Ossi Lehtiö on ranskankielisen kirjallisuuden eksperttejä, joten hänelle tämä oli helppo pala.

“Jo vinkeistä lähti tietämykseni liikkeelle. Pari kertaa ministeri, seikkailija ja ties vaikka mitä. Suomennoksen, jota en kuitenkaan ole aiemmin lukenut, sanat ‘heiluttivat syndikaatin jäsenkorttiaan’ olivat tutun tuntuiset ja vain vahvistivat omaa näkemystäni. Olenhan jokunen vuosi kirjoittanut elokuvasta ja tästä merkittävästä historiallisesta tapahtumasta, jonka eräänlainen raportti tämä kirja on.

Pohjimmiltaan kirjailija oli seikkailija ja pääsääntöisesti itseoppinut. Hän lähti Indokiinaan, jossa hän osallistui antikolonialistiseen sanomalehden toimittamiseen ja hänet vangittiin vuosiksi 1923-1924. Syynä vangitsemiseen oli Khmerien pyhien jäännösten varastaminen. Hän kirjoitti seikkailuistaan romaanin La Voie royale , joka ilmestyi 1930. Suuremman kuuluisuuden ranskankielisessä maailmassa hän saavutti vuonna 1933 julkaisemallaan teoksella La Condition humaine, joka on seikkailun värittämä romaani ja sen innoittajana olivat Kiinan vallankumoukselliset. Sillä teoksella hän voitti Concourt-palkinnon.

Eräs hänen tunnettu puheensa on vuodelta 1964, jolloin hän lausui muistosanat korkealle virkamiehelle ja vastarintaliikkeen taistelijalla Jean Moulinille, kun tämän maalliset jäännöksen 20 vuotta kuoleman jälkeen siirrettiin tasavallan pyhäkköön Pamthéoniin muiden suurmiesten joukkoon.

Vuonna 1996, kun oli kulunut kaksikymmentä vuotta kirjailija ja ministeri André Malraux (1901 – 1976) kuolemasta, hänen maalliset jäännöksensä siirrettiin Panthéoniin.”

Vuonna 1937 espanjan sisällissodasta kertova teos L’Espoire, sai suomenkielisen nimen Toivo ja sen käänsi Kustannusyhtiön Tammen Keltaiseen kirjastoon Väinö Kirstinä. Suomeksi teos ilmestyi vuonna 1983.”

Pekka Jäntti nostaa ensimmäisenä esiin Ernestin.

“Veikkaan André Malraux’n Espanjan sisällissotaan sijoittuvaa romaania Toivo. En ole kyseistä teosta lukenut, mutta sitaatin syndikaatti ja miliisit viittaavat vahvasti mainittuun sotaan. Toivo ei tosiaan ole lähellekään yhtä tunnettu kuvaus Espanjan sisällissodasta kuin Hemingwayn Kenelle kellot soivat tai Orwellin Katalonia, Katalonia.

Aiheesta kiinnostuneille voi myös suositella tasavaltalaisten joukossa taistelleen englantilaisen kuvanveistäjä Jason Gurneyn muistelmateosta Ristiretki Espanjassa (suom. 2000, Desura).”

* * *

Hemingwayhin viittaa myös Eero Reijonen , joka teki tällä kertaa kauden kärkituloksen (ja kaiketi lähes Suomen ennätyksen) vastauksen merkkimäärässä. Tässä muutama valittu:

“Vanhojen kirjojen sijoituspaikkana hirsisen mökin inhan itätuulen vastainen seinä toimii ja aina sieltä lukuiloa löytyy. Historiaa, elämäkertoja, matkakertomuksia ja Keltaista kirjastoa siihen lomaan (kummallinen sarja tähän päivään; ikinä se ei lukijaa ole pettänyt)… Visaopus, voisi melkein sanoa opas, on täysinpalvellut.

Muutama vuosi Väinö Kirstinän mainion suomennoksen jälkeen visakirja tuli virkamiehelle matkaseuraksi. Ei se mikään makoisat unet tuova tyynykirja ole ollut, mutta sitä opettavampi. Tästä opuksesta löytyy joka luennalla jotain uutta. Hemingwaykään, jota suuresti arvostan, ei pysty samaan.

