Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kirjallisuus

Kirjavisa: Pitkien virkkeiden kirjallinen sinfonikko

Antonio Muñoz Molina.

Visaväki ei näyttänyt pääsiäisenäkään apatisoituneen juhamietomaisesta mämminsyönnistä tai ylenmääräisestä suklaamunien popsimisesta, vaan on ollut tuoreena ja terveenä cvastauspostia lähettämässä. Arvuuteltu espanjalaiskirjailija tunnistettiin mukiinmenevästi.

Petri Kettunen avaa pelin menemällä suoraan asiaan.

“Kysytty kirjalija on Antonio Muñoz Molina. Hän voitti ranskalaisen Prix Femina l’Etranger- palkinnon parhaasta käännösromaanista v. 1998. Vuodesta 2013 lähtien hän on ollut Espanjan kunninkaalisen akatemian jäsen. Molina debytoi jo vuonna 1983 (‘El Robison urbano’) ja kirjoittanut kaiken kaikkiaan 23 romaania, joista on suomennettu vain kuusi teosta.”

Sitaatin Kettunen arvelee olleen teoksesta “Sefarad”, vaan eipä ollut se. Oikean kirjan nimeää Juhani Niemi:

“Hakematta tulee mieleen tämän hetken ehkä kuumin espanjalainen kirjailija, painosten kuningas, Espanjan kuninkaallisen akatemian nuorin koskaan valittu jäsen, monin palkinnoin huomioitu Antonio Muñoz Molina. Romaanista ‘Täysikuu’ hän sai Femina Étranger- palkinnon 1998.

Visasitaatti taas löytyy teoksesta ‘Öinen ratsumies’, alkujaan ‘El jinete polaco’, eli puolalainen ratsastaja. Melko tuore käännös Keltaisessa kirjastossa, 2010, vaikka alkuteos on ilmestynyt jo 1991. Romaanin pehmeästi aaltoileva kerronta kutoo yhteen rakkaustarinan ja pikkukaupungin kronikan, joka heijastelee koko maan vaiheita yli sadan vuoden ajalta.”

Unto Vesa tarkentaa vielä sitaatin paikan suurennuslasilla.

“Kysytty kirjailija on Antonio Munoz Molina ja teos Öinen ratsumies, sitaatti sen ykkösosasta Äänten valtakunta.  Ei meinannut osua millään silmiin, kun etsin lyhyttä kappaletta, ja Munozin kappaleet ovat sivujen mittaisia.”

Totta, peninkulman pituisten virkkeiden kanssa tuskaili visaukkonnekin. Vaikka kirjassa on päälle 750 sivua, oli sopivan ytimekkään lainauksen löytäminen työn ja tuskan takana.

* * *

Eero Reijonen tarttui Sefaradin innoittamana tiiliskivi-Ratsumiestä sarvista, ja ryhtyi luvulle.

“Sinuhen paksuinen opus edellytti lisätoimia perheessä. Laatuteoksen lukemisen Laistaja määräsi taannehtivasti itselleen ulkonaliikkumiskiellon. Täysihoidossa luonamme oleva karvaton lassie, Mooses nimeltään, kiikutti remminsä ajallaan lakeijansa syliin, palveluhommat piti suorittaa. Muutoin loikoiltiin mainion kertojan seurassa lukuseslongilla.

Andalusialaisen kirjailijan Sefarad, vasta vuosikymmen visakirjan jälkeen kirjoitettu, on kertomuskokoelma vainotuista, juutalaisista enimmäkseen. Se oli saanut aikanaan hyvät arvostelut. Näköjään laumaeläin Visakallo sitä tietysti aikanaan lukemaan. Tarinat olivat hienoja, todella ajankohtaisia yli vuosikymmen  sitten. Ja vielä ajankohtaisempia tänään. – – –

Öinen ratsumies on välillä naivi, junnaava, asioita toisteleva ja lemmenkohtauksissa joskus kiskaviihten liepeitä hipova. Mutta on se kuitenkin sujuvaa, mukaansa tempaavaa. Sefaradin kerronnallista jaksotusta verrattiin vaihtuviin melodioihin, teemojen toistot rinnastuivat vapaaseen sinfoninen musiikkiin.

