Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kirjallisuus

Kirjavisa: Tulenkantaja vailla kosmopoliittisia näkyjä

Olavi Paavolaisen kohdalla runsas vastaussato oli toki odotettavissa, mutta tämä tuli yllätyksenä, että hänen ”naapurinsa” ja Tulenkantaja-toverinsa olisi heti perään yhtä tunnistettava tapaus. Mutta hyvä näin, vilkkaat visaviikot ovat iloksi kaikille.

Unto Vesa kiirehti Tampereella jo torstaina postilaatikolle viestiä lähettämään, koska ”pitääpä vastata heti tänään, kun Bob Dylan on päätetty palkita Nobelin kirjallisuuspalkinnolla!”

Oiva syy hoppuilla!

”Uutinen palautti mieleen muistoja paitsi Dylanista, myös Kirjavisastamme. Piti oikein googlata (siis: kirjavisa Bob Dylan), montako vuotta siitä oli, kun hänen muistelmansa olivat kohteenamme. Neljä vuotta ja kymmenen päivää sitten, syksyn 2012 avaus. Oli aika mukava lukea silloisia arvioitamme Dylanin mahdollisuuksista: toiset epäilevämpiä, toiset optimistisempia. Seison edelleen ylväästi silloisten Dylan-perustelujeni takana :-) vaikka uumoilinkin Philip Rothin ehtivän kenties ennen häntä.”

Pienten harharetkien jälkeen Untolta löytyi tällekin viikolle oikea vastaus:

”Kunnes huomasin kotiseutuvihjeen viittaavankin edellisen viikon kirjailijaan, siis Olavi Paavolaiseen ja tämän kavereita taas olikin Ilmari Pimiä, jonka runo siis on kyseessä.

Helsinkiläinen Raila Rinne tuulettaa kahta voittajaa.

”Tänään on onnenpäivä Kirjavisan voiton ja Dylanin Nobelin ansiosta.

Runous ei ole vahva lajini, mutta annetut vihjeet olivat niin selkeät, että ryhdyin katsastamaan Tulenkantajien karjalaisjäseniä. Niinpä löysin Ilmari Pimiän, runoilijan Olavi Paavolaisen aikakaudelta ja – Kivennavalta! Niin oli myös Edith Södergran, Suomen Pohjoismaissa ehkä tunnetuin lyyrikko.

Ilmari Pimiä muistetaan Karjalan runoilijana teoksistaan ‘Unen maa’ ja ‘Rakas entinen Karjala’. Hänen ‘Valitut runonsa’ julkaistiin 1948 ja sitten seurasi hiljaisuus. Pimiä hankki elantonsa kuvataiteen opettajana Tampereella, Viipurissa ja Helsingissä, jossa viimemainitussa hän palveli Kirkkopuiston tyttökoulua pitkään, vuosina 1940–1965. Työn päättäessään Pimiä on ollut siis jo 68-vuotias, mallia uusille eläkeläisille?

Sitaatin säkeet ovat Pimiän runosta ’Kuin linnut tumman veen’, joka sisältyy hänen 1980 julkaistuun runoja ja muistelmia kokoavaan teokseensa ’Jäivät seudut rakkahimmat’.”

V-P. Salminen Helsingistä saa hänkin tuoreen nobelistin mukaan vastaukseensa.
”Dylanille Nobelin-palkinto ja Ilmari Pimiä Kirjavisassa. Siinäpä lokakuisen torstaipäivän ulottuvuudet lyriikan osalta.
Pimiän runokokoelmiin eivät varmaan enää kovin monet tartu, mutta antologioissa hänen suosituimmat säkeensä elävät.
Itse löysin visarunon luopumisen tuntoja luotaavasta koosteesta nimeltä Päivänlasku (1982). Myöhäiseen keski-ikään jo saapuneena lukijana poimin oitis tuon teoksen itselleni kierrätyshyllystä äskettäin. Noissa hyllyissähän vallitseekin nykyään varsinainen runsaudenpula…”

* * *

Runotehtävien vankkumaton ystävä Tuulikki Lepomäki-Lahtinen Helsingistä tarkentaa vielä runon kokolma-alkuperää.
”Runo on Ilmari Pimiän Kuin linnut tumman veen. Tätä runoa esitetään paljon myös kuoroteoksena. Ilmari Pimiä oli syntynyt vuonna 1897 ja eli 92-vuotiaaksi. Hän syntyi Kivennavalla ja toimi piirustuksenopettajana myös Helsingissä. Hän oli Olavi Paavolaisen lapsuuden ystävä ja mukana Tulenkantajissa.