Omassa lajissaan EH on tietysti kunkku. Kenelle kellot soivat opuksen luin viimeksi ihan laskeakseni, kuinka monta kertaa Papá H. hattuilee Gertrud Steinille.

Visakirjailija aloittaa Barcelonasta. La Rambla ei ole tässä yhteydessä pelkästään se sisällissodan kuuluisimman uhrin Frederico Garcia Lorcan ‘ainoa katu maailmassa, jonka ei toivoisi koskaan päättyvän’. Sotanäyttämö, suorat ampumalinjat aseylivoimaisille fasisteille katusodassa tarjoava väylä se oli, pimeässä kadunkulmissa turva väijyville tasavaltalaisille…

Mikään snobi tämä äijä ei ollut. Espanjan sisällissodassa hän osoittautui kaikkea muuta kuin taivaanrannanmaalariksi. No, tavallaan sitäkin, sillä entinen seikkailija-hupeli kokosi Potez-540 pommareista toimivan ilma-aseen ja johti näistä koneista koottua kansainvälistä lentolaivueeta, ihan kelpo tuloksin. – – –

Koska Hemingway ilmiselvästi kilpaili (ja myyntilukujen ja arvostelujen perusteella ylivoimaisen voitokkaasti) visakirjailijan kanssa Espanjan kansan ja kansainvälisten vapaaehtoisten yhteisen rintaman kuvaajana, visa-Eero valitsee mestareiden vertailuaineistoon ranskalaisen monitaiturin haavoittuneiden huolehtimisesta kertova mahtavan kuvauksen: ‘Pelikaanimiesten’ eli  kansainvälisten lentojoukkojen ja paikallisten siviilien suorittama haavoittuneiden lentäjäkumppanien nouto vuoristosta, johon ikäloppu kone oli syöksynyt tulitaistelun jälkeen.

Vain kymmenkunta sivua, mutta niillä nivotaan lukijan mielessä – ja hamaan kuoppaan saakka – yhteen kansainväliset vapaaehtoiset ja paikalliset köyhät, nämä kumaraan asti raataneet ihmiset, kaikki ovat mukana taistelussa vapauden, veljeyden ja tasa-arvon puolesta.”

Mauri Panhelaisen odotus tuli vihdoin palkituksi

“Vuosien varrella olen kirjavisan ratkaisua etsiessäni monesti tutkinut ja epäillyt Andre Malrauxia, tähän saakka turhaan. Vasta nyt tuo merkittävä ranskalainen kirjailija, esseisti ja de Gaullen aikakauden kulttuuriministeri ilmaantui visan päähenkilöksi. Malrauxin romaani Toivo maalaa lukijan silmien eteen tekijän omiin kokemuksiin perustuvan suuren ja värikkään freskon Espanjan sisällissodasta. Niin kuin freskomaalari vetää värinsä kostealle seinäpinnalle, johon se kuivuessaan kiinnittyy lujasti, Malraux kertoo sodan alkuvaiheeseen sijoittuvan tarinansa tuoreeltaan, sillä teos ilmestyi 1937 sisällissodan (1936-1939) jatkuessa vasta toista vuotta.

Malrauxin teosta on kuvattu sotasinfoniaksi, jonka keskeinen sanoma on selkeästi pasifistinen. Näkökulma on tasavallan puolustajien näkökulma. Hatarasti organisoitunutta ja taustaltaan kirjavaa kansanarmeijaa vastassa ovat koulutetut sotilaat, Francon johtamat fasistijoukot, joilla on Hitlerin ja Mussolinin tuki takanaan. Kirjassa tapahtumat ja tapahtumapaikat vaihtuvat jatkuvasti, ja tapahtumien yhteydessä käydään toistuvasti moraalissävyisiä keskusteluja sodan järjettömyydestä ja toisaalta väkivallan oikeutuksesta laillisen tasavallan puolustamiseksi.