Tämän muistaen ryhdyin kirjalle. Luin kolme Ratsumiehen päälukua kerrallaan ja kyllähän tarinassa selvä musiikin tempo oli. Se vaihteli kyllä lukujen sisälläkin, mutta pitkillä vedoilla teksti todella soljui.
Fiilistellessä tekstimääräkin alkoi lukijasta tuntua sopivalta andalusialaiseen kertomukseen. Hienoja tarinoita, vähän aikaan irrallisia, mutta myöhemmin kokonaisuuteen liittyviä. Kehystarinan keskiössä on seinään muurattu nuori aatelisnainen, jonka lähes satavuotias lääkäri-rakastaja don Mercurio löytää ja antaa näin aikaperspektiivin muisteloille.

Teoksen nimen lopulliselle lähteelle kirjailija johdattaa viimeisessä osassa. Nadia huomaa isänsä, majuri Galazin sulautuvan ratsumiehen hahmoon kun hän isän kuoleman jälkeen löytää tämän jäämistöstä grafiikanlehden. Alkuperäistaulu on Rembrantin  ‘Puolalainen ratsumies’. ”

Myös Mauri Panhelainen ymmärtää molemmat suhtautumistavat, plus- ja miinus-varaukselliset.

“Kirja on kuin tiiliskivi, eikä sen aloittamista helpota se, että virkkeet ovat pitkiä ja monipolvisia heti alusta alkaen. Sisältökin on painava, riittäisi parin kolmen kohtuullisen kokoiseen romaaniin. Kun pääsee kynnyksen yli teokseen sisään, eteen aukeaa kiehtova tarina, kaunokirjallinen seikkailu Espanjan 1900-luvun mentaalihistoriaan. – – –

Molinan proustilainen  ja rönsyilevä romaani jakaa lukijoita ja kriitikoita. ‘Nerokkaasti polveileva kerronta vie matkalle tarunomaiseen menneisyyteen’, hehkuttaa ihastuksesta hengästynyt lukija.

Toisenlaista suhtautumistakin löytyy. Jokainen lukija ei välttämättä jaksa innostua pitkien monipolvisten lauseiden availusta. Kirjan tekee vaikeaksi suunnaton rönsyily ja tarinan hukkuminen sen sekaan, sanoo eräs blogisti. ‘Eihän hyvän kirjallisuuden pitäisi olla näin ikävystyttävää’, huudahtaa vastahakoinen kriitikko.”

* * *

Pertti Vuorelalla lopullisen kannan ottaminen on vielä vaiheessa.

“Antonio Munoz Molina oli minulle vain nimeltä tuttu huolimatta vahvasta maineestaan. Sain kirjastosta Öisen ratsumiehen ja aloin lueskella sitä. Lukuisia kertoja Espanjassa olleena lukeminen tuntui jo etukäteen miellyttävältä. Pääsisin syvemmälle Espanjan kulttuuriin. Öinen ratsumies on kuitenkin yli 750-sivuinen järkäle täynnä tiukkaa proosaa, joten kirja on vielä pahasti kesken.”

Sirpa Taskisella se näyttää jäävän pysyvämmin kesken.

“Kyllähän sitä nuorena luki paksuja moniosaisiakin raamattuja poistiehensä, mutta nyt jo pelkästään 767-sivuisen opuksen katseleminenkin väsyttää. Etuliepeen mukaan ‘romaanin pehmeästi aaltoileva kerronta tempaisee lukijan mukaansa’. Kun muutaman sivun jälkeen näin ei käynyt, taitaa Öinen ratsumies jäädä minulta pelkän selailun varaan.”

Ilpo Pietilällä urakka on vasta edessä.

“Kummasti vaan kirjahyllystä, kirjojen päältä löytyi käden käänteessä tämä vielä lukemistaan odotteleva visateos. Nyt se sitten pääseekin mukaan Lapin reissulle. Jos vaikka olisi mahdollisuus uppoutua sen sisältöön ja ainakin päästä hyvään alkuun sen luennassa.”