Runo on esikoisteoksesta ‘Näkinkenkä’ vuodelta 1926. Karjala oli väkevästi mukana Pimiän runoissa. Viimeinen kokoelma ‘Jäivät seudut rakkahimmat’ ilmestyi vuonna 1980.

Itselleni eivät Pimiän runot ole olleet kovinkaan tuttuja, johtuneeko siitä, että juureni ovat Hämeessä ja Uudellamaalla, eivät Karjalassa. Kyseinen runo on kuitenkin kaunis ja herkkä.”

Espoolainen Pertti Vuorelakin on ryhtynyt paikkaamaan aukkoa runosivistyksessään.

”Ilmari Pimiä (1897–1989) on minulle nimenä tuttu monista kirjallisista yhteyksistä, mutta mies ja hänen runonsa ovat jääneet tuntemattomiksi. Nyt oli aika korjata tämä puute.”

Tamperelaisella Irma Lehdolla tuntuu olevan runojen tunnistamisen tukena valokuvamuisti.

”Olin heti ensilukemalta varma, että olen lukenut tuon runon ennenkin ja jopa monta kertaa. Mutta runoilijaa en saanut mieleeni. Arvelin Aale Tynniä! Harhaan meni, mutta ei sittenkään pahasti. Hyllyssäni on opukset Tämän runon haluan kuulla 1 ja 2. Kakkososasta sivulta 246 löytyy Aale Tynnin runo ’Oi päivät, jolloin sydän kohmettuu’ jälkeen tuo Ilmari Pimiän runo ”Kuin linnut tumman veen…”, runokokoelmasta Näkinkenkä 1926.
Olin siis lukenut runot aina samalla kertaa, ja sama tuntohan niissä on; katoavaisuus ja kuoleman läheisyys.

Entä sitten Ilmari Pimiä? Enpä hänestä paljon ennen tätä tiennyt. Eikä ihme. Unto Kupiainen ei mainitse häntä kirjassaan ’Suomen kirjallisuuden vaiheet’. Se oli aikoinaan tenttikirjani, kun pänttäsin päähäni suomalaisia kirjailijoita ja runoilijoita. Olen pahoillani, rakas opettajani, puolestasi, sillä olisihan sinun myös yltä päältä karjalaisena pitänyt jollain tavoin mainita Olavi Paavolaisen lapsuudenystävänä tunnettu ja Tulenkantajiinkin kuulunut karjalaispoika Ilmari Pimiä.”

Mauri Panhelainen Jyväskylästä tietää Kupiaisen Pimiän toisissa yhteyksissä kyllä noteeranneen.

”Ilmari Pimiä ei ole tyypillinen Tulenkantaja, vaikka sen ydinjoukkoon seuraelämässä ja Paavolaisen kautta kuuluikin. Hänen runoutensa ei syökse tulista koneromantiikkaa tai kosmopoliittisia näkyjä, vaan se etsiytyy idylliseen karjalaiseen maisemaan, joka on Unto Kupiaisen mukaan on ’täynnä linnunlaulua, tuulen humua, auringon rusotusta, kasteisia niittyjä ja vesien kuultoa’. Luonnonlyyrikko, jos kuka.

Vanhempana Pimiästä tuli kotikyliinsä Kannakselle kaipaavien karjalaisten tulkki, joka teki juhla- ja muistorunoja juhliin ja pitäjäkirjoihin. Kivennavan suntion poikana hän oli kasvanut lähellä kirkkoa, jonka varjo lankesi aurinkoisina päivinä hänen kotitalonsa ylle. Sotien jälkeen Pimiä julkaisi kokoelman uskonnollisia runoja, jonka taustana olivat lapsuuden maisemat ja kokemukset.”