Francoa vastaan taistelivat samalla puolella niin anarkistit, kommunistit, sosialistit kuin demokraatit ja tasavaltalaisert, jotka olivat vielä äsken olleet olleet politiikassa toistensa vastustajia. Taustaltaan he olivat kaupunkien työläisiä ja miliisejä sekä ‘häränajajia, pienviljelijöitä, metallityöläisiä, partureita, tekstiilityöläisiä ja leipureita’. – – –

35-vuotias Malraux osallistui Espanjan sisällissotaan lentäjänä, ja kirjasta löytyykin paljon kuvauksia pommituslennoista ja taisteluista saksalaisperäisiä Junkerseja vastaan. Taistelussa Madridista ilmavoimilla oli keskeinen osa fasistien hyökkäysvaunujen vyöryessä kohti kaupunkia. Malrauxin fragmentaarinen tapa kuvata sotaa ei ole helppolukuisinta tekstiä, mutta tarjoaa sinnikkäälle lukijalle hyvän vasteen.”

Veli-Pekka Salmista tehtävä innoitti tarttumaan viimein toimeen

“Visatirehtöörin myöntämä lisäaika teki sen, että hain kirjastosta André Malraux´n teoksen tutkittavaksi. On kyllä ollut pitkään lukuaikomusteni kohteena. Sama koskee tosin muutamaa sataa muutakin keltakantisen sarjan romaania…
Toivo on sävyltään eleginen sotaromaani, joka kuvaa Espanjan lähes kolme vuotta kestäneen sisällissodan alkuvaiheita. Ollaan 1900-luvun ensimmäisen puoliskon väkivaltaisen maailmanhistorian yhdessä saranakohdassa.”

* * *

Riitta Korhonen sanoo heti kärkeen, että “Malrauxin taivutan tietoisesti noin: vanha vakaumukseni on se, ettei suomalaisia lukijoita tarvitse kiduttaa muodoilla Bordeaux’ssa, Bordeaux’sta, Bordeaux’hon”. Hänellä on aika raju muistro romaanin tiimoilta.

Näinä postikurjuuden aikoina visakirja palautti heti mieleen sen, että teoksen suomennoksen ilmestyessä 1983 Helsingissä jaettiin vielä pikapostia viisi kertaa päivässä!
Tosin siitä en osannut iloita silloin, kun eräänä aamuna postiluukkuni oli kolahtanut heti kello 7:n jälkeen. Edellisen päivän Demarissa oli ollut arvioni Andre Malrauxin Toivo-teoksesta, ja saamassani pikakirjeessä kääntäjä Väinö Kirstinä uhkasi haastaa minut oikeuteen. Olin moittinut häntä virheistä ja epätarkkuuksista.

Noh, raastuvan penkit jäivät näkemättä. Toimitin kustantajalle perustelut eli runsaan tusinan esimerkkejä. Eiväthän ne kovin raflaavia tainneet olla, mutta asia jäi siihen.”

Matti Kärkkäisellä kävi säkä.

“Sattuipa kerrankin niin, että minäkin olen lukenut visakirjan ja jopa melko äskettäin (v. 2016)!

Toivo on kollektiiviromaani, joka pyrkii kuvaamaan sotaa moniäänisenä kokonaisuutena eikä yksilön kokemuksena. Vain muutamat henkilöt kohoavat selvemmin näkyviin ja kokonaisia henkilökuvia ei juurikaan muodostu. Nämä ominaisuudet tekivät kirjasta melko vaikean luettavan, ainakin minulle. Kirja lieneekin jäänyt melko pienen piirin tuntemaksi, ainakin jos sitä vertaa vaikka samasta sodasta kertovaan Hemingwayn teokseen Kenelle kellot soivat. Sanotusta huolimatta pidän teosta arvokkaana sotakirjana, jossa on muutamia loistavia kuvauksia. Parhaiten mieleeni jäi Madridin pommitus ja siviilien kurja asema pommituksen uhreina.”

Pertti Vuorela kertoo näin:
“Lueskelin romaania harppoen niin, että sain käsityksen tapahtumista ja henkilöistä. Aikamoista sekamelskaa näyttää raaka sisällissota olleen. – – –

Sodankäyntiä Toivo kuvaa pikkutarkasti värikkään henkilögalleriansa kautta. Kolme henkilöä erottuu muista.  Insinööri Manuel on kommunisti eikä alussa ole kovin halukas sotaan. Magniniin Andre on laittanut omia piirteitään ja tempauksiaan. Sils eli lisänimeltään Negus on proletaarisen anarkistin prototyyppi ja vastustaa suurin piirtein kaikkea. Kaiken kaikkiaan värikäs ja kokemusperäinen romaani Espanjan sisällissodasta.