Oma apu oli paras apu Raila Rinteellekin.

“Nytpä löytyi visavastaus omasta kirjahyllystä: Antonio Munoz Molina, Espanjan kuninkaallisen akatemian jäsen, journalisti ja tuottelias romaanikirjailija. Löysin hänet kauan sitten silmieni osuttua taskukirjaan nimeltä ‘Talvi Lissabonissa’. Tykkään Lissabonista ja jazzista ja eritoten saksofonin soitosta, joten se kirja tulee luettua harva se talvi aina uudestaan. – – –

Sofi Oksasta ja Antonio Munoz Molinaa yhdistävä palkinto on Ranskassa parhaalle käännösromaanille myönnettävä Femina-palkinto. Oksanen sai sen Puhdistuksesta vuonna 2010.

Munoz Molinan kotisivuilta käy ilmi, että hän kommentoi jatkuvasti tapahtumia Madridissa ja kirjallisuudessa. Tuorein äsken avaamani artikkeli koski Jevtushenkoa, jonka kuolemasta uutisoitiin huhtikuun alkupäivinä.”

Ulla Vaara koukkaa Maginan auringon alle mutkan kautta.

“Kun on lukenut psykologi, filosofi, feministikirjailija Julia Kristevan kirjan ‘Muukalaisia itsellemme’, jossa pohditaan historiallisesta ja psykologisesta näkökulmasta, mitä on elää ulkomaalaisena tai muuten erilaisena Euroopassa, ymmärtää paremmin Antonio Muñoz Molinan Sefarad -romaania, jonka  keskeisiä teemoja on pakolaisuus ja sen seurauksena vieraantuminen, toiseuden tunne ja muukalaisuus. – – –

Viikon 14 sitaatti ei kuitenkaan ole Sefaradista ja nyt joudunkin menemään arvauksen puolelle. Nimittäin kummassakin hänen viimeisimmässä romaanissaan keskeisessä osassa on Maginan maalaiskaupunki, joka on

Muñoz Molinan synnyinkaupungin, Andalusiassa sijaitsevan Ubedan fiktiivinen versio. Magina on vahvemmassa osassa ‘Kuun tuulessa’, joka on omaelämänkerrallinen, jota tosin osin Öinen ratsumieskin on, joka kertoo nuoren ihmisen ja suvun elämästä Francon aikakaudella ja sitten Francon jälkeisestä ajasta.”

Ulla osuu entten tentten -hokemalla oikeaan kirjaan. Samoin käy arvauksissaan myös kokkolalalaiselle Jaana Pikkarainen-Haapasaarelle ja tamperelaiselle Irma Koskelle. Flaksi puolestaan käy Raila Rinteelle, jolle menee viikon palkinto. (rb)

Viikon sitaatti *

Kevään kolmannen tähdellisen “kertaustehtävän” kirjailija poistui joukostamme murheellisen varhain, mutta ehti sentään kirjoittaa tuotannon, joka sisällöllisesti hakee vertaistaan kirjallisuudessamme. Nyt esillä oleva novellikokoelman tarina on mahdollisimman epäajankohtainen, mutta varmasti kirjan tunnetuin. Ja novelleihin myös päättyi kirjailijan ura.

Siis kenen, mikä kirja? Vastaukset viimeistään 3.5. mennessä osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki tai sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

“– Ilta tuppaa saapumaan ennen aikojaan kuin sairastunut ihminen töistä kotiin, Aki sanoi ja meni sytyttämään valon. Tänään me ei enää keritä metsästämään. Mutta pidetään pienet peijaiset ensihätään. Ja suoriudutaan matkaan niin aikaisin aamusta kuin mahdollista eli sitten, kun ollaan todistettavasti herätty. Ei tehdä mitään tiukkoja aikatauluja. Time is money, ja sitähän meillä riittää. Ruben ja Simeon, älkää nuuhkiko ja kyhnyttäkö isin parasta ystävää koko ajan! Huomenna saatte vetää pitkin metsää kuin Rajamäki kaarretta. Mutta vaasisi, ikituore veriveljeni!
– Vaasisi! Mikko sanoi ja kohotti lasinsa.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE