elämää. Hän oli matkoillaan kerännyt kielellisiä vaikutteita Venäjän eri puolilta ja myöhemmin häntä onkin nimitetty venäläisimmäksi kaikista venäläisistä realisteista.”
Palkinnot siis molemmille ja kohti uusia kirjaseikkailuja… (rb)
Viikon sitaatti
Kohta neljännesvuosisadan kestäneellä kirjailijataipalellaan viikon henkilömme on julkaissut runokokoelmia harvakseltaan, vaikka lyyrikoksi lienee pitkälti mielletty, ei vähiten siksi, että oli perustamassa erästä yhteisöä, josta tuli 24 vuotta sitten tavattoman suosittu. Mutta hän on myös esseisti, kriitikko ja suomentaja, joka on kääntänyt suomeksi niin Nobel-runoilijaa kuin maailman ehkä parhaan urheiluaiheisen esseekirjan.
Näin runsailla vihjeistöllä pitäisi selvitä, kuka kirjoitti mitä ja milloin ja ehkä missä. Vastaukset viimeistään 21.11. mennessä osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.
“Annan kaiken mutta yksinäisyyden pidän, siinä asun.
Maa on perin kupera paikka kulkea kulkea, taivaanranta
kallistaa sapeleitaan ja suuntaa niitä sydämeen,
pitemmällekin. Onko moottoritie niin pitkä että
se vie maan reunan yli, johonkin suureen kattilaan.
Nyt sekoitan aineet, juurekset, sapen, liemen,
jänteet ja veren. Syntyy monta luonnosta huomiseen,
kuin haperot lehdet hopeaisella tarjottimella.
Ateria on valmis, syöjiä on monta. Vain yksi puuttuu,
niin kuin kaikkina iltoina. Jokainen runo kertoo
puutteesta.”
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.