Sattumalta meille oli lainattu toinenkin Espanjan sisällissodasta kertova romaani – Victoria Hislopin Paluu. Se on seuraavana lukulistalla.”

* * *

Unto Vesa luo katseensa seikkailijahahmoa pidemmälle:
“Malraux’n seikkailijan vaiheet liittyvät erityisesti hänen nuoruusvuosiinsa, kun taas loppupuoli elämää sujui pikemminkin kulttuuriministeri-valtiomies-kategoriassa.”

Tuula Hynynenkin arvostaa kirjailijan ministerisaavutuksia.

“Toisen maailmansodan aikana Malraux osallistui anti-fasistiseen toimintaan ja Ranskan vastarintaliikkeeseen. Sodan jälkeen hän oli de Gaullen hallituksissa tiedotusminiserinä 1945-46 ja kulttuuriministerinä 1959-69. Kulttuuriministerinä hän näki tehtäväkseen Ranskan kulttuuriperinnön vaalimisen ja taiteen saavutettavuuden lisäämisen, mm perustamalla valtion hallinnoimia kulttuuritaloja. Hänen laajaan tuotantoonsa kuuluu paljon taidetta ja taiteen filosofiaa käsitteleviä teoksia.”

Ministerimaininta vei Juhani Niemen lopulta oikeille jäljille.

“Sisällissotavihje vei ajatukset Espanjaan. Ensimmäisenä tietenkin tuli mieleen Hemingway, mutta hän ei ollut tietääkseni minkään sortin ministeri missään maassa ja reilusti suomennettukin. Sitten löysin ranskalaisen seikkailijan, joka oli ollut propagandaministerinä ja kulttuuriministerinä Ranskassa, eli André Malraux ja hänen loistelias sotareportaasinsa Toivo. Malraux’lta on suomennettu kaksi romaania ja kokoelma esseitä. Eli siis vain pieni osa hänen kirjallisesta tuotannostaan.”

Sirpa Taskisella on kirjailijasta hyvä määritelmä:

“André Malraux oli lähes ammattimainen toisinajattelija. Matkustettuaan Kiinaan arkeologina hän liittyi sikäläisiin kapinallisiin, Espanjan sisällissodassa hän oli tasavaltalaisten puolella ja natsimiehityksen aikana kotimaassaan hän totta kai oli tarmokas vastarintamies, ja istui pitkään vangittuna Toulonissa. de Gaulle nimitti hänet ensin tiedotusministeriksi, sitten kulttuuriministeriksi.

Vaikka Malrauxia pidetään nihilistinä, hänen visassa etsityn kirjansa nimi kertoo osuvasti sen, mikä on erilaisten vastarintaliikkeiden kantava voima: Toivo.”

Viikon sitaatti

Koska visaväli on lehden kesäksi harvenevan ilmestymisaikataulun vuoksi nyt pitkä, otetaan tulevan runon ja suven päivän kunniaksi… suvinen runo. Pitkästi vastausaikaa, pätkästi vihjeitä. Todetaan kirjailijasta vain, että kyse on todella pitkän linjan ansioituneesta tekijästä: debyytti 1960-luvun alkupuolella, viimeisin kokoelma viime vuodelta. Kuka hän on, mikä teos?
Vastaukset viimeistään 18.7. mennessä sähköpostilla kirjavisa@demokraatti.fi tai osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki. Yhdelle palkinto.

“on olemassa kirkas ja valoisa tie
pisarat ja kukkasten lehdet putoavat kaikkialle
oli olemassa vielä kerran sanon oi kauniit ihmiset
taivaat ja yksi taivas ja maa oli kimmellustä tämän muotoa
ja tämän muotoa meri ja ilma. Ja hävitäkseen kaikki –
kun pisarat ja kukkaset putoavat
on olemassa kirkas ja valoisa tie.”