* * *
”Jahas, tämä olikin jatkotehtävä edelliseen”, toteaa Eero Reijonen, joka viestiä kirjoittaessaan jatkoi yhä lomaansa Kreikan saaristossa.
”Ei Paavolainen, eikä viikon visataitelijakaan, ollut kolmesta kovasta kivennapalaisesta runoilijasta se paras. Titteli kuuluu Edith Södergranille, edelläkävijälle, vaikka tämä ehti kuollakin jo ennen kuin tulenkantajien valkea kunnolla edes syttyi. Oikeastaan ainoa runon täysammattilainen porukassa. – – –

Sokrates-aukiolle vielä muutamaksi päiväksi palanneelle visalomailijalle Ilmari Pimiä muistuu mieleen kolmantena miehenä Olavi Paavolaisen ja Pentti Haanpään ryyppysakissa Haanpään varusmiesaikana Kiviniemen kasarmilla. Paavolainen teilasi tämän tapaamisen innoittamana ‘Kentän ja Kasarmin’ ja Haanpään itsensäkin.- – –

Kelpo runoilija Ilmari Pimiä toki oli. Itse tutustuin taiteilijaan jo nöösipoikana Alppilassa. Parhaan kaverini kannakselainen, vieläpä kivennapalainen isä oli hankkinut muutaman kirjan hyllykköönsä ’Rakas entinen Karjala’ -teoksen, jota minä, Tex Willereihin tilapäisesti kyllästyttyäni lueskelin. Paavolaisen proosaa ja Pimiän lyriikkaa, eikä se silloinkaan muistaakseni ainakaan kalanmaksaöljyä pahemmalta maistunut. – – –

Visarunoilija lähetti Nuoren Voiman liittoon, tuohon tuon ajan taiteilijoiden perus-, keski- ja melkein korkeakouluunkin, työnäytteenään runonsa ’Luostarinpuutarha’. NVL:n palaute oli suurta taidetta sekin, Monty Python  -luokkaa: ’Runo on liian hyvä vasta-alkajan työksi. Emme voi julkaista.’ Myöhemmin toki sekin kelpasi, samoin kuin samoihin aikoihin syntynyt visarunokin.”

Sirpa Taskinen Helsingistä on joutunut penkomaan vastausta syvältä.

”Ilmari Pimiä (1897–1989) on jäänyt niin unohduksiin, että pääkaupunkiseudulla hänen runokokoelmansa löytyvät enää Pasilan kirjaston varastosta. Ja joudun tunnustamaan, että vaikka kolmisenkymmentä hänen runoistaan on sävelletty, en muista kuulleeni niistä yhtäkään. En edes hänen parhaimmakseen arvioitua visarunoaan Kuin linnut tumman veen (esikoiskokoelmasta Näkinkenkä 1926), vaikka siitä on olemassa peräti viisi sävellystä! – – –

Pimiän runot ovat luonnonlyriikkaa, tunnelmamaalausta. Se saavutti aikanaan suurta vastakaikua; hän oli jo ennen sotia Kannaksella tunnettu juhlarunoilija, jonka runoja esitettiin pienissä ja suurissa tilaisuuksissa. Sotien jälkeen hän tulkitsi koskettavasti siirtoväen tuntoja ja erityisesti kaipuuta menetetyille kotiseuduille.”

Vilkkaan viikon muita tietäjiä olivat Marja-Liisa Julkunen Joensuusta, Tuula Rinkinen Hyvinkäältä, Juhani Niemi Hangosta ja Erkki Viertola. Palkinto Irma Lehdolle. (rb)

Viikon 43 sitaatti

Tällä kertaa sitaatti on sisällöllisesti aika poikkeuksellinen, todellista namedroppingia. Ehkä nimilitaniasta on itsessään jo vihjeeksi, mutta lisätään vielä, että tämä palkittu esikoisteos tietysti myös filmattiin, ja suomalaisittain menestyksekkäästi.
Kuka kirjoitti mitä? Vastaukset 2.11. mennessä osoitteella Demokraatti/Kirjavisa, PL 338, 00531 HKI tai meilitse kirjavisa@demokraatti.fi. Yhdelle palkinto.

”Sitten hän luetteli hirveästi nimiä. Minusta se kuulosti siltä kuin hän olisi laskenut tuhanteen niin kuin matikankirjassa.
Katten musen, tiotusen.
Kekkonen, Chaplin, Onassis, Olof Palme, Nixon, Gunnar Helén, Lennart Hyland, Henry Kissinger, Carl-Gustaf Lindstedt, kenraali Franco, Evert Taube, Ohukainen ja Paksukainen, Lasse Holmqvist, kuningas, Beppe Wolgers, Gunnar Larsson, Kjell Isaksson, Gösta Petterson, Pelle Svensson, Roger Moore, Yves Montand, Pekka Langer, Per-Olov Enquist, Che Guevara, Bob Dylan, Elvis, Mao ja Ingmar Bergman.
Kun tilanne näyttää tältä, voi helposti luulla että vain miehet kuolevat, äiti sanoi sitten.”

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE